Skip to main content

Yksi 2.7.25: Nuorallakävelyä

  • Pirjo Laine

Hei kaikille. Tämä keskustelu käytiin eilen. Kotoani on Chicagon keskustaan noin 25 mailia. Se on eturivin paikka moniin asioihin, joita saatat nähdä valtavirtauutisten syötteissä, jos asut Yhdysvalloissa. Monet, jos eivät useimmat, ystäväni, työtoverini, asiakkaani ja tuttuni ovat maahanmuuttajia. Nämä perheet ovat tämän maan sydämensyke. Niin meille aina kerrottiin.

Monet heistä ovat kauhuissaan ajankohtaisista ICE-ratsioista. Tällaiset ja tällaiset tarinat lietsovat tuota pelkoa. Jotkut eivät lennä alkuperäiseen kotiinsa katsomaan perhettään nykyisen hallinnon menettelytapojen vuoksi. He pelkäävät, että heiltä kielletään paluu. Toiset muuttavat takaisin synnyinmaahansa, koska USA ei tunnu enää turvalliselta. Asian ydin ei ole, onko tämä oikeutettua vai ei, vaan ettei Yhdysvaltoja hahmoteta paikaksi, johon olet tervetullut. Ei tänä päivänä. Havaintotapamme luo todellisuuden.

Tuon tämän esiin, kun se oli mielessäni ennen alla olevaa keskustelua. En puhu politiikasta tässä, koska Yksi ei puhu siitä, enkä kirjoita jakaakseni omia mielipiteitäni. Enkä nytkään aloita sitä. Kannattaa kuitenkin mainita, että melkein 100.000 ihmistä marssi Chicagon keskustassa 14.6. ”No Kings” -protestissa. Miljoonat tekivät samaa ympäri maata samana päivänä. Nämä lukumäärät ovat merkittäviä. Se oli yksi nykyhistorian suurimmista yksittäisistä protesteista.

Nykyisessä uutismaailmassa on helppoa tottua muutamaan lähteeseen, jotka kertovat meille uutisia, joista olemme samaa mieltä tai joihin ainakin ”luotamme”. Tämä voi tehdä sokeaksi muille näkökulmille, ja se tuntuu virheeltä. On mahdotonta kuulla kaikkien mielipidettä. Kuitenkin Yksi sanoo tässä, että kaikki meistä ovat ”käypiä”, ja jokainen meistä luo uutta Maatamme. Yksi tuntuu myös sanovan, että meidän tarvitsee kiinnittää huomiota! Paljon asioita tapahtuu.

Se on näin yksinkertaista. Se on hyvä pitää mielessä. Olemme Yhtä, emme ole kuitenkaan samanlaisia, ja se on ok. Meidän ei tarvitse olla yhtä mieltä, kuitenkin meidän täytyy sallia. Tällä tavalla homma on suunniteltu.

Rakastan teitä kaikkia, ja tämä tulee suuren valomäärän kera! Jatkakaa säteilemistä!

Arvostaen,

Sophia

***

Tässä on Yksi.

Kiitos.

Näinä loppuhetkinä on käynnissä prosessi. Se mitä näette, tuo esiin käyttäytymisen ja kontrollointiyrityksen pahimmat äärimmäisyydet.

Tulee näkymään myös paras, mitä ihmisyydellä on tarjottavana. Joissain paikoissa sitä tapahtuu jo – pienillä tai eristyneillä alueilla tai tilanteissa.

Kumpikin ääripää on totta ja mahdollinen ihmiskunnassa. Ne ovat rinnakkain. Niitä tarjotaan nyt äänekkäästi, jottei tuo valinta voidaan tehdä. Tätä valintaa ei pääse karkuun.

Ette tule löytämään koko vastausta tietystä olennosta tai lähestymistavasta. Yhden pelastajan aika on ohi. Vastakohtaisuus tulee esiin nähtäväksi, ja sitä on kaikkialla.

Tämä on syy kansan niin terävään ja räikeään jakautumiseen. Aikana jolloin sivilisaatio valitsee laajentumisen ja evoluution, ajankohtaisen käyttäytymisen kaikki elementit paljastetaan.

Maa on vasta tämän paljastumisen alussa. Kummankin (kaikkien) puolen räikeät ulostulot kertovat teille asioita, jotka ehkä ovat menneet teiltä ohi tai jotka olette sivuuttaneet. Niitä ei voi nyt sivuuttaa.

Itsevaltainen ”yksi oikea tapa vs. yksi väärä tapa” -hallinto haastetaan jatkuvasti. Se haastetaan joka rintamalla. Teidän täytyy valita. Te kaikki – jokainen teistä – teette sen joko toiminnalla tai toimimattomuudella.

Fokus määrittää valintanne. Olkaa erityisen virittyneitä aiheisiin, joista olette intohimoinen. Niiden ei tarvitse olla ”töitä”. Niiden täytyy vain herättää tai etsiä totuus ja halu auttaa.

Kun ihminen kulkee tätä tietä orjuudesta vapautumiseen, hänelle annetaan tehtäväksi käytettävien mahdollisuuksien hahmottelu.

Se mitä teille on avattu tähän mennessä, on ikkuna myriadeihin mahdollisuuksiin elämässä. Tämä on internetin seurausta, ja sen on tarkoitus edistää hyväksyntää, tietoisuutta ja anteeksiantoa.

Oivaltakaa, että teille on syötetty jatkuvana virtana ”normeja”, jotka kouluttivat teitä. Sitä kutsuttiin monilla nimillä. Joitain niistä on mm. uskonto, kulttuuri, rotu ja sukupuoli. On myös muita.

Kun uuden Maanne piirustukset on tehty, tulette olemaan hypertietoisia siitä, mitä viivoja vedetään. Niitä on parasta olla vetämättä pysyvällä musteella.

Käytte läpi metamorfoosia. Se on asteittainen herääminen. Kun ihmiskunta koostuu miljardeista yksilöistä, on myös miljardeja mahdollisuuksia.

Olette uudelleenmäärittelyn jännittävässä hetkessä. Se voi olla kamalaa ja vapauttavaa yhtä aikaa.

Riisutte sen, mitä pidettiin kerran ”pyhänä totuutena”, ja vaihdatte johonkin uuteen. Tämän ”uuden” täytyy tuntua aidolta voidakseen onnistua. Sen täytyy sallia kasvu. Sen täytyy kestää jatkuvaa tutkimista ja kyseenalaistamista. ”Ketä se palvelee?” ”Kenet se eliminoi?” ”Mitä rajat ovat?” ”Antaako se tilaisuuden kasvuun ja laajentumiseen?”

On mielipide-eroja. Tarvitaan paikka, jossa voidaan avoimesti keskustella, mikä on ”hyväksyttyä” ja mikä tulisi muuttaa.

Ei ole yhtään miestä, naista tai järjestelmää, joka sisältää vain totuutta.

Olette nyt paljastumisen ja valinnan keskellä. Tämä voimistuu. Tulette näkemään asioita, joita ette tienneet mahdolliseksi. Nämä asiat haastavat ”todellisuutenne”.

Tämä antaa teille tilaisuuden laajentua ja ottaa mukaan. Luomisessa on kyse yltäkylläisyydestä. Luominen on taito, jota hiotte jokaisessa inkarnaatiossa. Tämä inkarnaatio joka näkee teidät ihmisenä 2025, tarjoaa jotain muuta. Tämä uusi asia on tietoinen luominen.

Syynä nuorempien aikuisten kovaan huutamiseen on, että he ovat osa sitä voimaa, joka puskee tätä heräämistä. He ovat elävää historiaa, ja he tietävät sen. Toisilla vuosikymmenillä se maailma jota he pyörittävät, tulee olemaan hyvin erilainen, kuin se maailma, jota vastaan he protestoivat nyt.

Kaikilla ”puolilla” on joitain annettavaa ja jotain, mistä oppia. Elämä ei sisällä niinkään virheitä kuin oppimistilaisuuksia.

Kylvetään ykseyttä – älkää yhtään epäilkö sitä. Siemeniä ovat jokainen ikä, väri, rotu, uskonto ja teko. Osa niistä ei idä, laiminlyönnin tai kunnollisen ravinnon puutteen vuoksi. Jotkut menestyvät. Niistä jotka menestyvät, tulee jotain uutta. Ette näe ”vanhaa samaa”. Näette hybridiyhdistelmiä siitä, mikä valittiin kollektiivisesti pitämisen arvoiseksi.

Se tulee tuntumaan kaikille erilaiselta. Vain nuorimmat joukossanne tuntevat olonsa mukavaksi tässä energiassa. Kaikki yli 5–6-vuotiaat kulkevat uudella maaperällä. Niistä jotka ovat juurtuneimpia, tuntuu, kuin he kävelisivät nuoralla – jokainen askel tuntuu uhkaavalta.

On parasta pysyä joustavana ja fokusoituneena. Älkää pitäkö liian tiukasti kiinni ”asioista” tai ”ideoista” pelkästään siksi, että olette aina tehneet niin. Pitäkää kiinni siitä, mikä on totta ja millä on todellista arvoa.

Valonne valaisee yhtä lailla sekä totuuden että valheellisuuden. Tämä on aikaa pitää valonne loistamassa, ja valintanne tulee olemaan ilmiselvä.

Teitä odottaa suuri ilo.

Tässä on kaikki.

Kiitos.

Yhtä kanavoinut Sophia Love (patreon.com/Sophia Love)

2.7.2025

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine