Viel 26.8.23: Vähän kosmista taikuutta

Tiedätkö, miltä tuntuu pitää palavaa paperia kädessään ...kunnes pidät vain,  tuhkakiehkuraa valkoisesta korvanipukasta, kuitenkin noiden sanojen leijuessa vielä ilmassa? Siltä minusta tuntuu nyt. –Dean Young, Belief in Magic. Hurrikaani. Maanjäristys. Kaksoissateenkaari ennätystenkirjaan. Sattumus, yhteensattuma vai ilkikurista taikuutta? Pelkkä ilma tuntuu sädehtivän mahdollisuuksia. Onko kyse vain mielialastani, vai pirskottavatko kosmiset velhot tähtipölyä päällemme?

Alan ymmärtää, mitä piristyminen merkitsee. Se ei ole pakollista onnellisuutta, koska asiat ovat hyvin ja minun pitäisi olla onnellinen. Se voi materialisoitua ulkoisten vaikutusten yllyttämänä, totta, mutta useimmiten se on tulos tyytyväisyydestä, myös ilosta, jota kuplii sisäisestä lähteestä. Niin tai näin, se on spontaania, luonnonmukaista ja täysin tervetullutta.

Olen pannut merkille, kenties Leijonaportista saakka, vähittäistä siirtymistä piristymistä kohti, takaiskusta tai parista huolimatta. Viime lauantaina (19.8.) tuntui siltä, kuin ikivanha tiheä/pimeä energia olisi kurottanut minua kohti hautaholvistaan, jonne se haudataan pian pysyvästi. Sunnuntai oli vähän kireä, Hilary-hurrikaanin hiipiessä rannikkoa pitkin Santa Barbaraa kohti. Sitten pieni tärähdys, jonka ihmiset ja kissat huomasivat, tuota "oliko se maajäristys?" -valikoimaa. (Se oli, Ojaissa.)

Ja päivän huipuksi vaikuttava kaksoissateenkaari illan kuhjeessa, mikä toi puolet naapurustosta ulos tuijottamaan ja ottamaan kuvia.

Yksi sääilmiö pienessä lähiömaailmassani olisi huomion arvoista. Kolme samana päivänä tuntui enemmän kuin yhteensattumalta. Kosmiset velhot järjestivät näytöksen, ja taputin hiljaa ja muodostin huulillani hyvä, hyvä.

*****

Häilyn siinä välillä, tuntuuko liian omahyväiseltä vai tiedän epäilyksettä, että teen juuri, mitä minun pitäisi tehdä. Minulle on enimmäkseen ok pitää vain huoli omista asioistani ja löytää tyytyväisyys omilta tiluksiltani. Positiivisen energian lähettäminen tai vaatimattoman, konkreettisen tuen antaminen on jokseenkin se, mihin muiden palvelemisharjoitukseni ulottuu tällä hetkellä. Tämä jättää minut puuhailemaan eristyneisyydessä, joka ei tunnu yksinäiseltä tai hyödyttömältä – huolimatta siitä, miltä se saattaa näyttää (itsestäni sekä muista).

Jostain syystä ajattelen yhtäkkiä saippuakuplia. Kenties näen kohta lapsilla kadun toisella puolella vanhantyylisen saippuapullon, jossa on puhallustikku – mikä antoi meille loputtomasti kikatusta ennen muinoin. Tai voin "macgyeveroida" sellaisen henkarista, jeesusteipistä ja tiskiaineastiasta, ja kävellä katua pitkin puistoa kohti, heiluttaen hullunlailla, heleän pallovanan noustessa takanani esteettä taivaalle.

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)

26.8.2023

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine