Skip to main content

Onko rouva Fortunalla kahdeksanjalkainen kumppani?

  • ViljaJ

Vanhan sananparren mukaan hämähäkin tappaminen tuo epäonnea. Kuulostaa huuhaalta, mutta voiko sanonnassa olla sittenkin perää? Onko edes olemassa sellaista asiaa kuin onni, lykky, mäihä tai hyvä tuuri? Ja mikä yhteys juuri hämähäkeillä kaikista maailman eläimistä olisi rouva Fortunan kanssa? Moni pelästyy kohdatessaan lattialla vipeltävän kahdeksanjalkaisen otuksen, ja osa meistä tunnustaa kärsivänsä jopa araknofobiasta eli hämähäkkieläinten neuroottisesta kammosta. Siinä mielessä hämähäkin tappaminen on varsin ymmärrettävä reaktio. Pää kannattaa silti ainakin yrittää pitää kylmänä, sillä hämähäkkien puolesta puhuu taikauskoisten lisäksi iso joukko tutkijoita.

Isomummun mukaan...

Hämähäkkeihin liittyy monia vanhan kansan uskomuksia. Kurjuutta povaava entisaikain sanonta kuuluu tarkalleen ottaen näin: “jos tapat hämähäkin omassa kodissasi, kohtaat seitsemän vuoden epäonnen”. Ennen vanhaan hämähäkkiä pidettiinkin onnea tuovana otuksena, jonka pesiytyminen kotinurkkiin tiesi vaurautta ja muita mukavia asioita. Siksi myös sen tappamista uskottiin seuraavat huonot ajat.

Tänä päivänä kovinkaan moni meistä ei korvaansa lotkauta moisille uskomuksille. Osa ei edes tunnusta sellaista asiaa kuin “onni” tai “tuuri” olevan olemassa, vaan perustaa maailmankatsomuksensa yksinomaan tieteen todistamiin faktoihin, kemiaan ja fysiikkaan. Mitään väärää ei siinäkään toki ole, mutta hämähäkin tappamista kannattaa silti miettiä kaksi kertaa jopa faktatietojen valossa.

Ei ehkä epäonnea, mutta haittaa kylläkin

Jos et usko sanontoihin ja huomaat hämähäkin pykänneen verkkonsa makuuhuoneesi nurkkaan, miksi miettisit hetkeäkään ennen kuin sivallat verkon asukkeineen menemään? Hämähäkkien elintapoja tutkineet biologit ovat havainneet, että nämä kahdeksanjalkaiset kammotukset voivat olla itse asiassa varsin hyödyllisiä lemmikkejä.

Hämähäkin ruokavalio koostuu nimittäin monista lentävistä ja kävelevistä hyönteisistä. Hämähäkki kutoo lähes näkymättömän verkkonsa pyydystääkseen esimerkiksi itikoita, kärpäsiä, ampiaisia ja jopa muita hämähäkkejä ravinnokseen. Uhrit tarttuvat tahmaiseen verkkoon, minkä jälkeen sen siimojen värähtelyn herättämä nopsajalkainen isäntä tai emäntä kipittää paikalle tarkistamaan pyydyksen. Tämän jälkeen seuraa yleensä ruuan sulattavan myrkyn ruiskutus, saaliin muumiointi ja tovi odottelua ennen ruokailua.

Hämähäkistä onkin eritoten kesäaikaan meille suomalaisille paljon hyötyä. Talvella ötököitä löytyy sisätiloista tietysti vähemmän, mutta silloinkin seittiin saattaa takertua vaikkapa se viemäristä kömpinyt satunnainen sokeritoukka. Kaukomailla elävät isommat hämähäkkieläimet yrittävät saada satimeen jopa lintuja ja pieniä nisäkkäitä, mutta kotimaisista seitinkutojista ei ole apua (tai pelkoa) esimerkiksi hiirten metsästyksessä.

Jos siis tapat hämähäkin, teet samalla valinnan: otat asuinkumppaniksesi mielummin koko roikan ärsyttäviä pikkupöristelijöitä kuin hiljaisen ja huomaamattoman hämähäkkn huoneen nurkassa. Hämähäkki ei häiritse nukkumista toisin kuin vaikkapa kärpäset, eikä yksikään Suomessa lähes 650 tavatustä hämähäkkilajista ole ihmiselle vaarallinen – useimpien puremasta ei ole haittaa edes hyttysen vertaa!

Araknofoobikko, toimi kahdeksanjalkaisten kanssa näin

Sisätiloihin etsiytyneet hämähäkit pääsevät luvattoman usein hengestään melko julmillakin tavoilla. Moni survaisee hädissään tai puistatuksen vallassa kengän kahdeksanjalkaisen vipeltäjän päälle, jos sellainen sattuu lattialla juoksentelemaan. Oli kyseessä sitten rouva Fortunan suojatti tai ei. Päätyypä hämähäkkejä välillä imurin kitusiinkin, ja ainakin hämähäkin verkot suitaan tarkasti pois oman kodin nurkista.

Aiemmin mainituista syistä osaat onneksi seuraavalla kerralla malttaa mielesi ja olla tappamatta uutta pikku ystävääsi. Ehkä annatkin sen majailla nurkissasi ja säästää kärpäslätkääsi?

Jos kuitenkin pelkäät hämähäkkejä kuollaksesi, ei ajatus kahdeksanjalkaisesta kämppiksestä tunnu ymmärrettävistä syistä hyvältä. Onneksi edes araknofoobikon ei tarvitse kenkäistä hämähäkkiä hengiltä, sillä otuksen voi napata satimeen yksinkertaisen pyydyksen avulla. Siihen ei tarvita mitään, mitä kaapistasi ei luultavasti jo löydy valmiiksi.

Kämppispyrkyrin pihalle heittämiseen tarvitaan ainoastaan tyhjä purkki ja pala kartonkia. Odottele, että hämähäkki on hetken aloillaan, iske purkki kuvuksi sen päälle, ujuta kartonki purkin ja lattian väliin ja kanna kahdeksanjalkainen varovasti ulos. Näin pääset onnentuojasta halutessasi eroon inhimillisellä tavalla, eikä riskiä yli puoli vuosikymmentä kestävästä epäonnesta tarvitse ottaa!