Skip to main content

Walter 22.6.23: Schumann-paljastus - poistuminen vanhoista luomuksista

  • Pirjo Laine

Siunausta rakkaat. Tämän viikon artikkeli on osa keskustelua, jonka olen halunnut jakaa jo jonkin aikaa. Tämä artikkeli ei koske pelkästään Schumann-kaavioita tai ihmisten tulkintoja, mitä ne merkitsevät. Tämän viikon teknisten ongelmien ja kaaviodraaman yläpuolella, tapahtuu tällä hetkellä suurempi muutos itse tiennäyttämisessä. Aito tilaisuus kehityskaaremme uudelleenkalibrointiin, paljastusten ja vanhan itsen kuoleman valossa.

Kuten aina, harjoitamme jumalaista puolueettomuutta, kun kuuntelemme, todistamme ja erotamme, mikä on parasta kokonaisuudelle. Kiitos etukäteen, että tutkit kanssani tämän kaikkia puolia. Useimmat teistä tietävät, että jumalaisessa puolueettomassa ei ole kyse siitä, ettei tee tai sano mitään, erityisesti kun jaetaan rakkauden ja yhtenäisyyden/ykseyden oppitunteja.

Ensinnäkin, ongelma tämän portin aikana

Viime viikonloppuna Tomskin observatorion virhe aiheutti eriskummallisia Schumannin resonanssin kaavioita, jotka levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa.

Se sai aikaan myös valtavan kirjon tarinoita, mitä oli tapahtumassa, sekä "laukaisi" uskomusjärjestelmiä, mitä tapahtuu ja ei tapahdu ulottuvuusmuutoksen myötä.

Henkilökohtainen kokemus

Eräs ystävä postasi hurjalta näyttävän Tomskin Schumann-kaavion sosiaaliseen mediaan viime viikonloppuna. Kun katsoin sitä, jo ennen kuin minulla oli hetkeä muodostaa jokin ajatus tai reaktio, korkeammat tasoni sanoivat: "Laitteiston toimintahäiriö".

Harjoitettuani tiedustelua jo vuosia olettamisen sijasta, "vastus ennen kuin kysyt" -kvanttipolku on auki. Kun tavoittelen jumalaista puolueettomuutta ja myötätuntoa, kaikki punnitaan höyhenenkevyen sydämen kosmisella vaa'alla.

Tietovirta alkaa vilkaistuani tuota kaaviota. Saan hetken nähdä ja tuntea, mitä on tapahtumassa Muutoksen kannalta.

Uudelleenkalibroitu sydämeni on tuntenut asiat eri tavalla muutaman viime vuoden. Enemmän Lähdettä, vähemmän henkilökohtaista. Todellisuudet vaihtuvat niin helposti, että on haastavaa puhua asioista, joita tapahtui vasta hetki sitten. Saan kuitenkin tuntea ja todistaa, mitä kollektiiviset valintakohdat tekevät kehityskaarellemme. Sitten minua siunataan neuvoilla, ja korkeammat ulottuvuudet kuljettavat minut sen läpi, mitä tapahtuu.

Venäläisen Tomskin avaruusobservatorion järjestelmästä

1. Tomskin kaavio on suosittu dramaattisten värien ja usein tapahtuvien muutosten vuoksi. Se tulee vuosikymmeniä vanhasta, hyvin peruslaitteistosta Tomskin valtionyliopistosta Venäjällä. Tämä järjestelmä generoi nämä raportit automaattisesti osana yliopiston jatkuvaa tutkijaopiskelijoiden koulutusta. Nykyiset opiskelijat valvovat sitä, ja se on yksi yliopiston monista yleisistä avaruustarkkailun raportointijärjestelmistä. Se mittaa muutoksia ionosfäärissä ja käyttää klassista Schumannin resonanssia lähtökohtana.

2. Kun tuo kaavio oli eriskummallinen viime viikonloppuna, kirjoitin tuohon observatorioon. Saamani sähköpostivastaus on sama, jonka he ilmeisesti kopioivat jokaiselle, joka kirjoitti heille viime viikonloppuna kaavion virheestä:

"Hei, kummalliset resonanssit edellispäivänä aiheutuivat vahingosta keskussyöttöasemalla, eivätkä ne ole oikein. Ongelmat on nyt ratkaistu. Pahoittelemme mahdollista harhaanjohtamista."

– Avaruustarkkailujärjestelmän tiimi"

3. Koska tuota kaaviota kierrätetään hyvin paljon internetissä, he ovat lisänneet nettisivuilleen selkeän ohjeistuksen tekijänoikeuslaista ja kuviensa käytöstä. Lyhyesti sanottuna, noiden kaavioiden uudelleenpostaus kokonaisuudessaan tai osittain on tekijänoikeusloukkaus.

4. On myös paljon vähemmän dramaattisia kaavioita, joissa on erilaisia tapoja mitata resonanssia. Tiedemiehet sanovat, ettei mikään ole muuttunut – valotyöntekijät sanovat, että kaikki on muuttunut. Se on osa hauskuutta.

Kollektiiviset reaktiot perspektiivin saamiseksi

Jotkut tulkitsivat tuon kaavion esittävän 12-säikeisen DNA:n globaalia aktivointina tai enkelikoodeja, massiivisia verkkoaktivointeja, Gaian viestejä jne. Kun Tomskin opiskelijatiimi tuhosi vääristyneet kaaviot, kollektiivissa kiersi epäluuloa tukemaan aiempia väitteitä siitä, että jotain maagista oli tallentunut.

Ihmisten kaaviovirheeseen liittyvien reaktioiden ja väitteiden tuomitseminen ei ole tämän postauksen tarkoitus.

Kuten aina, voit uskoa näissä ulottuvuuksissa, mitä ikinä päätät uskoa. Henkilökohtaisesti en kanna sisälläni, mitä muut uskovat. Valo paljastaa ja selvittää kaiken. Ilmaisunvapaus on tärkeää matkalla ykseystietoisuuteen. Välitän kuitenkin ylösnousemuksesta ja kollektiivisesta matkastamme (ja monista muista asioista).

Silloinkin kun kollektiivinen kiihko, kaksinaisuus, agendat tai henkilökohtaiset uskomukset pyyhkäisevät ystäviä mukaansa, se on mitä on. Tehtäväni on rakastaa tuomitsematta, olla rakkaus kaikkina hetkinä ja kiihdyttää jumaluuden paljastumista mahdollisimman helposti ja huolettomasti/armollisesti.

Tämä viesti on kommunikoinnista ja erottelukyvystä. Takaisin noihin kaavioihin.

Schumannin poistuminen

Vuonna 2010 Gaia jakoi näkemyksiä resonansseistaan: instrumenttinne eivät pysty mittaamaan korkeampia ilmaisumuotojani. Opastus sanoi, että täsmällinen seuranta tulisi vain sisältä, ja kehotti valmistautumaan ulottuvuuksien jakautumiseen, kun uskomukset määräävät yksilön kokemuksen. Henkilökohtaisesti en halua uskoa sellaiseen tai antaa energiaa sellaiselle, mikä ei tunnu sopivalta/pätevältä nyt-hetkeen tai ylösnousemukseen.

Korkeammat ulottuvuudet pyysivät minua "vain tarkkailemaan", kun tämä kaavioiden katsomisaikajana purkautuu. Viime vuonna jätin Schumann-keskustelun pois omalta alustaltani ja tuhosin kaikki tekijänoikeussuojatut kaaviot postauksistani.

Tässä ei ole kyse siitä, mikä kaavio on parempi tai pätevämpi, tai mikä on totta. Tässä on kyse keskustelun tasosta näihin aiheisiin liittyen, ja rauhallisesta siirtymisestä kommunikointiin, joka valaisee/kirkastaa uutta sydäntäni.

Vilkaisen kyllä auringonpurkaukset ja geomagneetti-indeksikaaviot, silloin kun portit ovat auki. Siihen saakka kunnes ne eivät enää sovellu portinvartiointiin, ne jatkuvat osana todellisuuttani näissä ulottuvuuksissa.

Paljastusten kiihtyminen

Nopeita narratiivimuutoksia ja häviäviä tarinajuonia ennustettiin tälle vuodelle, mikä johtaa sen massaparantumiseen, mitä on kanssaluotu, ja siitä luopumiseen. Vanhat ulottuvuudet romahtavat, tiheys hajoaa, illuusio ja vanhat luomukset häviävät.

Saat leikkiä, minkä kanssa haluat, kunhan energia tukee sitä. Ole vain tietoinen, että sitten kun tuo tuki on poissa, asiat kaatuvat nopeasti – joskus jälkivaikutusten kera.

En olisi jakanut tätä, ennen kuin panin merkille samankaltaisuuksia uskomusten paljastumisessa, narratiivien jakamisessa ja selkeämmässä kommunikoinnissa julkitulosta (suom. huom. käytetty sana (disclosure) liitetään usein maanulkopuoliseen elämään) parin viime viikon aikana. Synkronismia ja energeettisiä muutoksia tapahtuu siinä, miten ihmiset puhuvat tärkeistä aiheista.

Ja sitten tapahtui tuo kaaviovirhe. Ja mietin, kykenevätkö ihmiset ystävällisyyteen, silloin kun uskomukset törmäävät yhteen, nopeaan erottelukyvyn käyttöön tässä paljastumisvauhdissa, ja tekemään viisaita valintoja, silloin kun heille esitellään tapahtumia, jotka näyttävät siltä, mitä he haluavat, tai mitä heidät johdatetaan haluamaan.

Vastuullinen luominen

Opettelemme kaikki olemaan jälleen kunnon luojia, käyttäen positiivisesti elämänvoimaa. Se vaatii harjoittelua ja jatkuvaa itsekorjausta, kunnes läsnäolo alkaa ottaa kontrollin.

Vastaavasti, jos postaat kosmisista tapahtumista, muistutus monen vuoden takaa: vältä käyttämästä samaa taktiikkaa kuin valtavirtavääristelyt, kuten pelko, järkytys tai klikkaussyöttityyliset agendat. Erityisesti kun siirrymme pelkopohjaisista agendoista vastuulliseen kanssaluomiseen, joka hyödyttää kokonaisuutta. Tarkoituksemme ei ole kopioida vanhoja tapoja, vaan suunnitella uutta.

Jos uskot, että vanha tyyli palvelee, niin sitten on – sinulla. Tämä pätee myös "toivo-oopiumiin", laskeutumisiin jne. – herkkä aihe toista keskustelua varten. Tunne hetki, mitä se tekee kollektiiville, niiden ihmisten uskomusjärjestelmille (ja hermostolle), jotka yrittävät herätä, ja mitä se tekee henkilökohtaiselle kehityskaarellesi.

Pitkäaikaisuuteen tiennäyttäjänä sisältyy sopeutuminen värähtelyn, selkeyden ja sisäisen viisauden dramaattiseen lisääntymiseen, mikä aktivoi kollektiivissa. Kaikki paljastuu, myös se tapa jolla kanssaluomme todellisuuksia. Siihen sisältyy laajentunut perspektiivi ja tietoisuus siitä, mikä palvelee ja mikä täytyy sivuuttaa tuomitsematta.

Luota, että sinulla on ainutlaatuisia harmonisia luomuksia jaettavana. Tässä kuolemamatkassa on kyse transformaatiosta. Voimme pysyä mukana virittämällä palvelujamme, itsekorjaamalla kun vanha tapa putoaa pois, fokusoitumalla ratkaisuihin ja jakamalla sydänpohjaista kommunikointia, joka tukee ja heijastaa korkeampaa totuutta.

Käytäntöjä eteenpäinsiirtymistä varten

Paljastuminen on yhtä vääjäämätöntä kuin ylösnousemus. Se miten kuljemme muutosten ja haasteiden läpi, paljastaa edistymisemme, sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti.

* Torju egoistinen tai tunneimpulssi rynnätä sosiaaliseen mediaan (tai muualle) mielipiteesi kanssa, tai jakamaan jonkun muun mielipide. Ota hetki tunteaksesi, mitä energiasi palvelee.

* Muuta epäorgaaninen impulssi kopioida, ja opi luoman jotain ainutlaatuista.

* Ole tapahtumien silminnäkijä, sen sijaan että heität bensaa kulovalkeaan.

* Määritä valo uudelleen, silloin kun energisoit todellisuutta, jota et tue.

* Opi kärsivällisyyttä. Tarkkaile sydäntäsi ja mieltäsi, kun narratiivit muuttuvat.

* Ilmaise tuomitsemattomasta sydämestä käsin, tietäen, että sananvapaus on jumalainen oikeus.

* Kunnioita jokaisen sananvapausoikeutta, vaikket olisi samaa mieltä hänen uskomuksistaan.

Ensisijaisen aikajanan kulkeminen

Tiedämme, että alemmat agendat on usein suunniteltu korkeavärähteisten sielujen toivon, tunteiden ja fantasioiden ympärille. Pysy maadoittuneena, neutraalina/puolueettomana ja fokusoituneena, kun narratiiveja ja uskomuksia esitetään valittavaksi tai ei-valittavaksi. Opi erottamaan, mitä näet, mitä tunnet ja mitä energiasi ja tunteesi luovat.

Ensisijaisen ylösnousemusaikajanan kulkeminen vaatii meitä joskus lähtemään pois muilta poluilta armollisesti ja kohteliaasti.

Olen varma, että jatkamme laajentumista ja kanssaluomme uusia keskusteluja, jotka tukevat sisäistä viisautta, sydänpohjaista tietoa ja kokemisen selkeyttä yhteisellä ylösnousemusmatkallamme.

Rakkaudessa, valossa ja palvelussa,

Sandra

Kirjoittanut Sandra Walter (sandrawalter.com)

22.6.2023

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine