Skip to main content

Hämähäkit, pimeys ja suurpedot pelottavat suomalaisia – näin hallitset pelkosi

  • Kuudesaisti Toimitus

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jani Pellikka on tutkinut sitä, mikä suomalaisia peolottaa metsässä. Osa ihmisistä väittää, ettei tunne pelkoa, mutta tutkijat sanovat kyseessä olevan ennemminkin kyvyttömyys sanoittaa tunteitaan.

Pohjimmiltaan pelko auttaa selviytymään hengissä. Se saa keskittämään energian eloonjäämisen kannalta tärkeisiin asioihin. Se, ettei pelkää mitään, on varsin harvinaista ja vaarallista. 

Pimeään metsään liittyvä pelko eroaa muista luontoon liittyvistä peloista, kuten eläinpeloista. Suomalaiset pelkäävät luonnossa erityisesti hirviä, suurpetoja, käärmeitä, hämähäkkejä ja puutiaisia. Luken tutkimuksen mukaan noin kolmannes suomalaisista pelkää sutta paljon tai hyvin paljon.

Ei ole yksiselitteistä, mikä osa peloista on opittua. Osa tutkijoista uskoo, että ihmiset ovat biologisesti virittyneitä pelkäämään esimerkiksi hämähäkkejä ilman ikäviä kokemuksia. Toisaalta ihmiset oppivat pelkoja omista ja muiden kokemuksista, käytöksestä ja tarinoista jo lapsesta asti.

Näin hallitset pelkoa

Tunteiden muodostumista tutkinut Heini Saarimäki lohduttaa: kun ymmärtää, miten pelon tunne muodostuu, sitä on mahdollista muokata.

Pelon tunne saa alkunsa ärsykkeestä ja siihen liittyy oma tulkintamme. Tässä on ensimmäinen kohta, jossa voi yrittää ajatella, ettei todellista uhkaa ole. Tunteet itsessään menevät ohi sekunneissa tai minuuteissa – ensireaktion jälkeen tunnetta pitävät yllä omat ajatuksemme.

Tiedon lisääminen on tärkeä keino pelon vähentämiseen. Kun ymmärtää, miten hyödyllinen pelottava eläin on luonnossa, suhtautuminen lajia kohtaan voi muuttua myönteisemmäksi.

Pellikka muistuttaa, että suurpedot pääsääntöisesti pelkäävät ihmistä. Suomalaisessa tutkimuksessa pannoitetut karhut pyrkivät pysymään piilossa tai pakenemaan ihmisiä jo hyvissä ajoin.

Saarimäki kannustaa: "Monesti kaipaamme sitä, että kohtaamme pelottavan asian ja selviämme siitä. Se lisää rohkeutta eli pelon vastavoimaa."

Juttu poimittu Ylen sivuilta.