Skip to main content

Shamaanin tie vie salaperäiseen todellisuuteen

Shamanismin harjoittaminen on ikiaikainen menetelmä, jolla on ollut ällistyttävän samanlaisia piirteitä jopa täysin erilaisissa kulttuureissa kymmeniätuhansia vuosia. Kehittyneen lääketieteen puuttuessa niin kutsutut luonnonkansat ovat käyttäneet ihmismielen kykyjä parantaa ja ylläpitää terveyttä. Michael Harnerin mukaan myös tavallinen ihminen voi opiskella shamaaniksi, mutta tielle ei pidä lähteä takki auki.

Usein kuulee tai näkee sanottavan, että shamaaniksi voi tulla vain kahdella erittäin harvinaisella tavalla: joko sukupolvelta toiselle siirtyvän taidon ja kutsumuksen avulla, tai vanhemman shamaanin opastamana, mutta vain silloin jos shamaanin polku on vahvasti tunnistettavissa.

Foundation for Shamanic Studies -järjestön perustajan Michael Harnerin pitkän linjan opit kertovat kolmannesta portista: hänen mukaansa shamaaniksi on täysin mahdollista oppia myös itsenäisesti opiskelemalla ja harjoittelemalla. Itse shamaanin aseman ja arvon taas voi saada niiltä, joita parantaa tai vahvistaa. Eli saavutettu tunnustus määrittelee, onko shamanismin harjoittajasta todella tullut shamaani.

Michael Harner (1929 – 2018) oli tunnettu antropologi ja shamanismin tutkija. Hän hylkäsi akateemisen käytännön, jonka mukaan tutkimuskohteeseen tulisi säilyttää turvallinen välimatka. Michael opiskeli itse shamaaniksi vuosikymmenten käytännön kokemusten kautta, jotka saivat alkunsa Amazonjoen yläjuoksulla conibointiaanien opastuksella ja avustuksella vuonna 1960. Hän on kirjoittanut kokemuksistaan ja näkemyksistään yhden shamanismin perusteokseksi sanotun kirjan, jossa valaistaan ja opetetaan myös käytännön harjoituksia shamaanin tielle.

Miten shamanismia harjoitetaan

Vastoin monia ennakkoluuloja, kaikki ”poppamiehet” ja ”noitatohtorit” eivät suinkaan ole shamaaneja. Shamaanin erottaa muista noidista ja poppamiehistä se, että hän käyttää hyväkseen tietoisuuden tilaa, jota nimitetään länsimaisen mystiikan perinteen mukaisesti ”hurmostilaksi”. Kuitenkin yksistään hurmostilan käyttö ei tee kenestäkään shamaania.

Shamanismia (tai shamanistisia matkoja) harjoittava liikkuu kahden erilaisen tietoisuuden tilan välillä, joista kumpikin on ko. tietoisuuden läsnäollessa se tietoisuus, joka on täysin totta. Taitava shamaani voi myös olla ns. kevyessä transsissa, jolloin hän sekä toimii että on, ikäänkuin molemmissa todellisuuksissa yhtäaikaa. Siirtyminen tavallisen ihmisen tuntemasta todellisuudesta shamanistisen tietoisuuden tilaan tapahtuu useinmiten tietynlaisen rummuttamisen avulla, joka toimitetaan esimerkiksi shamaanirummulla.

Muuttuneessa tietoisuuden tilassa shamaani pääsee yhteyteen kätketyn ja salaisen todellisuuden kanssa. Matkan tarkoitus on esimerkiksi hankkia tietoja tai voimia sekä auttaa toisia ihmisiä.

”Shamanistinen valaistuminen tarkoittaa kirjaimellisesti kykyä valaista pimeys, nähdä pimeässä se, mitä muut eivät hahmota. Tämä saattaa itse asiassa olla kaikkein vanhin merkitys sanalle valaistuminen.” - Michael Harner

Shamanismin tielle ei pidä lähteä kevein perustein tai niin sanotusti takki auki. Hyvä shamaani käyttää voimaa joka hänellä on, ei valtaa. Valtaa käytetään toisten alistamiseen, kun taas shamaani käyttää voimaa toisten parantamiseen, vapauttamiseen ja tukemiseen.

Shamanistisen käsityksen mukaan voiman täyttämästä ruumiista ei kertakaikkiaan löydy kovin helposti tilaa tungetteleville tai vahingollisille energioille. Tavallisessa todellisuudessa näitä vahingollisia energioita nimitetään esimerkiksi sairauksiksi, joita voiman täyttämä ihminen pystyy itse vastustamaan. Myös tällaisessa voiman palauttamisessa shamaani haluaa auttaa toisia ihmisiä.

Shamaani lähestyy aina kunnioittavasti muita elämänmuotoja, sekä tavallisessa todellisuudessa, että shamanistisessa tietoisuuden tilassa, koska hän tietää ihmisten olevan sukua kaikille elämänmuodoille. Kaikkia niitä on opittava kunnioittamaan syvästi, sekä tultava nöyrän tietoiseksi siitä, miten riippuvaisia me ihmiset olemme kasveista, eläimistä ja jopa maapallomme elottomista aineista.

Lähteenä käytetty kirjaa Michael Harner: Shamaanin tie

Englanninkielinen alkuteos The Way of the Shaman, 1980

Suomenkielinen, uudistettu laitos 1990 julkaistusta painoksesta Unio Mystica, 2004

Englanninkielinen dokumentti Michael Harnerista: https://shamanism.org/way-of-the-shaman/documentary.php