Viel 3.12.22: Utua vuorilla
Tänä aamuna käsittelen taas yhtä episodia kissani kipeää vatsaa. Tuskallisia ja sotkuisia oireita, monia eläinlääkärikonsultointeja ja lääkepistos, jonka liikkuva eläinlääkäri antoi siunatusti kotona … Ei ihan Wagnerin oopperaa, mutta pienessä maailmassani traaginen eepos silti.
Minun täytyi vaihtaa kanavaa pois ankeudesta, joten katsoin ulos, jossa taidenäyttely nimeltään Luonto maalaa tauluaan. Meillä sataa, mikä on aina taianomaista Kalifornian jatkuvan kuivuuden keskellä. Lehdet muuttuvat kuitenkin, kirkkaanpunaisia ja kultaisia, jotka kilpailevat naapurini auton syvänpunaisen metallinhohtovärin kanssa. Pilviutua vuorilla, kuin valtavan, lempeän hengityksen puhaltamana ylhäältä.
Kun kirjoitan tätä, katsoen ulos etuikkunasta, kolibri leijuu paikallaan, kurkistaa sisään, syöksähtää pois ja palaa. Henki antaa kannustusta, minne tahansa katson.
*****
Eilen ajellessani sumusateen läpi eläinlääkärille Santa Barbaraan, pysähdyin Garden Streetin risteykseen, heti lähetysaseman jälkeen. Tunsin kiitollisuuden lämmintä hehkua, ei ahdistavasta uskonnosta, vaan seurakuntalaisten hyväsydämisyydestä.
Pääni läpi lipui, että murehtimiseni oli hyödytöntä. Minulla täytyi olla uskoa ja luottamusta, että kaikki menee hyvin ja kaikki tapahtuu juuri niin, kuin on tarkoitus. Kissallani, minulla, kaikilla meillä.
Sitä seurasi häivähdys ärsytystä, kuten usein tapahtuu. On hienoa ja loistavaa sanoa: "Minun täytyy luottaa", mutta miten hemmetissä minun pitäisi tehdä se?
Kenties se oli pieni energia lähetysaseman energiasta, joka seurasi minua kuin pilven hahtuva, mutta ajatus kehkeytyi päähäni: kuten kaikessa mitä haluat, vain pyydä sitä.
Niinpä pyysin. Pyysin valo-olentoja antamaan minulle luottamusta ja uskoa. Ja syvä hengenveto, minkä jälkeen yliluonnollista levollisuutta virtasi lävitseni.
*****
Liikkuva eläinlääkäri poikkesi reitiltään tuomaan lääkkeen eilen illalla. Keskustelimme kissan tilan varovaisen optimistisesta kehittymisestä, lääkkeistä ja hoitosuunnitelmasta. Kun hän oli nousemassa autoonsa, hän katsoi suoraan minua silmiin ja sanoi: "Me saamme sen selviytymään tästä."
Kiitin häntä ja menin takaisin sisälle. Muutaman hetken päästä ajattelin taas, mitä hän oli sanonut.
Me saamme sen selviytymään tästä. Ei, se selviytyy. Tai sinä saat sen selviytymään tästä. Me.
Kyyneleet nousivat silmiini. Henki muistuttaa minua useammalla tavalla, kuin osaan laskea – kolibri, viesti lähetysasemalta, tämä maagisen jalomielinen eläinlääkäri – etten ole koskaan tuetta. Minun tarvitsee vain pyytää.
Ja silloinkin kun unohdan pyytää, apua ja tukea lipuu minua kohti – hienovaraista kuin utu vuorilla, konkreettista kuin runsas sade.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
3.12.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
