Eläimet opettavat kiireettömyyttä
Eläinten kykyä olla osa luontoa itselleen luontaisella tavalla on kadehdittavaa. Meiltä ihmisiltä tuo oleminen on kadonnut kauan aikaa sitten. Meillä on paljon opittavaa eläimiltä.
Luonnon merkitys hoitotyössä on tunnustettu jo pitkään. Parantoloita on perustettu luonnon äärelle. Eläinavusteiset terapiat ovat tehneet tuloaan jo vuosia. Ratsastusterapia on toistaiseksi ainut, mihin Kela myöntää tukea. Eläimiä käytetään silti esimerkiksi toimintaterapiassa, eikä suotta. Terapian lisäksi eläimet ovat apuna henkisessä kasvussa.
Jäin burn outin vuoksi pois hektisestä työelämästä viisi vuotta sitten. Alkoi tähänastisen elämäni tärkein matka; matka henkiseen kasvuun. Töistä pois jäätyäni tein iltapäivisin rauhallisia kävelyretkiä. Muuhun ei ollut voimia. Kävelyretkeni suuntautuivat usein läheisen lammen rannalle. Saatoin istua pitkiä aikoja penkillä ihmettelemässä lammen linnustoa. Ne vain olivat. Mikä rauha! Sinisorsat, nokikanat ja laulujoutsenet olivat, lisääntyivät ja söivät. Niillä ei ollut kiirettä.
Linnut olivat tärkeitä oppaitani henkisen kasvun matkalla kohti kiireetöntä ja selkeää elämäntapaa. Nyt tuo lintujen merkittävyys tuntuu kaukaiselta ja hieman hullunkuriselta asialta. Mutta viisi vuotta sitten luonnon läheisyys ja sen hitaan rytmin seuraaminen olivat ensiarvoisen tärkeitä.
Henkinen kasvu liittyy omalla kohdallani itsetietoisuuden lisääntymiseen. Henkistä kasvua harjoittaessani pyrin lisäämään rakkautta ja myötätuntoa kaikkea olevaa kohtaan. Olen onnistunut vaihtelevasti, ja kaikkein vaikeinta on myötätunnon lisääminen itseäni kohtaan. Silläkin saralla eläimet onnistuvat paremmin. Katsele vaikka kissaa ja sitä, kuinka siekailematta se nauttii elämästään. Miten se puolustaa itseään tarvittaessa, lähestyy sinua kehräten ja käpertyy kauniiksi keräksi lämpimään syliisi. Se ei murehdi turkkinsa väriä tai sitä, saako huomenna syötävää.
Istuin tänään aamukahvia juodessani kissa sylissä ja selailin lehteä. Mieli alkoi täyttyä tekemättömistä töistä ja päivän aikana hoidettavista asioista. Oli vaikea keskittyä lehden lukuun ja stressikäyrä oli hyvässä nousussa. Kunnes katsoin rakasta lemmikkikissaa. Tiedän, että päivän aikana tuo ketterä pikku eläin metsästää lelujaan, kerjää ja syö ruokaa ja peseytyy lukuisia kertoja. Se kiertää nukkumassa talon kaikissa vaatekaapeissa ja tervehtii jokaisen perheenjäsenen heidän kotiin tultuaan. Ja se ei mieti päivän tehtäviään.
Kadehdin kissan taitoa elää hetkessä. Se ei kiiruhda ajatuksissaan huomiseen eikä murehdi eilistä. Kissalla ei ylipäätään ole huolia. Se on maailman paras zen-harjoittaja, ellei sitten lasketa koiraa. Koirat eivät suotta ole ihmisen parhaita ystäviä. Sanotaan, että koiralla on kaikki samat tunteet kuin ihmisillä. Koirien sosiaalinen lahjakkuus onkin ihailtavaa, konstailematta ne pysyvät uskollisina ja lojaaleina perheelleen. Koiran ei tarvitse miettiä, miltä tuntuisi asua jonkun toisen perheen luona. Se ei hauku sinun tapaasi olla emäntä tai isäntä. Jos parisuhteessa toimittaisiin samalla tavalla kuin koira toimii suhteessa isäntäänsä, olisi moni liitto onnellisempi.
Aion ottaa seuraavaan meditaatioharjoitukseen mukaan omat lemmikit. Haluan testata, kuinka paljon keskittyminen paranee, kun mukana on olemisen ja hengityksen maailmanmestareita.
