Tinder 12 23: Aistillisuus vs. manipulointi

Tämän kuukauden Shaumbra-syke oli vaikea kirjoittaa. Ei ainoastaan siksi, että se on herkkä aihe monille ihmisille, minä mukaan luettuna, vaan on myös mahdotonta puhua kaikista nyansseista ja seuraamuksista yhdessä lyhyessä artikkelissa. Koska shaumbrat ovat kuitenkin ilmeisesti sen kärjessä, että kerätään viisaus entisistä traumoista ja johdetaan tietä laajentumiseen ja aistillisuuteen, se tuntuu aiheelta, jonka aika on tullut.

Muutama viikko sitten luin tuskaisen sähköpostin eräältä rakkaalta shaumbralta, jolla oli sanottavaa kourallisesta kuvia, joita on käytetty taannoin Shaumbra-lehdessä ja ”21 shaumbra-oivallusta” -videossa. Viitaten useisiin kuviin naisista hän tunsi, että ne olivat liian seksualisoituja ja pelasivat miesten ikivanhojen ”seksuaalisten tavoitteiden” pussiin, sivuuttaen samalla naisten epämukavuuden ja jatkaen myös vahingollisia stereotypioita. Puhuessaan useiden muiden shaumbrojen puolesta hän tunsi, että oli tärkeää tarttua tähän ”elefantiin huoneessa”.

Crimson Circlen henkilökunta kiinnittää aina huomiota shaumbroilta tulevaan palautteeseen. Ja vaikka emme voi ottaa huomioon jokaisen henkilökohtaista mieltymystä, on tärkeää miettiä yleisömme yleisiä herkkyyksiä/tunteita, puhumattakaan pysymisestä energiatinkimättömyydessä. Minkäänlaisen energian syömisen ja manipuloinnin ei pitäisi olla läsnä missään, mitä teemme tai tarjoamme maailmalle. Kyseinen sähköposti lähetettiin asiakaspalveluun, joka lähetti sen edelleen niille, jotka valitsevat kuvat eri tuotantoihimme – tiimille jossa ovat pääasiassa Geoffrey Hoppe, Marc Ritter, Peter Orlando ja minä. Kävimme useita keskusteluja asiasta, ja vaikken voi puhua muiden puolesta, haluaisin jakaa omat ajatukseni tästä asiasta.

CC:n luovan tiimin jäsenenä minulla on aktiivista, ammatillista kiinnostusta käyttämiemme kuvien yleistunteeseen ja sopivuuteen, joista melkein kaikki hankitaan GettyImages.comista. Jokainen kuva valitaan kuvittamaan, tukemaan tai parantamaan jaettua informaatiota. Oltuani tällä matkalla vuosikymmeniä (ja elämiä) naisena – ja ainoana naisena luovassa tiimissä – minulla on myös hyvin henkilökohtaista kiinnostusta siihen, miten naisia kuvataan. Vuosituhansien energiavääristymien ja haavojen jälkeen se on herkkä alue, ja varmasti kypsä transformaatioon.

Kasvoin ympäristössä, jossa kehoon ei luotettu ja se kiellettiin. Fyysinen kipu piti kestää valittamatta. Fyysinen nautinto (erityisesti itse aikaansaatu) oli parhaimmillaan epäilyttävää, huonoimmillaan rumaa ja syntiä. Naisen ulkonäkö oli kaikin tavoin vaatimaton – ei housuja, ei paljaita olkapäitä tai polvia, eikä ehdottomasti rintavako näkyvissä. Fyysinen keho oli käytännössä impulsiivinen ja hävettävä asia, joka oli pidettävä tiukasti kontrollissa, käyttäen sitä yksinomaan aivojen kuljettamiseen. (Kauneus oli epäilyttävää, mutta fiksuus oli kaikki kaikessa.) Seksistä ja seksuaalisuudesta ei koskaan keskusteltu enempää, kuin ”älä tee sitä”, ja pojat oli ankarasti kielletty. Lapsena minulla oli tapana rukoilla Jumalalta, etten saisi vauvaa, ennen kuin olin naimisissa, koska se oli hyvin häpeällinen asia. Minulla ei ollut aavistustakaan, miten se tapahtui tai miten ”naimisissa oleminen” liittyi tuohon prosessiin – tiesin vain, että sen tajuaminen väärin oli pahinta maailmassa.

Tarpeetonta kai sanoa, että sitten kun elämä esitteli POJAN, joka piti minua kiinnostavana, minulla ei ollut aavistustakaan, miten nopeasti asiat voisivat edetä ”Hei, mikä sinun nimesi on?” -tilanteesta ”Voi hyvä luoja, olen raskaana” -tilanteeseen. 18-vuotiaana ymmärsin biologisia prosesseja, mutta olin täysin valmistautumaton tunne- ja hormoniosuuteen. Se oli äärimmäisen stressaava jakso elämässäni, ja kannoin noita arpia pitkään. (Muuten tiedoksi, että nyt en kadu yhtään, ja juuri muutama viikko sitten juhlimme vanhimman poikani 40-vuotisjuhlia. Mutta vaati pitkän aikaa ja paljon myötätuntoa vapautua noista haavoista ja haavoittavista uskomuksista, jotka olin ottanut itselleni.)

Tobiaksella oli tapana sanoa, että useimmilla shaumbroilla tämä elämä on eräänlainen mikrokosmos muista elämistämme, ”mäskättynä” kaikki yhteen. Toisin sanoen, olemme sallineet elämässämme olosuhteet, jotka ”trikkeröivät” vanhat haavat ja jumiutuneet energiat, voidaksemme lopultakin päästää irti niistä ja tuoda kotiin monia aspekteja tuon prosessin aikana. Olen saanut muistikuvia kauhuista, joita muut versioni ovat kokeneet henkilökohtaisesti – syvä seksuaalinen trauma, mestaus tulella ja luodilla, voimattomuus miespuolisen hallinnan, pettämisen ja hylkäämisen edessä niiden taholta, joiden olisi pitänyt suojella minua, ja niin edelleen. Paljon tuosta kaltoinkohtelusta, myös tässä elämässä, tuli uskonnollisista vääristymistä ja kontrolloinnista, osa tietämättömyydestä ja valtatasapainottomuuksista. Se KAIKKI sattui, ja arvet menevät syvälle. Mutta tämä on elämä niiden muuttamiseen viisaudeksi.

Omien muistojeni ja haavojeni vuoksi minulla on ollut syvää herkkätunteisuutta siinä, miten naisia kuvataan. Esimerkiksi, monta vuotta sitten näin joka päivä mainostaulun, jossa oli naisen kasvot suu auki selvästi viettelevällä tavalla. Se närkästytti minua kovasti. Kuten sanoin jollekin: ”Ikään kuin naiset olisivat vain neulatyynyjä, objekteja miesten tökittäväksi.” Vuosien saatossa tunsin myös vastenmielisyyttä naisia kohtaan, jotka ilmaisivat missään määrin uhkeutta tai aistillisuutta. Vaikka torjuin mentaalisesti sen häpeäntunteen, johon minut kasvatettiin, olin sisäistänyt sen syvälle.

Vasta muutama vuosi sitten oivalsin, ettei ongelmillani aistillisuuteen ja kauneuteen liittyen ollut mitään tekemistä muiden ihmisten kanssa. Siinä ei ollut kyse siitä, miten naiset näyttäytyivät, tai myöskään miesten asenteista, ja muistoista, mitä he olivat tehneet. Siinä oli kyse oman sisäisen maskuliini- ja feminiini-itseni epätasapainosta. Yli 10 vuotta sen jälkeen, kun osallistuin ensimmäisen kerran Sexual Energies Schooliin (SES), sitten opetettuani sitä ja käytyäni sen läpi vielä monta kertaa, minulle selkeni lopulta täysin uusi syvyys sen parannuspotentiaalista.

Nimittäin sisäisestä feminiinisyydestäni tuntui, että sisäinen maskuliinisuuteni oli hyväksikäyttänyt sitä, häpäissyt ja hylännyt sen, ja hän oli mennyt piiloon. Sisäinen maskuliinisuuteni jolle oli jätetty vastuu huolehtia minusta, oli ärsyyntynyt hänestä, mutta tunsi myös kyvyttömyyttä (suom. huom. käytetty sanaa ”impotentti”) suojella häntä. Ja mikä tahansa ulkoinen muistutus hänen poissaolostaan, kuten joku erityisen kaunis nainen, ärsytti vielä enemmän. Oivalsin, että siihen saakka kunnes rauha löytyisi näiden sisäisten osieni välille, noiden tuomitsemisten, närkästysten ja pelkojen heijastaminen jatkuisi tilanteisiin ja ihmisiin ulkoisessa maailmassani. Se oli karvasta kalkkia juotavaksi, mutta tiesin, että se oli hoidettava, jos halusin elää harmoniassa itseni kanssa. Kyse ei ollut upeista naisista tai edes siivottomista mainostauluista. Kyse oli siitä, että naisten seksualisoinnin ja esineellistämisen yhteiskunnalliset ongelmat voisi korjata vain sisälläni.

Palaten nyt käsillä olevaan aiheeseen – en sano, että kaikki kuvat ovat sopivia käytettäväksi. Jos jokin laukaisee negatiiviset tunteeni, se on minun vastuuni. Mutta jokaisessa kuvassa on ominaisuuksia, jotka voivat sopia tai olla sopimatta käsillä olevaan tuotantoon. Miten päätämme, onko jokin valokuva sopiva vai ei? Se on aina kollektiivinen valinta, ja jokaisella tiimin jäsenellä on omat kriteerinsä. Mutta minulle, erityisesti kun kyse on mahdollisesti ”seksikkäistä” kuvista, on tärkeää tuntea, mitä tuo kuva "sanoo”.

Esimerkiksi, sanontaanpa, että on kaunis nainen, jolla näkyy vähän paljasta pintaa. Minusta paljaan pinnan määrällä ei ole merkitystä, vaan sillä, mitä kuva esittää. Onko hänellä sisäinen kokemus aistillisesta ilosta, jonka me satumme näkemään? Yrittääkö hän viettelevästi ”myydä” jotain? Onko kuva aseteltu aiheuttamaan tietynlainen reaktio? Toisin sanoen, mitä tuo energia tekee? Epäilemättä omat suodattimeni, ehdollistumiseni, uskomukseni ja entiset kokemukseni voivat saada minut havaitsemaan jotain eri tavalla, kuin sinä. Ja yhteiskunnalla on pitkä historia supistaa naiset miesten stimuloinnin ja tyydytyksen, tai houkutuksen ja kadotuksen objekteiksi. Siis missä kulkee raja siinä, onko jokin iloa aistillisesta kauneudesta vai vaikeuksia viettelevästä manipuloinnista?

Jos shaumbrojen on tarkoitus olla standardeja aistillisena enkelinä elämisessä maan päällä, miten päästämme irti vanhoista ”trikkereistä” ja haavoista, samalla pitäen niiden tarjoaman viisauden? Tietenkin tämä on hyvin henkilökohtaista jokaiselle meistä. Minulla kyse on katsomisesta sisäänpäin joka kerta, kun tunteeni laukaistaan. Siinä on kyse kysymisestä: ”Mitä tunnen oikeasti tässä?” ja sitten luottamista siihen, mihin tuo vastaus vie minut. On paljon helpompaa kääntyä poispäin tuosta ”trikkeristä" tai pyytää jotain toista poistamaan se, ja paljon haastavampaa seurata sitä syvemmälle, kunnes haava paljastuu. Ja mitä sitten? Syytämmekö miehiä, uskontoja, virusta, mitä tahansa? Adamus kysyy SES:n alussa: ”Ketä on syyttäminen?” Lopussa kyse ei ole syyttämisestä, vaan anteeksiannon saamisesta, koska siitä löytää todellinen ratkaisu.

Toisin sanoen, kyse ei ole ongelman ”korjaamisesta” ja ongelman ”yli pääsemisestä”. Eikä kyse ole jonkin traumaattisen tapahtuman tai yhteiskunnan yleisen ongelman syyttämisestä, tässä hetkessä tai pitkän ajan takaa. Eikä varmasti ole kyse pahantekijöille anteeksiantamisesta, koska jos kaikki on minun energiaani, kuka oikeasti haavoitti minua? Todellinen parantuminen tulee anteeksiannon saamisesta, Itseltäni ihmiselleni siitä, että olen ylipäätään ollut kaikissa noissa loukkaavissa tilanteissa.

Kun minulle annetaan anteeksi elämän valitseminen, jossa on rajoittavia ja häpeää tuottavia uskomuksia, minun ei enää tarvitse syyttää vanhempiani, pastoreita tai entisiä elämiä. Loppujen lopuksi he toteuttivat vain omia haavojaan.

Kun minulle annetaan anteeksi jossain tilanteessa oleminen, jossa joku haavoitti minua seksuaalisesti, tuon arven raskaus alkaa hävitä.

Kun minulle annetaan anteeksi törmäileminen elämän läpi vahingoittaen muita ja kaltoinkohtelun jatkaminen itse, menneisyyden häpeä ja tuska parantuu ja tulevaisuuden aistillisuus ja ilo tulee mahdolliseksi.

Kun minulle annetaan anteeksi, se kaikki palaa takaisin neutraaliksi.

Nämä haavat kulkevat syvällä, enkä koskaan vähättele jonkun muun tuskaa. Emme voi verrata matkojamme, ainoastaan heijastaa toisillemme tietä kotiin. Jatkan nauttimista niistä kuvista, jotka ylistävät kauneutta, avoimuutta ja aistillisuutta, ollen samalla myös tietoinen, että toiset saattavat nähdä ne eri tavalla. Ja muistan edelleen, että silloin kun tuskan, häpeän tai pelon haavat ”trikkeröidään", se on lahja vastaanotettavaksi, sillä se osoittaa tietä vapautta kohti … aina kun olen valmis menemään sinne.

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Joulukuun 2023 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine