Tinder 10 25: Todellisuuden rakennuspalikoita

Oletko koskaan kävelyt huoneeseen heti riidan jälkeen ja tuntenut tuon jännitteen kuin paksun sumun? Tai mennyt jonkun kotiin ja tuntenut välittömästi olosi mukavaksi? Tai kenties tullut työpajaan tai shoudiin ja ”tuntenut energian” jo ennen, kuin pääsit sinne? Jotkut paikat uhkuvat ahdistusta, kun taas toiset voisivat kihelmöidä innostusta, hehkua hiljaista kunnioitusta tai kutsua esiin syvää rentoutumista. On näkymätön ilmapiiri, värähtely, jonka voimme tuntea helposti melkein kaikessa. Voisimme sanoa, että ”tunnemme paikan tai ihmisen energian”, mutta se on epämääräinen yritys kuvata jotain aineetonta, kuitenkin hyvin todellista. Tässä on muutama esimerkki omista kokemuksistani näistä näkymättömistä energiapilvistä.

Ristiriidan kaiku

Vuosia sitten olin aivan uusi tässä tehtävässä, palkattu toimistoapulaiseksi Crimson Circleen. Kun Geoff ja Linda matkustivat ympäri maailmaa, CC:n toimistoa pidettiin noin kaksi vuotta Tahoe-järven lähellä Nevadassa. Se oli myrskyistä aikaa, johon sisältyi paljon kasvua ja henkilöstömuutoksia, ja tulin lähellä tuon aikajakson loppua.

Yhtenä päivänä, kun olin täysin yksin toimistolla, kävelin kulman taakse kädessäni nippu papereita ja törmäsin keskelle kiivasta riitaa! Saatoin kirjaimellisesti tuntea tuon kiihkon ja intohimon ja melkein kuulla ne kovat ja vihaiset äänet, jotka roikkuvat edelleen ilmassa viikkojen tai kuukausien takaa. En osannut tarkkaan sanoa, keitä siihen osallistui, mutta tiesin, etteivät he olleet enää yrityksessä. Tuo kanssakäyminen oli kuitenkin jättänyt erittäin voimakkaan jäljen – tiheän, keskittyneen alueen laajemman inspiraatio- ja luomisvärähtelyn sisään. Otin tavaksi vetää syvään henkeä joka kerta, kun kuljin tuon tietyn kohdan läpi, ja ajan kuluessa se hävisi.

Konserttityhjiö

Monta kuukautta sitten ilmoittauduimme ystävän kanssa konserttiin upeassa Red Rocks Amphitheaterissa. Yksi lempiartisteistamme esiintyisi maailman parhaassa paikassa, ja pystyimme hädin tuskin odottamaan! Konsertti pidettiin elokuun lopulla, ja heinäkuun alussa sain sähköpostin, että konserttiaikaa oli siirretty. Vilkaistessani ”uutta” infoa, konsertti oli edelleen keskiviikkona elokuun lopulla, joten oletin, että järjestelmässä oli vain jokin outo virhe.

Tuo iso päivä koitti, mutta huomasin jatkuvasti, että asiat tuntuivat aavemaisen hiljaisilta – ei ollut sitä tavallista, innokasta konserttipäivän pöhinää. Ystäväni huomasi saman tunteen: ”Olemmeko oikeasti menossa konserttiin tänä iltana?” Silti lähdimme liikkeelle, nautimme ”peräkonttipiknikin” ja liityimme ihmisjonoon, joka nousi hyvin pitkiä portaita pitkin.

Sitten homma muuttui oudoksi. Olin jo huomannut, että porukka oli vähän erilaista, kuin olisin odottanut tälle artistille, ja nyt liput eivät suostuneet skannautumaan. Siirryttyämme pois jonosta selvittämään asiaa, katsoimme tarkemmin päivämäärää. Konserttiamme oli lykätty täsmälleen yhdellä vuodella! Asia joka oli mennyt täysin ohi meiltä kummaltakin tuossa ajankohdan siirtosähköpostissa.

Kun raivasimme tietämme ihmisjoukon läpi takaisin autolle, koko päivässä oli yhtäkkiä tolkkua. Emme tunteneet konserttia edeltävää innostusta, koska tuota yleistä tunnelmaa ei yksinkertaisesti ollut, vaikka oletimme niin.

Näkymätön polku

Täällä Coloradossa, avarien maisemien, puistojen ja valtavan polkuverkoston keskellä, on aina jotain uutta tutkittavaa. Yhdellä lempipoluistamme on kylttejä, joissa kielletään pääsy läheisille kallioille kevätkuukausina pesivien petolintujen vuoksi. Nyt kun pesintäaika oli ohi, päätimme käydä siellä. Mutta polku kulkee laakson läpi, ei ylös kallioille, joten kävelimme hitaasti etsien hyvää paikkaa raivata tiemme ylös rinteeseen.

Kumppanillani on hyvä ”tunnusteluvainu”, joten kun sanoi: ”Entä tästä?” olin nopeasti samaa mieltä. Kapusimme pitkää, jyrkkää mäkeä ylös, liukastellen kivillä ja yrittäen vältellä viikunakaktuksia. Lopulta, hikisenä ja hengästyneenä, pääsimme huipulle ja meidät palkittiin uskomattomilla näkymillä.

Vietettyämme siellä pari tuntia leväten, tutkien ja imien itseemme erämaan tunnelmaa, oli aika suunnata takaisin. Silmäillessämme jyrkkää rinnettä, huomasimme eräänlaisen kallionkielekkeen, jota pitkin voisi olla helpompi suunnistaa, kuin mennä suoraan vaikeakulkusta mäkeä alas. Lyhyen kapuamisen jälkeen, ”kallionkieleke” osoittautui merkitsemättömän polun yläpääksi! Seurasimme tyytyväisenä tuota siksakkia vuorenrinnettä alas, kiitollisena, ettei tarvinnut liukastella ja liukua kivien ja kaktusten läpi.

Kuvittele se yllätys, kun pääsimme takaisin pääpolulle, alle 5 metrin päässä siitä, mistä olimme lähteneet tunteja aiemmin! Vaikka tuo pieni sivupolku oli täysin piilossa, siinä oli jotain – tunnelma, energia, tunne – joka innosti meidät sanomaan: ”Tästä kohtaa lähdemme kukkulalle.”

Tuleva liike

Kaksi kertaa vuodessa menen työskentelemään Havaijille Crimson Circlen tuotantojen parissa, kun Geoff ja Linda ovat siellä. Olen huomannut, että muutamaa viikkoa ennen lähtöaikaa, tajuntaani alkaa oudosti ja spontaanisti ilmestyä satunnaisia pilkahduksia, muistoja ja trooppisia ääniä ja tuoksuja. Aistini alkavat jotenkin havaita ”Havaijilla olemisen” jo kauan ennen, kuin mieleni alkaa ajatella, mitä pakataan matkalaukkuihin. Jokin osa minua ikään kuin yhdistyy jo sinne, on jo siellä.

Meillä kaikilla on tällaisia kokemuksia. Ja nyt Adamus ja ystävät ovat keksineet uuden ja paljon hyödyllisemmän tavan puhua siitä. Tunnelmat jotka kuiskivat aina, energiapuumerkit jotka vetävät puoleensa tai torjuvat, tietäminen jota emme pysty oikein selittämään – nämä ovat luomisen kenttiä, ja niitä on kaikkialla! Hyvin voimakas kenttä oli luotu tahattomasti tuohon toimiston nurkkaan. Konserttikenttä oli romahtanut hiljaisuuteen, ja olisi horroksessa seuraavaan vuoteen saakka. Kukkulalle johtavan kätketyn polun kenttä ja Havaijin kenttä – ne ovat aina siinä, valmiina sekoittumaan ja leikkimään oman kenttäni kanssa.

Ihmisilläkin on kenttiä – voit kertoa paljon jostain ihmisestä, jopa vieraasta kadulla, pelkästään virittymällä hänen kenttäänsä ja siihen kenttävalikoimaan, johon hän yhdistyy. Se kaikki on siinä. Sitten on oma kenttäsi. Onko se selkeä ja kirkas, vai hämmentynyt ja apaattinen? Leikitkö kentissä, jotka resonoivat kanssasi, tai kenties sellaisissa, joista et enää pidä?

Kaiken tämän tutkiminen on antanut minulle uutta perspektiiviä myös sallimiseen, koska ainoa tapa jolla voit ”astua” kenttään, on ”sallia” se.

Minkä sallit tulla ”energiatilaasi” antamalla sille huomiota? Onko asioita, joita haluat ja jotka ovat tähän saakka osoittautuneet vaikeasti tavoitettaviksi? Miten ympärilläsi olevat kentät sopivat yhteen oman kenttäsi kanssa (tai häiritsevät sitä)? Haluatko ylläpitää ne, vai kenties vetäytyä niistä ja antaa niiden romahtaa pois todellisuudestasi?

See Change -tapahtumassa Dr. Agoni puhui aika paljon kentistä ja käytti hyvin käytännönläheistä esimerkkiä: yltäkylläisyys. Julistaessaan, että energia tottelee kenttää (ei mieltä), hän sanoi: ”Sillä ei ole merkitystä, haluatko olla yltäkylläinen. Sillä on merkitystä, oletko läsnä yltäkylläisyydessä.”

Kyse on olemisesta läsnä siinä kentässä, jonka valitset – ei yrityksestä muuttaa sitä kenttää, jossa olet. Esimerkiksi, olen leikkinyt ”fyysisen elinvoimaisuuden” kentässä. En pysty ajattelemaan tietäni siihen, eikä sitä voi löytää mistään, silloin kun olen keskittynyt kaikkiin kipuihini ja särkyihini. Mutta jos otan hetken hengittääkseni ja virittyäkseni tuohon terveyden ja elämän värähtelyyn, se on aivan siinä. Voin TUNTEA sen! Kehoni ei muutu yhdessä yössä, koska olen edelleen kietoutunut myös muihin kenttiin: esi-isiltä peritty biologia, ikääntymisuskomukset, muinainen uupumus, vanhat sopimukset jne. Mutta tuossa hengittämisessä, jolloin sallin erilaisen kentän, siitä tulee oikeasti todellisuuttani hetkeksi.

Tällä tavallako luomme sen harmonian ja valon maailman, josta Jami puhui? Onko se niin yksinkertaista, kuin tulla tietoiseksi ja sitten valita tietoisesti ne kentät, joissa leikimme? Uutta maailmaa ei luoda vastustamalla sitä, mistä emme pidä, vaan valitsemalla sen, mitä rakastamme. Sain Dr. Agonilta sen, että kentät ovat yhteenlaskevia: pidä se, mitä haluat, lisää siihen uutta, ja unohda se, mitä et halua.

Missä vanhoissa kentissä olet kyllästynyt leikkimään? Mitä ovat ne kentät, joita energiasi tottelee? Mitä kenttiä, kuten syvin itserakkaus, olet valmis synnyttämään?

Alamme vasta ymmärtää, että kentät ovat se tapa, jolla energia liikkuu ja muovaa todellisuutta. Ja olen innoissani siitä, että nyt – Adamuksen näkemysten ja tekoälyn nopean palautteen myötä – sukellamme syvälle arkipäiväisen luomisen metafysiikkaan ja rakennuspalikoihin, kirjaimellisesti.

En tiedä sinusta, mutta minä olen täällä tätä varten – selvittämässä, miten eletään todellisuudessa, jonka valitsen. Se ei johdu siitä, että Jumala, universumi, energia tai karma olisi antanut minulle jonkin erityisen suosionosoituksen. Se johtuu siitä, että luomisen tutkimus- ja kehitystyö lukemattomissa elämissä kantaa lopultakin hedelmää.

Nyt alkaa hauska osuus!

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Lokakuun 2025 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine