Viel 28.9.24: Jonkun muun tarina
On intiimimpi viihdemuoto, jota kutsumme yksinkertaisesti ”tarinatunniksi”. Tarinankertojamme ovat niin taitavia, että he lumoavat aikuiset ja lapset, ja nämä ovat suosittuja tapahtumia. – Matthew Ward, kuvatessaan vapaa-ajan harrastuksia Taivas-Nirvanassa, kirjassa Matthew, Tell Me about Heaven (Suzanne Ward)
Mietin, lukevatko maanulkopuoliset olennot fiktiota.
Olen viime aikoina makustellut kirjoja ystävällisestä ja hyvinvarustetusta Goletan kirjastosta. Törmäsin sattumalta Kathy Hogan Trocheckiin ja luulin osuneeni kultasuoneen. Mutta valitettavasti romaanit on kyllästetty yliampuvalla konfliktilla, väkivaltaisella kuolemalla ja pelottomalla yksityisetsivällä, jota rökitetään kunnolla – kovapintaisten dekkaritarinoiden tunnusmerkkejä Raymond Chandlerista lähtien, joka auttoi lanseeraamaan tämän genren 1930-luvulla.
Minua houkutteli Trocheckin omalaatuinen naispuolinen päähenkilö ja cozy crimen (kevyempi jännitys) ulkoiset merkit lukeakseni sarjan ensimmäisen kirjan. En ole varma, luenko muita.
Olen selaillut puoli tusinaa mielenkiintoiselta näyttävää kirjaa kuluneella viikolla, tullen joka kerta huolestuneemmaksi, kun viehättävien juonien ja hurmaavien hahmojen houkutteleva sormi osoitti minut umpikujaan. En usko, että voin syyttää kirjailijoita uudesta vastenmielisyydestäni ennustettavaa (minulle) juonittelua ja niitä siistejä murhia kohtaan, jotka ovat cozy crimen avainelementtejä.
En ollut ennen ihan näin nirso. Mikä on muuttunut?
*****
Mikä fiktion lukemisen tarkoitus ylipäätään on? En ole kovin ruutuihminen, mutta samaa voi kysyä elokuvista ja televisiosta – mistä tahansa nettisisällöstä, jossa uppoudumme jonkun muun tarinaan. Mitä etsimme, silloin kun osallistumme johonkin, jolla ei selvästi ole mitään tekemistä oman elämämme kanssa?
Ilmeinen uudelleensuuntautumiseni nautittavan ajanvietteen saralla saa minut miettimään, onko kyse muustakin kuin vain sisäisestä muutoksesta. Voisiko olla, että planeetan kohoavat värähtelyt tai ne voimakkaat energiat, joita kerrotaan ohjattavan meille, ovat kolauttaneet jonkin rattaan raiteelta toiselle mieleni pyörässä?
On hämmentävää/kiusallista kuvitella, että tämä uusi raide ei ehkä sisällä kirjoista nauttimista. Lukeminen on enemmän kuin ajanvietettä minulle - se on osallistumista toiseen maailmaan ja muihin elämiin, vaikka ne ovat ”kuvitteellisia”, ja hahmot ovat minulle yhtä eläviä, kuin olivat alkaessani ahmia kirjoja lapsena.
*****
En tiedä, mitä muiden ulottuvuuksien, tähtienväliset olennot tekevät ajanvietteeksi. (Kenties katselevat meitä.) Palaavatko he täydelliseen ja rauhalliseen kotiinsa sydämen ohjaaman toimintapäivän jälkeen, potkaisevat kengät jalastaan ja lysähtävät ruudun eteen katsomaan Universumin uutisia, selailevat planeettojenvälisiä visailuohjelmia ja katselevat yöaikaan jotain lempisaippuaoopperaa?
Jos minä – me – siirrymme viidettä ulottuvuutta kohti, näyttää siltä, että meidän ja elämämme joka elementti muuttuu perin pohjin, kunnes päädymme johonkin niin ennustamattomaan ja ennalta arvaamattomaan, että se ylittää mielikuvituksen.
*****
Onneksi voin aina lukea uudelleen hyllyissäni olevat kirjat, mm. Nancy Athertonin alati sydäntä lämmittävät ja murhattomat Aunt Dimity -kirjat. Mitä väliä, jos muistan nuo juonet? Ei ole tärkeää, että tarina yllättää minut. Se on, että on ”ihmisten” kanssa, joista nautin ja joilta opin asioita elämästä tai itsestäni.
Kenties totuuksiemme oppiminen fiktiosta ei ole edes mikään juttu Maan viidennessä ulottuvuudessa. Minulla on taipumusta ajatella, että 5D-elämä saattaisi olla samanlaista, kuin Matthewin kuvaukset Nirvanasta. Toivon niin. Haluan kokoontua eetterinuotion ympärille, antaen valokehoni säteillä ja auttaen valaisemaan tuon tarinapiirin, samalla kun lahjakas ja kiehtova trubaduuri kertoo tarinoita taikuudesta, heittäen väliin universaaleja totuuksia naamioituna vertauskuviksi ja saduiksi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
28.9.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
