Skip to main content

Revontulitaruja ympäri Tellusta, osa 1: Eurooppa

  • ViljaJ

Revontulet eivät ole pelkästään meidän suomalaisten tai edes pohjoismaalaisten etuoikeus. Niitä on bongattu kautta aikain ympäri maailman, ja uskomattoman monella kansalla onkin taivaankannella tanssiviin valoihin liittyen omia, toisistaan poikkeavia tarinoita. Siinä missä suomalainen revontuli-nimitys pohjautuu taruun tuliketun turkin kipinöinnistä, on ilmiön uskottu syntyvän hyvin eri tavalla esimerkiksi Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Etelä-Euroopassa.

Tiedät ehkä revontulia kutsuttavan myös nimellä Aurora Borealis? Nimitys juontaa juurensa kreikan kielen sanoihin “Aurora” eli aamunkoi ja “Boreas” eli pohjoistuuli.

Kuten tästä Galileo Galilein antamasta nimityksestä voi päätellä, on Välimeren aluetta asuttavilla kansoilla revontuliin liittyen täysin oma mytologiansa – sellainen, johon ei liity lainkaan puuhkahäntäistä koiraeläintä! Sen sijaan antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset uskoivat, että outo näky taivaankannella oli itse aamunkoiton jumalatar kiitämässä pitkin taivaankantta kirjavalla vankkurillaan. Tämä varoitti sisaruksiaan eli auringon ja kuun jumalia uuden päivän saapumisesta.

Toisaalta Keski- ja Etelä-Euroopassa on myös pelätty tätä siellä päin varsin harvinaista valoilmiötä. Esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa sen ajateltiin ennustavan kaikkea ikävää rutosta sotaan.

Edellä mainittu ei ole mikään ihme, sillä etelämpänä nähtävät revontulet ovat yleensä väriltään veren punaisia. Kaiken kukkuraksi historiallisia yhtymäkohtia revontulten ilmenemisajankohdissa ja makaabereissa suurtapahtumissa on ollut useita – esimerkiksi Skotlannissa ja Englannissa taivaan kerrotaan hehkuneen punaisena vain pari viikkoa ennen Ranskan suurta vallankumousta. Kuka ties revontulet siis todella ennustivatkin mellakat kanaalin toisella puolella?

Saamelaisten synkkä näkemys

Eurooppalaisista Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosia iät ja ajat asuttaneet saamelaiset ovat olleet paraatipaikoilla revontulia ajatellen. Ei siis ihme, että heillä on tulikettu-tarinan ohella paljon muitakin uskomuksia näihin taivaalla välkehtiviin valoihin liittyen. Hieman yllättäen ne ovat kuitenkin lähes yhtä synkkiä kuin eteläisemmässä Euroopassa.

Saamelainen vanha kansa kertoo paikoin esimerkiksi tarinaa, jonka mukaan revontulet olisivat taivaankantta pitkin valuvaa ihmisverta. Eikä edes mitä tahansa verta, vaan murhattujen verta – piruparkojen uskottiin vuotavan vielä manan maille siirryttyäänkin tai kenties jopa viiltelevän siellä itseään.

Toisaalta saamelaisesta mytologiasta löytyy revontulille myös hieman tieteellisempi selitys. Osa Pohjois-Euroopan alkuperäisväestöstä otaksui ilmiön johtuvan valaiden taivaalle syöksemistä vesipatsaista. Välillä revontulet toden totta muodostavatkin öiselle taivaalle kaaria, joiden voisi hyvin kuvitella olevan vesisumua valtavan valaan hengitysaukosta!

Pääsääntöisesti saamelaiset ovat suhtautuneen revontuliin kuitenkin hyvin epäluuloisesti. Pelko juontanee juurensa toiseen tarinaan, jonka mukaan yötaivaalla poukkoilevat lieskat veivät erään poropaimenen hengen. Tämä oli veljensä kanssa paimentamassa porotokkaa revontulten syttyessä ja joikasi käsityksen mukaan liian äänekkäästi, jolloin taivahan tulet teurastivat paimenen niille sijoilleen. Hiljaisempi velipoika sai elää, joten saamelaiset ovat ottaneet tästä oppia ja pyrkineet olemaan hissun kissun revontulten roihutessa. Tapana onkin pysytellä tällöin varmuuden vuoksi sisätiloissa.

Sillin kylkiä ja valkyrioiden kilpiä

Ruotsissa revontuliin on sentään suhtauduttu siellä täällä jopa positiivisesti. Saamelaisten synkistä legendoista piittaamatta osa iloisesta naapurikansastamme arveli värikkäiden valojen heijastuvan taivaalle sillien hopeisista kyljistä. Erityisesti kalastajat odottivat siis ilmiötä innolla valtaisan kalasaaliin toivossa.

Islannissa revontulten puolestaan ajateltiin lievittävän synnyttävän äidin kipuja. Katsoa niitä ei kuitenkaan saanut, sillä muuten lapsi syntyisi kierosilmäisenä.

Entäpä norjalaiset sitten? Huimien viikinkitarujen ja sankaritarinoiden ystäville norjalainen mytologia ei tuota pettymystä edes revontulten osalta. Muinaiset viikingit näet uskoivat taivaalla välkehtivien valojen heijastuvan valkyrioiden kilvistä. Näiden ylimaallisten sankarittarien tehtävä oli saattaa maan päällisissä taisteluissa urheutensa osoittaneet soturit itse ylijumala Odinin seuraan Valhallaan. Revontulet siis tiesivät taistelun tuoksinnassa menehtyneille suurta kunniaa, sillä valkyrioiden valitsemien urhojen on määrä taistella Odinin rinnalla Ragnarökin eli eräänlaisen viikinkien maailmanlopun taistelussa.

Myös Tanskassa ja Virossa on omat revontuliin liittyvät tarinansa. Tanskalaiset ajattelivat yötaivaalle ilmestyvien jälkien olevan taivaallisiin häihin matkalla olevien rekien jättämiä. Virolaiset taas järkeilivät revontulten olevan pohjoiseen lentävien joutsenten aikaansaannosta – ne kisailivat ken lentää pisimmälle, mutta osa jäi kiinni jäihin ja niiden siipien räpyttely synnytti väreet yötaivaalle.

Revontulitaruja riittää siis vaikka kokonaiseksi kirjaksi asti jo pelkästään Euroopassa. Sarjan seuraavissa osissa tutustumme aasialaisiin ja pohjois-amerikkalaisiin käsityksiin samasta ilmiöstä. Usko pois, ne ovat aivan yhtä kiehtovia ja mielikuvituksellisia!

Lähteet:

kansanperinne