Skip to main content

Ward 28.2.24: Uudelleensyntyminen

  • Pirjo Laine

Käymme läpi taas suurta muutosta. Kuva mielessäni on, että ollaan syöksyvässä vedessä, joka juoksee kapeaan kanavaan. Emme tiedä, minne se menee, mutta tunnen vesiputouksen edessä. Kun virityn tuohon vesiputoukseen, tunnen vapaasti leijuvaa, puhdasta iloenergiaa. Olemme tuo vesiputous, josta tulee sateenkaaripisaroita, jotka Lähdevalo valaisee vapaassa pudotuksessa. Kuulen ääniä, jotka huudahtelevat iloisesti. Olemme yhtä tuon veden, valon ja toistemme kanssa.

Neljäkymmentäkaksi vuotta sitten – voiko siitä olla niin kauan? – minulla oli heräämiskokemus, joka kesti kuukausia. Jotkut kutsuvat sitä kundaliiniheräämiseksi. Tajuntani räjäytettiin auki, ja minulla oli voimistunutta psyykkistä herkkyyttä ja tiesin olevani yhteydessä koko elämään ja koko tähän todellisuuteen. Se korosti myös paikkoja sisälläni, jotka eivät olleet totuuttani – kaikki uskomukset ja kaavat, joita olin kerännyt ympärilleni, kerros toisensa päälle, elämäni kaikki vuodet. Tulin tietoiseksi siitä, miten nämä energiat ohjasivat käyttäytymistäni niin, että olin täynnä katumusta ja syyllisyyttä, ja minua vainosivat muistot ajoista, jolloin käyttäydyin tiedostamattomasti, tavalla joka tuntui olevan kontrollini ulkopuolella.

Tämä laajentumiskokemus oli kauhistuttava ja upea, hämmentävä, maaginen, pelottava ja rakastava. Sain oivalluksia oppailta – hyvin selkeitä viestejä. Sitä ennen en ollut edes tiennyt, että minulla oli oppaita. Sain usein vilahduksia verhon toiselta puolelta, ja kuulin viestejä ja opastusta. Musiikista tuli hyvin elävää ja se myös kuljetti viestejä, ja synkronismia tapahtui jatkuvasti. Olin hyvin auki, mutta minulla ei ollut erottelukykyä. Negatiiviset energiat tökkivät minua, yrittäen vetää minut pimeämmille poluille. Ne olivat osa menneisyyden energioita, joita tuli esiin puhdistettavaksi, enkä tiennyt, että olin ohjaksissa ja voisin vain käskeä korkeimman jumalaisen energian olentoja tulemaan auttamaan minua tällä matkalla.

Näinä useina korostuneen tiedostamisen kuukausina näin unta, jossa seisoin vesiputouksen yläpäässä, ja yhtäkkiä minusta tuli tuo vesiputous. Olin välittömästi se kaikki, ja tuossa unessa minulle annettiin nimeksi Juokseva vesi. Kun ajattelen tätä nyt ja menen näkyyni, joka minulla on meistä menemässä kohta vesiputouksesta alas, tunnen vesiputouksen sisälläni virtaavan torsoni läpi, puhdistaen, parantaen, vapauttaen, laajentaen ja elävöittäen.

Siis, alussa se oli hämmentävää, pelottavaa ja upeaa. Yksi saamani viesti oli, että tämä energiasyöksy tapahtuisi uudestaan, monen vuoden päästä tulevaisuudessa – ihmisille maailmanlaajuisesti. Muistan kauhistuneeni sitä ajatusta, että tämä täytyisi käydä jälleen läpi – olla niin avoin ja silti yrittää toimia maailmassa.

Asuin Brooklynissä, New Yorkissa ja työskentelin New Yorkin kaupungissa. Se oli 1980-luvun alkua – luovan energiavyöryn aikaa. Se oli upea paikka, mutta oli äärimmäisen intensiivistä olla niin psyykkisesti avoin ruuhkaisessa paikassa, yrittää toimia työssäni ja samalla vastaanottaa korkeita taajuuksia ja viestejä uudesta maasta, saada oivalluksia muista elämistä, joissa sieluni oli ilmaissut tietoisuutta, ja ollen samaan aikaan kauhuissaan omista valinnoistani. Ei voinut kääntyä kenenkään puoleen, ei ollut paljon informaatiota siitä, mitä minulle tapahtui. Lopulta tuo intensiivisyys laantui, energia vakaantui, ja puhdistustyö alkoi. Jyvien erottaminen akanoista.

Olen kaivannut saada kosketuksen tuohon energiaan uudestaan. Olen puhdistanut ja parantanut niin paljon, että tunnen sen olevan erilainen kokemus tällä kertaa. Silloin kun tämä heräämisprosessi tulee meille, parantumattomat kohtamme ovat valokeilassa, ja se voi olla hyvin tuskallista ja pelottavaa. Meidän täytyy ymmärtää, että tämä on osa prosessia, jossa nämä energiat nostetaan pois meistä. Voimme kestää tämän rakastamalla itseämme riippumatta siitä, mitä tulee tietoisuuteemme.

Voi nousta esiin myös egopolariteetti, jolloin meistä tuntuu, että olemme Messias, joka tulee pelastamaan maailman. Tämä on arvottomuuden toinen puoli – tunne, että olemme täällä ollaksemme ”se Yksi”. Todellisuudessa olemme osa Yhtä, niin on kaikki muutkin, ja ainoa pelastaminen jonka voimme mahdollisesti tehdä, on pelastaa itsemme.

Uudelleensyntyminen

Tunnen, että tämä kokemus on uudelleensyntymiskäsityksen ruumiillistamista. Se on henkilökohtainen kokemus syntymisestä uudeksi itseksi. Todellinen itsemme syntyy, ja synnytysprosessi – kun päästämme irti siitä, mikä ei ole totuutemme – on sotkuinen, tuskallinen ja hämmentävä, mutta myös täynnä rakkautta. Kun löydämme tuon rakkauden säikeen tuskan läpi, se laajenee ja auttaa nostamaan meidät rakkauden ja viattomuuden energiavirtaan, minkä hahmotan Lähteeksi. Se on aina ollut meissä – se on todellinen luontomme, elämänvoimaenergiamme (rakkausvoimaenergiamme). Tämä puhdistumis- ja uudestisyntymäprosessi tekee tilaa, jotta jumalainen sieluolemuksemme voi astua täysin meihin – sitä todelliseksi itseksemme tuleminen merkitsee. Kutsu oppaitasi ja sieluolemustasi auttamaan sinua tässä prosessissa, ja tunnet rakkauden ja lempeyden sisäisen hehkun täyttävän olemuksesi.

Kutsun Valtavaa olemusta: mitä voitte sanoa siitä, mikä lähestyy?

”Kerromme sinulle, että luonnon kamala kaunis ihme ja voima on käsillä, auttamassa ihmiskuntaa syntymään herääväksi tietoisuudeksi, jossa koette itsenne kaiken elämän ykseydessä. Yhtä toistenne kanssa, jotta voitte todella kokea, miten kaikki se mitä teette, sanotte, ajattelette ja luotte, vaikuttaa koko luomiseen/luomakuntaan. Ihmiskunta – teidät avataan Valtavaan olemukseenne.

Se on iloista hurmiota monille – kaikille, jotka ovat harmonisoituneet rakkauden kanssa. Tapahtuu myös suurta sellaisen vapauttamista, mikä ei ole rakkautta, ja monista tuntuu, kuin heitä kammattaisiin sisältä terävillä partaterillä, kun kaikki heidän itsetuomitsemisensa ja kaikki heidän pikkumaiset epäystävälliset tekonsa tulevat esiin. Mutta ymmärtäkää, että nämä energiat vedetään pois teistä.

On tuskallista, kun se tapahtuu, mutta tehtävänne on olla rakkaudessa ja anteeksiannossa itseänne kohtaan, kun todistatte niiden uskomusten ja kaavojen vapautumista, jotka erottavat teidät sieluolemuksestanne ja ykseydestä kaiken olevaisen kanssa. Tämä auttaa teitä kestämään tuon kivun, kun heräätte, yhdessä useimpien ihmisten kanssa, ykseyteenne kosmoksessa.”

Kiitos. Haluan sanoa myös, että kun koemme tuon puhdistusosan, kun kaikki itsetuomitsemisemme ja kritiikkimme tulevat esiin, muistojen kera asioista jotka teimme tiedostamatta, se ei merkitse, ettemme ole harmoniassa rakkauden kanssa. Puhdistamme vain kentästämme rojua, jota on kerääntynyt menneisyydestä. On aika päästää irti. Ja kun teemme sen, harjoitamme anteeksiantoa ja rakkautta itseämme kohtaan prosessin aikana.

On hyvin paljon informaatiota – monia opetuksia ja työkaluja – auttamaan meidät tästä prosessista läpi. Tiedä, ettet ole yksin.

Täyttykööt kaikki, jotka lukevat tätä, rakkaudella ja lohdulla.

Hyvin paljon rakkautta,

Leilah ja Valtava olemus

Kirjoittanut Nancy "Leilah" Ward (www.integralsoul.love)

28.2.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine