Saisiko olla lumpeenkukkia viihdekäyttöön vai symboliseen taiteeseen?
Tutkijat ovat jo pitkään pohtineet miksi lumme-teema toistuu ikivanhassa egyptiläisessä taiteessa niin voimakkaasti. Nyt näyttäisi siltä, että mysteeri on ratkennut: parhaan arvauksen mukaan egyptiläiset käyttivät lumpeita kaiken muun ohella myös päihtyäkseen.
Lumme tai tarkalleen ottaen sinilumme on egyptiläisessä mytologiassa pyhä symboli. Se symboloi muun muassa aurinkoa, sillä lumpeen kukat menevät nuppuun yöksi ja avautuvat jälleen auringon alkaessa sarastaa. Toisaalta se merkitsee myös uudestisyntymistä.
Sinilumpeen arvellaan jopa olevan kotoisin Niilin varrelta. Jos egyptiläiseen taiteeseen on uskominen, kukkaa ainakin käytettiin siellä ilmeisen paljon erinäisissä käyttötarkoituksissa.
Lumme-teema osana egyptiläistä taidetta
Egyptiläisessä taiteessa pyhä lumme on selkeä teema. Vanhoissa egyptiläisissä temppeleissä lumpeenkukkia on kaiverrettuna sinne tänne – tarkka silmä voi bongata niitä niin kivipilareista kuin alttarien kupeestakin. Pyhä kukkasymboli toistuu jopa kuuluisan Karnakin seinillä.
Usein sinilumme on kuvattu osaksi hautajaisseremonioita. Lumme on saatettu kuvata esimerkiksi vainajan ja tämän puolison käteen ja kukka taittua vainajan kasvoille. Jopa itse Tutankhamonin haudasta on löytynyt sinilootuksen jäänteitä sekä lootus-pikari.
Hautajaisseremonioita kuvaavissa taideteoksissa kukka esiintynee kuitenkin lähinnä uudestisyntymisen symbolina. Egyptiläisestä taiteesta löytyy runsaasti näyttöä myös hyvin toisenlaisesta lumpeenkukkien käyttötarkoituksesta.
Viitteitä myös lumpeenkukkien viihdekäytöstä
Teideteosten perusteella lumpeenkukkia käytettiin Egyptissä ennenvanhaan paljon myös päihtymistarkoituksessa. Tai sellaiseen päätelmään historioitsijat ovat pikku hiljaa tulleet, sillä kukka on kuvattu monesti osaksi jonkinlaisia juhlatilaisuuksia kuvaavia taideteoksiakin.
Viitteitä lumpeenkukkien viihdekäytöstä löytyy niin kaiverruksista, muraaleista kuin papyruksistakin. Niihin kuvatut ihmiset saattavat esimerkiksi tanssia ja haistella lumpeen kukkia hyvin iloisissa tunnelmissa.
Egyptiläisten vainu ei ollut täysin pielessä, sillä tänä päivänä lumpeiden tiedetään sisältävän aporfiinia. Aporfiini on psykoaktiivinen kemiallinen yhdiste.
Kannattaako kokeilla?
Jos lumpeenkukat olivat aikoinaan kuuminta hottia egyptissä, miten on asian laita nykypäivänä? Moni muu huume lienee syrjäyttänyt lumpeenkukat viihdekäytössä Egyptissäkin, mutta jotkut tahot povaavat sinilumpeesta uutta bilehuumetta. Tietyillä metodeilla sinilumpeesta on mahdollista saada jopa lieviä hallusinaatioita.
Monia lumpeenkukkien psykoaktiiviset vaikutukset eivät silti vakuuta. Sen vaikutuksista sanotaan muun muassa seuraavaa: “kuin kannabista, mutta miedompaa” ja “hyvää unilääkettä”. Internetlähteitä summaamalla sinilumpeen uuttaminen tai polttaminen ei kuulosta järin huikaisevalta kokemukselta – kukka vaikuttaa soveltuvan parhaiten aromaterapiaan.
Sinilumpeen kokeilu jääkööt jokaisen oman harkinnan varaan. Huomaa, että esimerkiksi Latviassa, Puolassa ja Venäjällä sinilumme on kiellettyjen huumausaineiden listalla.
Lähteet:
- https://en.wikipedia.org/wiki/Nymphaea_caerulea
- https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/06/16/kielletty-huume-pyha-kukka-ja-kunnianosoitus-kuningattarelle-tiesitko-nama
- https://news.cgtn.com/news/2019-08-14/Blue-water-lily-The-sacred-flower-of-ancient-Egypt-J9tyXqdcsM/index.html
- https://www.inverse.com/article/26125-blue-water-lily-lilies-stoned-high