Skip to main content

Nosta lempeäsi juhannuksena esiäitiesi tavoin

  • Kuudesaisti Toimitus
TILAAJILLE

Juhannusta on vietetty pohjoisessa kautta aikain, vaikka nimi viittaakin Johannes Kastajaan ja siten kristinuskoon. Ennen sitä kutsuttiin Ukon juhlaksi ja sitä viettämällä pyrittiin turvaamaan hyvä sato – ja hedelmällisyys. Juhannus on myös lemmen nostamisen aikaa, mutta minkälaisia taikoja voit tehdä, ja mitä niillä tavoitellaan?

Juhannus oli muutenkin taianomainen, sillä erikoisen ajankohdan eli yöttömän yön vuoksi ajateltiin että kaikenlaiset henget ja haamut olivat liikenteessä. Niitä torjuttiin muun muassa juopottelun siivittämällä möykkäämisellä. Pelottavia olentoja häätivät myös juhannuskokot.

Valoisan, kesän vehreyttä ja elinvoimaa tulvivan yön tunnelmaan heittäydyttiin täysin rinnoin. Koko yö käytettiin naimaonnen kohentamiseen ja lemmekkyyden voimistamiseen. Monet taiat liittyivät yrityksiin selvittää, kenen kanssa menisi naimisiin. Niinpä taikoja tekivät ennen kaikkea nuoret neidot. Jo heidän läsnäolonsa alastomana kesäyössä lienee lisännyt yöttömän yön magiaa...

Juhannuksen viettäminen aloitettiin saunomalla. Saunassa luettiin lemmenloitsuja, jotka kohensivat naimaonnea ja nostattivat lemmekkyyttä ja hedelmällisyyttä. Vihtana ei käytetty koivunoksia, vaan kimppuun koottiin mahdollisimman monen erilaisen puun oksia, ja se vielä koristeltiin kukkasin. Vehreät, elinvoimaisuutta uhkuvat oksat ja kukat voimistavat hedelmällisyyttä.

Lempeä nostettiin myös hyppäämällä sammuneen, vielä savuavan kokon yli.

Alasti suoritetaan yksi tunnetuimmista juhannustaioista. Lisäksi taikaa varten tarvitaan kaivo tai lähde. Kierrä kaivo kolme kertaa keskiyöllä, ja katso sitten veteen. Sieltä katsovat takaisin tulevan mielitiettysi kasvot...

Perinteinen taika koostuu seitsemän erilaisen yrtin keräämisestä. Kimppu laitetaan tyynyn alle, ja yöllä tulevan puolisosi on määrä vierailla unessasi. Ennen vanhaan oli myös tapana nukkua vasemman jalan sukka nurin jalassa. Sukan sisälle laitettiin kolikko. Senkin oli määrä houkutella tuleva kumppani näyttäytymään unessa.

Puolison voi myös nähdä kun pesee kasvot järvivedessä ja nostaa sen jälkeen katseensa. Tuleva rakas saattaa näkyä vastarannalla...

Juhannuksen aikaan myös kieriskeltiin pellossa, vailla rihman kiertämää. Kun mielitietty myöhemmin syö saman pellon viljasta tehtyä leipää, hän rakastuu pellolla kierimässä käyneeseen neitoon. Muutenkin kasteisella niityllä tai pellolla alasti kierimisen ajateltiin kohentavan naimaonnea.

 

 

rakkaus, kansanperinne, parisuhde