Skip to main content

Eläimet sulattavat sydämen - ystävänpäivälahja eläimille

Muistan iäkkään sukulaisen sotajutuista erityisen hyvin kaksi. Ensimmäinen kertoi siitä, miten hän, tuolloin nuori nainen, kulki matkan evakkoon lehmän kanssa. Toinen taas kertoi siitä, miten hän pienenä tyttönä oli surrut kovasti perheen sodassa kuollutta hevosta. Luulen, että kertomukset painuivat mieleen siksi, että niistä heijastui näiden eläinten tärkeys ja kunnioitus niitä kohtaan.

Sellaiset ihmiset, jotka pysyvät toistensa rinnalla kaikenlaisissa tilanteissa, ovat sokeita ulkonäölle, ihonvärille ja statukselle, ovat harvassa. Niitäkään ei ole kovin paljoa, joiden ystävyyttä ei leimaa ennakko-odotukset siitä, mitä ystävyys on ja miten sitä kuuluu ylläpitää ja ilmaista. Ehkä juuri siksi suhtaudumme välittömällä rakkaudella ja suurella kiintymyksellä läheisiin eläimiimme. Ehkä myös koemme pienen piston sydämessämme, kun huomaamme, ettemme osaa suhtautua toisiimme yhtä välittömästi ja pyyteettömästi kuin eläimet.

Ystävänpäivänä rakkauden ja ystävyyden merkitys korostuu. On tietysti tärkeää antaa arvoa ystävyydelle ja näyttää läheisille, kuinka suuri merkitys heillä on. Sekin on tärkeää, että pysähtyy miettimään läheisiään, eikä ota heitä itsestäänselvyyksinä. Tänä ystävänpäivänä Kuudesaisti.net haluaa muistaa kuitenkin erityisen pyyteettömiä ystäviä: eläimiä. Lemmikit eivät lahjoja pyydä tai toivo, mutta niillä on monia ominaisuuksia, joista ihmiset voivat ottaa oppia.

Moni on todennut sen, että eläinten läsnäolo tekee hyvää. Ne rauhoittavat ja saavat huomion pois turhanpäiväisistä asioista. Ehkä siksi lapsetkin yleensä pitävät eläimistä ja niiden lähellä oleminen kiinnostaa heitä. Osaavatpa jotkut eläimet suorastaan lohduttaakin, niin hyvin ne lukevat läheisen ihmisensä tunteita ja mielentilaa. Mutta osaammeko me ottaa oppia eläimiltä vastaan? Vai pitäydymmekö vain ihmisen ja omistajan roolissa, jolloin eläin on olemassa vain silloin kuin me tarvitsemme sitä – joko sitten lohtua ja huomiota antamaan, tai jopa ruoaksi?

Jos kotonasi on lemmikki, voit koettaa kiinnittää siihän erityistä huomiota. Tarkkaile sitä, tarkkaile sen reaktioita itseesi ja omia reaktioitasi. Ehditkö viettää tarpeeksi kiireetöntä aikaa lemmikkisi kanssa? Mitä voisit oppia lemmikiltäsi? Entä vaikuttaako eläin onnelliselta ja tasapainoiselta? Jos kotonasi ei ole lemmikkiä, voit keskittää ajatuksesi vaikka johonkin villieläimeen, josta pidät. Miksi juuri se viehättää sinua? Entä mitä se voisi opettaa sinulle?

Ehkä paras ystävänpäivälahja eläimille olisi se, että lakkaisimme näkemästä itsemme maailman keskipisteinä ja löytäisimme uudelleen yhteyden luontoon ja sen eläimiin. Siitä seuraisi toisenlainen, kunnioittavampi ja vuorovaikutteisempi suhde eläimiin. Yhteyden luomisen voi aloittaa jo tänään, ystävänpäivän kunniaksi!

eläimet