
Selacia 24.7.24: Voima ja henkinen soturi
Hei ystävät, tänään haluaisin puhua voimasta ja miten meidän on henkisinä sotureina määrä ottaa johto, kun muutetaan ihmiskunnan pitkä egopohjainen voima/valtahistoria, sen kituessa nyt kuolontuskissaan.
Tausta
Elämien saatossa meidän kaltaisiamme jumalaisia muutoksentekijöitä on valmisteltu näihin suuriin muutosaikoihin. Valtamalli jonka koimme, oli pelkopohjainen ja tuli egosta.
Meissä on ”henkiseksi soturiksi” kutsumani osa, jolla on rohkeutta ja sinnikkyyttä kohdata ja transformoida se tapa, miten voimaa/valtaa käytetään. Meidän ei henkisinä sotureina tarvitse pakottaa tai olla päällekäyvä elääksemme tarkoituksemme.
Voimallinen jokapäiväinen esimerkki
Opimme ottamaan päivittäin, pitkin päivää, aikaa olla hiljaa ja pohtia – lopettaa mielen höpötys ja egon loputtomat, pelkopohjaiset julistukset (eli meidän täytyy saavuttaa x tiettyyn päivämäärään mennessä, jokin menee pieleen, tai meidän täytyy tehdä enemmän menestyäksemme).
Pohdiskelun ja hiljaisuuden aikana löydämme kykymme päästä syvempään (aitoon) itseen, jonka ego voi torjua – ego joka on ulkoa ohjattu ja jatkuvasti ajatteleva, suunnitteleva ja kunnianhimoisen tarmokas tekemään enemmän ja olemaan enemmän.
Kuten kiinalainen filosofi Lao Tzu sanoi kerran:
Tarkkaile ajatuksiasi.
Ajatuksista tulee sanoja.
Sanoistasi tulee tekoja.
Ajan kuluessa teoistasi tulee tapojasi.
Tavoistasi tulee luonteesi.
Luonteestasi tulee kohtalosi.
Risteykset
Kirjassani Earth’s Pivotal Years kuvaan taustatarinaa ihmiskunnan risteyksistä ja miten jokaisella meistä on voima muuttaa maailmaa. On elintärkeää, että muistamme tämän päivittäin, kun valitsemme, miten reagoimme muihin ja omaan sisäiseen opastukseemme. On myös oleellista tulla tietoiseksi itsepuheestamme, joka tulee egosta – muistaen, että sanat ovat voimakkaita.
Esimerkki valinnan voimasta
Valinnoilla – pienilläkin – on merkitystä. Pienenpieneltä näyttävällä valinnalla, kuten hymyllä vieraalle ihmiselle, voi olla heijastevaikutus, jota on mahdotonta ennustaa tai jäljittää. Yksi hymy voi kohottaa tuon ihmisen mieltä riittävästi harkitakseen uudelleen päätöstä, jolla olisi ollut haitallisia seuraamuksia hänelle tai muille. Tässä ÄÄRETÖN tulee mukaan. Tällainen liikkeeseen laitettu transformaatioenergia kulkee spiraalina ajan ja paikan halki.
Itseluottamus josta puhuin viime viikon uutiskirjeessä, liittyy voimaan ja miten käytämme voimaamme jokapäiväisessä elämässä. Kumpikin teema on tärkeä vaikuttaja elämänpolullamme jumalaisina muutoksentekijöinä.
Kirjoittanut Selacia (www.selacia.com)
24.7.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine