Skip to main content

Ward 31.7.24: Määrätietoinen

  • Pirjo Laine

Tämä runo – tai sanavirta – tuli muutama viikko sitten. Heinäkuun alussa minusta tuntui hyvin kaoottiselta, energioiden siksakatessa ja pyöriessä ympärillä, ja sitten yksi koiristani loukkasi polvensa ja ristisiteet repesivät. Se on toipumassa leikkauksesta. Tämä on aiheuttanut suuren muutoksen suunnitelmissa ja rutiineissa ja lisännyt myös vähän stressiä. Kenties muut kokevat sellaisia äkillisiä muutoksia, joihin ajankohtainen astrologia viittaa. Koiran loukkaantumista seuraavana aamuna nämä sanat virtasivat ulos minusta. Kirjoitan ne yrittämättä saada tolkkua niistä.

Kaoottiset energiat siksakkaavat ja pyörivät

rosoisia kulmia kuohuvien pilvien sumussa

kerran järkeä oli enemmän

nyt pohja on pudonnut ylhäältä

huijari tuo toivoa

ja päästää irti, pudoten pehmeästi vihaan ja kaunaan

laukaisten vanhoja turhautumisen ja ”ei tarpeeksi hyvä” -tunteita

Asia toisensa jälkeen järkyttävässä jälkiviisausnäytöksessä

Tai ennakoinnissa luoden skenaarioita ja antautuen pelkoriippuvuuteen

Uudestaan ja uudestaan kun aamunkoiton aurinko laskeutuu puiden lehdille

jotka muuttuvat keltaisiksi, kun vuodenaika vaihtuu syksyyn

Kulje varovasti tuntemattomassa todellisuudessa

päivänä joka näyttää normaalilta

levottoman yön jälkeen yrittäen pitää huolen loitolla

Ennustamaton energia vaatii tiedostamista joka hetki

Epävarmuutta on runsaasti kun tapahtumat muuttavat virran kulkusuuntaa

kuitenkin virraten aina eteenpäin.

(Suom. huom. hankala suomentaa)

Kaoottisen energian tanssi jatkuu, kun vuoristorata laskee ja nousee ja kiitää kaarteista. Meitä kutsutaan läsnäoloon ja sisäiseen vakauteen joka hetki. Meillä kaikilla on henkilökohtaisen elämämme energioita käsiteltävänä, samaan aikaan navigoiden myös niitä muutoksia, jotka kutsuvat meitä tekemään dramaattisen muutoksen, on kyse sitten maailman tapahtumien suuremman kuvan näkemisestä, tai henkilökohtaisen elämämme polusta. Saatamme tuntea hetken hengähdystauon kaaoksesta, vakautumisen tunteen kasvavan, ja kuitenkin myös tuntea, että mitä tahansa voisi tapahtua häiritsemään tätä vakautta muistuttavaa tilaa.

Elokuuta katsoessa näen pieniä energiaräjähdyksiä, kuin miinoja jotka laukeavat kentällä. Useimmat näistä räjähdyksistä on pieniä mielipahoja/harmeja, jotka näyttävät suurilta tuossa hetkessä, mutta häviävät melko nopeasti, kun jatkamme eteenpäin määrätietoisella ja kiihkeällä päättäväisyydellä synnyttää hyvä muutos siinä, miten maailmaamme hallitaan ja miten elämme elämäämme, kukin yksilöllisen perspektiivinsä mukaan. Tämä visio pienistä räjähdyksistä indikoi, ettei meidän pitäisi ottaa häiritseviä tapahtumia liian henkilökohtaisesti – sen sijaan vain tarkkailla ja mennä eteenpäin. Tämä vaatii vähän harjoitusta, kun olemme olleet kiehuvassa kaaoskattilassa viimeiset yhdeksän vuotta, ”mitä vittua” -hetkien pommitettua meitä jatkuvasti, ällistyttävän herpaantumatta. Tämäkin menee ohi.

Samaan aikaan kun kaikkea tätä ratkaisevaa muutosta tapahtuu, integroimme uusia energioita, joita olemme kehittäneet tänä vuonna. Paljon on puhdistettu, kuten vanhoja uskomuksia ja ajatusmuotoja, tehden tilaa oivalluksille, kuten valon säteileminen paikkoihin, jotka olivat käyttämättä tai piilossa meiltä psyykessämme, ja uusia energioita tulvii sisään, stimuloiden luovuutta ja inspiraatiota.

Jos maailmasi on tuonut äkillisiä muutoksia elämääsi, saaden sinut hidastamaan, on täydellinen ajoitus Merkuriuksen perääntyessä suurimman osan elokuusta (4.–27.8.) Ota aikaa pohtia, järjestää uudelleen, uudistaa, tarkistaa ja elävöittää.

Olemme uudessa taajuudessa. Sanaa ”määrätietoinen” korostetaan minulle tänään. On eteenpäin liikkumisen energiaa, sanojen ”emme mene taaksepäin” kaikuessa vakaasti ja päättäväisesti. Jumalaisen feminiinisyyden hurja voima ajaa meitä eteenpäin, uuteen tapaan elää tällä kauniilla maapallolla. Se aika on nyt, ja olemme täällä sitä varten.

Viesti Valtavalta olemukselta:

”Muutoksentuulet pyyhältävät kaikkien sosiaalisten rakenteiden läpi kaikkialla. Se voi näyttää pahalta, mutta sitä on vain vaikea toisinaan navigoida ja mennä virran mukana, joka on niin arvaamaton. Kulje hiljaisuuden kera sydämessäsi. Säilytä tuo fokus sydämesi keskuksessa. Se auttaa sinua navigoimaan myllertäviä energioita, jotka pyörivät hajottaakseen vanhat ajatusrakenteet, uskomukset ja kaavat/mallit. Tämä laajenee maailmaan, kaikkiin elämiin maan päällä.

Rakkauteen keskittyminen saa sinut läpi tästä. Vie sydämesi rakkausvärähtelyyn. Jos se on vaikeaa, tunne, mitä tunnet. Jos haluat muuttaa sen, pyydä oppaitasi, eläinhenkiä, enkeleitä auttamaan sinua löytämään tuo rakkausyhteys, ja ole kärsivällinen itsesi kanssa. Pyydä yhteyttä kristalliverkkoon, joka ympäröi Maata, ja se vahvistuu kaikista ihmisistä, jotka fokusoituvat rakkauteen. Yhdisty tähän verkkoon, lähetä rakkautta siihen, ja vahvistat rakkautta sisälläsi. Syötätte kaikki rakkautta tähän voimakkaaseen energiaverkkoon, ja tämä on osa uuden Maan luomista. Uuden ihmiskunnan luomista, joka kukoistaa rakkaudessa ja jakaa rakkautta toistensa kanssa.

Ihmiskunnalla on tilaisuus synnyttää rakkaus tälle planeetalle. Tämä voi olla fokuksesi, erityisesti silloin kun tapahtumat maailmassa osoittavat – tai näyttävät osoittavan – pelon ja vihan suuntaan. Erityisesti nyt muutoskaaoksessa. Sen sijaan, että fokusoidutte tapahtumiin joita teille näytetään uutissyötteessä, fokusoitukaa rakkauden tuomiseen sydämiinne ja sen lähettämiseen maailmaan. Olkaa rakkaus ja harjoittakaa ystävällisyyttä kaikessa vuorovaikutuksessanne. Energiapanoksenne on kriittinen rakkauden kasvulle ja vahvistumiselle kristalliverkossa. Syötä tähän verkkoon rakkautta, ja yhdistyt kaikkiin muihin ihmisiin, jotka tekevät samoin, ja tunnet rakkauden vahvistuvan sisälläsi, ja se kasvaa ja laajenee, lopulta hajottaen pelon ja vihan.”

Rakkaus vallitsee, mutta vain meidän avultamme, vain meidän ystävällisyydellämme toisiamme kohtaan. Myös kohdassaan toisen ihmisen epäystävällisyyttä, haasteena on jatkaa eteenpäin rakkauden, myötätunnon ja ystävällisyyden kera. Kun teemme näin, näemme enemmän ja enemmän esimerkkejä, että myös muut tekevät niin, mikä auttaa meitä jatkamaan rakkauden lähettämistä, ja sitten meistä tulee esimerkkejä, ja johdamme kaikkea vuorovaikutustamme rakkaudella ja ystävällisyydellä. Rakkaus vastaa rakkauteen. Rakkaus herää sisällä, kun rakkautta jaetaan.

Kuva jonka valitsin tähän viestiin, on näky, jonka sain avautuessani syvemmälle rakkaudelle sisälläni karistamalla sen ei-rakastavan energian, joka oli lapsuudestani. Se liittyi kehoni vihaamiseen, siihen ettei ole tarpeeksi hyvä. Paljastui siemen, joka avautuu, ja kaunis, puhdas ja viaton valo, jota säteilee sydämeni keskuksesta. Jaan tämän kuvan kanssanne tutkiskeltavaksi ja integroitavaksi sydämenne avautumiseen itserakkaudelle, kunnioitukselle ja hyväksynnälle.

Kaaosenergiat piiskaavat ympärillämme ja joskus pieksevät meidät ympäri. Tuntuu hyvin tärkeältä olla tietoinen ja todella kiinnittää huomiota kaikkeen ympärillämme. Olla tietoinen liikkeistämme, kun elämme jokapäiväistä elämäämme, ollen mahdollisimman läsnä. Silloin kun tunnet kaaoksen ja olet tolaltasi, löydä myrskynsilmä sydämestäsi – tuo rauhan ja levollisuuden keskus. Maailmassa on hyvin paljon asioita, joille emme tunne voivamme tehdä mitään, mutta pysyminen levollisena, keskittyneenä rakkauteen sisällämme, auttaa tavoilla, joita emme voi nähdä. Olemme rakkauslähettimiä, jotka ovat hyvin tehokkaita, erityisesti koska lukumäärässä on voimaa ja voimme yhdistyä toisiimme pelkän tietoisen ajatuksen ja fokuksen myötä ja jakaa tuota rakkautta ympäri maailmaa. Kieli ei ole este, kun kyse on rakkausenergiasta. Eikä ole aika ja etäisyyskään. Olemme voimakkaita, kun olemme yhdistyneet, ja kollektiivitietoisuudessa on tällä hetkellä voimakas yhdentymisen tunne.

Kaikkialla ympärillämme on keveyttä, iloa ja naurua. Olemme saavuttaneet korkeamman maaperän, energeettisesti ja kollektiivina. Helpotuksenhuokaus, henkäisten raikasta ilmaa. Voimme mennä nyt eteenpäin määrätietoisella raivokkuudella.

Paljon rakkautta ja siunauksia, kun navigoimme tätä uutta maailmaa yhdessä.

Leilah ja Valtava olemus

Kirjoittanut Leilah Ward (www.integralsoul.love)

31.7.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine