Viel 18.3.23: Aarrekätkö

Orava on taas avokadopuussa. Se on ensimmäinen asia, joka on saanut minut hymyilemään koko aamun. Se tanssii oksalta toiselle, roikkuu mystisesti pää alaspäin ja liikkuu niin nopeasti, että se näyttää yliluonnolliselta.

Arvelen, että orava on iloinen auringossa. Arvelen, että olemme kaikki ilahtuneita kokiessamme ensimmäisen aurinkoisen lauantain, joka meillä on ollut viikkoihin, kenties kuukausiin.

Kenties tarvitsemme aurinkoisia päiviä ja ilakoivia oravia pitämään tasapainon – eikä yhtään haittaa, jos se keikahtaa ilon puolelle. Valitettavasti maailman synkkä vuoristorata on sellaista, että epäilyttää yhden Santa Barbaran aurinkoisen lauantain tepsiminen siihen.

*****

Muistutan itselleni, että minun täytyy työskennellä vain tämän aurinkoisen päivän kanssa. Tämän yhden päivän, tämän yhden hetken. Ja kuitenkin oleminen siinä, mitä tuo hetki tuo, ei koskaan näytä tyydyttävältä. Etsin aina jotain parempaa, asiaa jota haluan enemmän. Rauhallista, puhdasta ja järjestettyä ympäristöä. Energisen tervettä, liikkuvaa ja ketterää fyysistä kuorta.

Mikä ristiriita: puolet minusta sättii: "Pane se tapahtumaan, lakkaa laiskottelemasta ja tee se." Toinen puoli on kädet puuskassa ja silmäilee katkerana tuota työtä, ihmetellen epärealistisesti, miksi elämän täytyy olla niin käsittämättömän monimutkaista, vaikeaa ja vastahakoista.

Jos en uskoisi, että tasapainoisempi, helpompi ja henkisesti kehittyneempi olemistapa tällä planeetalla on aivan nurkan takana, olisin mahtavan motivoitunut nousemaan takapuoleltani ja hyppäämään tekemiseen. Mottoni olisi: sitä ei tapahdu, ellen pane sitä tapahtumaan, ja se vain pahenee, jos jatkan sen lykkäämistä, mitä "se" onkin – kodin työstämistä, terveyden työstämistä. Asioiden (ja ihmiskehon) luonne on huonontua, ellemme vastaa ajan aiheuttamaan tuhoon kaikilla työkaluillamme.

*****

Jotkut kommentaattorit spekuloivat, että meillä on odotettavissa hyvin kuoppaista menoa syksyyn saakka, syys- tai lokakuuhun. Kuusi pitkää kuukautta, ennen kuin positiivisuus alkaa voittaa. Pysyykö vuoristorata raiteillaan? Pyörivätkö rahoitusjärjestelmät haisevasta viemäristä alas suon pohjalla? Onko tuo taloudellinen Harmageddon ensimmäinen domino tässä pitkään odotetussa pahansuopien kontrollointijärjestelmien lopullisessa hajoamisessa maan päällä?

Tämä tuntuu tapaukselta, jossa puuhailu voi olla itse asiassa hyödyllinen selviytymistyökalu. Vaikkei minua huvita, nouseminen horroksesta ja yhden pienen asian tekeminen voi saada aikaan oman dominoilmiöni. Ei syöksymistä kohti tuhoa, vaan hohtavaa polkua, joka nousee lempeästi ylös.

Pystyykö jatkuvasti kyllästynyt itseni käsittelemään yhden pienen pyynnön? Tekemään yhden pienen asian. Vetämään yhden rikkaruohon kukkapenkistä. Kiillottamaan yhden pöydän.

Katson oravaa saadakseni inspiraation. Se ei ainoastaan ilakoinut auringossa. Se tonki ahkerasti puun alla, joko kätkien tai löytäen jonkin aarteen. Kitkeminen ja pölyjen pyyhkiminen muistuttaa vähän aarteen kaivamista. Kenties tuo aarre on tekemisen tunne, ja tyydytys edes yhden pikkuruisen asian aikaansaamisesta. Hyvin perus-, 3D- ja ihmisasia.

*****

Auringon pitäisi paistaa koko päivän – ei pilveäkään pimentämässä aamuhorisonttia. Kenties aikaansaannokseni voi olla tunnepuolella ja henkinen, tehtävälähtöisen sijasta. Voin olla pari minuuttia auringossa, ja tehdä maa-aurinkohengitysharjoitusta, jonka akupunktiolääkärini antoi minulle. Vahvistaa fysiologiaani, parantaa mielialaani. Antaa itselleni kunnia sydämestä ja sielusta huolehtimisesta.

Ja sitten kun sydän ja sielu tuntuu ravitulta, kenties syntyy halukkuutta laajentaa huolenpitoni kotiin ja terveyteen. Tämän auringonpaisteen myötä, sellaiset ihmeet tuntuvat mahdolliselta.

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)

18.3.2023

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine