Skip to main content

Nosta katse kohti tähtitaivasta - näe tähtiemme horoskooppimerkit ja sankaritarut

  • ViljaJ

Syksyn tullen tähdet kansoittavat taas taivaankannen, viehkeästi tuikkien ja mitä kiehtovimpia kuvioita muodostaen. Tähtiin ja tähtimuodostelmiin liittyy paitsi horoskooppien tähtikuviot, myös paljon mytologiaa ja tarinoita. Tunnistatko sinä esimerkiksi oman horoskooppimerkkisi tähtikuvion?

Moni nykyaikana tunnetuista tähtikuvioista juontaa juurensa Kreikan mytologiaan. Muun muassa horoskooppi-kuviot ovat kreikkalaista alkuperää – siis oinas, härkä, kaksoset, rapu, leijona, neitsyt, vaaka, skorpioni, jousimies, kauris, vesimies ja kalat.

Taivaalta löytyy luonnollisesti myös Herkuleksen tähtikuvio. Herkules on epäilemättä ainakin Kreikan, ellei jopa koko Euroopan tarunhohtoisin sankari.

Sankaritaruja taivaalla

Jos janoat sankaritaruja, nosta katseesi kohti yötaivasta. Sen tuikkeesta voit lukea liki puolet Iliaan eepoksesta.

Otetaan esimerkiksi leijonan tähtimuodostelma. Leon Nemeios eli Nemean leijona oli kreikkalainen leijona, jonka nahkaan eivät aseet uponneet. Eläimen kerrotaan terrorisoineen aikoinaan Nemean aluetta Argoliksessa. Lopulta kuningas Eurystheus käski Herkuleksen tappamaan leijonan yhtenä tämän kahdestatoista urotyöstä.

Myös härkä tai Tauros Kretaios on Kreikan mytologiassa varsin tunnettu elikko. Suomennettuna Tauros Kretaios tarkoittaa Kreetan härkää, joka oli itse meren jumala Poseidonin maan päälle lähettämä komea sarvipää.

Tarina kertoo, että Kreetan kuningatar Pasiphae himoitsi Kreetan härkää niin paljon, että lopulta paritteli sen kanssa lehmäksi naamioituneena. Aktin seurauksena kuningatar synnytti legendaarisen Minotauroksen, jolla oli härän pää ja miehen vartalo. Myös Minotauroksen surmaamisesta tuli myöhemmin yksi Herkuleksen urotöistä.

Herkuleksen lisäksi yötaivaan tuikkeesta on ansainnut paikkansa Perseus. Perseus oli kreikkalaisessa mytologiassa Herkuleksen edeltäjä, josta kreikkalaisilla on niin ikään paljon toiminnantäyteisiä tarinoita kerrottavanaan. Hän esimerkiksi mestasi meduusan ja pelasti prinsessa Andromedan merihirviöltä.

Löydätkö oman tähtimerkkisi?

Moni tunnistaa taivaan kannelta ainakin Otavan seitsemän tähteä ja niiden muodostaman leijamaisen kuvion – ehkä myös omaa horoskooppiaan edustavan tähtikuvion. Jos haluat tehdä vaikutuksen perheen pienimpiin, ystäviin tai treffiseuraasi, opettele tunnistamaan yötaivaalta heidänkin tähtimerkkinsä!

Tiedämme, että aurinko on kaiken keskipiste ja maa kiertää aurinkoa. Eläinrata eli niin sanottu Zodiac taas on maata ja aurinkoa vyöttävä alue avaruudessa, jossa horoskooppimerkkien tähtikuvioihin kuuluvat taivaankappaleet sijaitsevat.

Eläinradan 360 astetta puolestaan on jaettu tasaisesti kahteentoista kolmenkymmenen asteen lohkoon. Kukin niistä edustaa yhtä eläinradan merkkiä – siis horoskooppimerkkiä.

Jokaisen horoskooppimerkin oma “aika” alkaa siitä, kun aurinko on taivaalla kyseisen tähtikuvion kohdalla. Esimerkiksi kevättasauksen hetkellä aurinko on oinaan tähtikuvion kohdalla, mistä alkaa oinaan aika. Jos siis olisi vaikkapa lokakuun 17. ja vaa'an aika, voisit päätellä auringon sen hetkisen aseman perusteella mihin suuntaan yötaivaalla kannattaa katsella bongataksesi vaa'an hieman nuolta muistuttavan tähtikuvion.

Vinkattakoon vielä, että tähtikuvioiden tunnistamiseen on tätä nykyä olemassa myös helpompi tapa – oikotien onneen tarjoavat tarkoitukseen kehitetyt mobiilisovellukset. Tarinoita tähtimuodostelmien taustalla ne eivät tosin osaa kertoa.

Lähteet:

astrologia, horoskooppi, myytit, tähtimerkit