Skip to main content

avaruusolento

Ingo Swann - ufoihin läheisesti tutustunut kaukokatselija

Vaikka Ingo Swann ei ole Suomessa kovin tunnettu hahmo, hän on varsinainen legenda. Vuonna 1933 syntynyt pohjoisamerikkalainen Swann oli muun muassa psyykikko ja taitelija. Mutta hän oli myös kaukokatselija joka kävi kuussa - eikä palannut takaisin entisellään.

Baikaljärvellä on tehty paljon ufohavaintoja

Baikaljärvi on kautta aikain tunnettu mystisenä paikkana. Siellä on tehty hurjat määrät ufohavaintoja. Baikaljärvi sijaitsee Venäjällä, itäisessä Siperiassa, ja se on maailman syvin järvi. Se on myös Aasian suurin järvi, ja Baikalissa on yli viidennes koko maapallon makeasta vedestä. Vuorten ympäröimä järvi on myös maailman vanhimpia, ja sen eläimistö on omintakeinen – yli puolet sen lajeista ovat kotoperäisiä, eikä niitä muualta maailmasta löydy.

10 000 vuotta vanhoissa kalliomaalauksissa kuvataan ufoja

Intian Chhattisgarhin osavaltiossa on hämmentäviä kalliomaalauksia. Niissä kuvataan olentoja, jotka muistuttavat elokuvista tuttuja avaruusolentoja. Näyttääpä joillain niistä olevan päällä avaruuspukukin.

Kohtaammeko alienit vasta 1500 vuoden päästä?

Siltä vaikuttaa, jos astronomeilta kysytään. He kyllä uskovat, että emme ole galaksissa yksin, mutta sen ällistyttävän mittakaavan vuoksi yhteydenpitoa voidaan joutua odottamaan todella kauan.

Välttelevätkö avaruusoliot maapalloa?

Kaikista teknologian edistysaskeleista huolimatta emme ole saaneet yhteyttä älylliseen elämään toisilla planeetoilla. Mutta miksi kommunikaatioyrityksemme on jätetty huomiotta (vai onko)?

Kymmenen kysymystä avaruusolioista

Kuvitellaan, että ihmiskunta on saamaisillaan yhteyden johonkin toiseen lajiin, sivilisaatioon joka asuttaa meitä lähellä olevaa planeettaa. Mitä voimme odottaa ja mitä ei kannata odottaa? 

Kosmiset ystävämme tarjoavat hiljaista apua

Kosmiset ystävämme, avaruusolennot, humanoidit…mielikuvia syntyy ilkeistä aivoja varastavista olennoista lempeään ja sympaattiseen E.T:hen, unohtamatta X-filesin etsiviä. Mutta vaikka ”totuus on tuolla jossain”, saattaa totuus löytyä lähempää kuin uskommekaan, kysytäänpä asiaa Tähteläiset –lehden päätoimittajalta Asko Nummelalta.

Miksi emme ole nähneet maan ulkopuolista elämää?

Linnunradalla arvioidaan olevan miljoonia ja taas miljoonia planeettoja, ja galakseja taas tiedetään olevan satoja biljoonia. Voisi siis olettaa että universumissa olisi maan lisäksi muitakin planeettoja, jotka ovat täynnä elämää. Kysymys kuitenkin kuuluu: missä kaikki muut sitten ovat?