
Selacia 17.7.24: Opi luottamaan itseesi syvällä tasolla
Hei ystävät, tänään haluaisin puhua itseluottamuksesi syventämisestä, mikä on oleellista saadaksesi rohkeutta olla maailmassa, navigoida sitä ja säteillä valoasi tavoilla, joilla on eniten merkitystä sinulle sieluna.
Tausta
Elääksemme näinä aikoina meidän täytyy oppia hyödyntämään henkistä soturiamme, joka on ääretön. Tämä osamme voi auttaa meitä kehittämään rohkeutta, mitä tarvitsemme muuttaaksemme elämämme hujauksessa ja kyseenalaistaaksemme asiat, joiden oletimme olleen linjassa sielupolkumme kanssa.
Henkisen soturin polku
Ennen syntymistämme tähän elämään sielumme tiesi, että kohtaisimme epätyypillisiä esteitä ja tarvitsisimme uuden tyyppisiä taitoja. Oli selviö, että kukoistaaksemme ja elääksemme ilossa meidän tarvitsisi kehittää itsetietoisuutta. Tämä merkitsee tutustumista itseemme syvällä tasolla ja horjumattoman itseluottamuksen kehittämistä.
Jos tämä tuntuu vaikealta tehtävältä, ajattele uudestaan. Silloin kun on jokin tarve, tapahtuu jumalaista organisointia ja meille esitellään tilaisuusovia, joita meillä ei ollut aiemmin. On tärkeää olla se itsetietoisuus, että näitä ovia on, ja saada rohkeutta käyttää niitä.
Itseluottamuksen voima
Rohkeus liittyy olennaisesti itseluottamukseen. Itseluottamus josta puhun tässä, on horjumatonta. Ei edes egosi, joka istuu elämäsi takapenillä, voi suistaa sinua raiteilta, kun sinulla on horjumaton itseluottamus. Se on voimakasta!
Tämän itseluottamustason kehittäminen ei ole helppoa, pääasiassa koska ego haluaa pyörittää show’ta. Egosi on pelkopohjainen – se inhoaa kaikenlaista muutosta, ja vain vallitseva tila on sille mukava. Tämä ehdollistunut osasi ei halua olla missään tekemisissä uudestisyntymän kanssa tai nähdä itseäsi niin, kuin henki näkee. Voisit tuntea, että sanot ”kyllä” jollekin suurelle muutokselle, ja viime hetkellä egosi saa sinut kyseenalaistamaan valintasi.
Itseluottamus on niin elintärkeä osa polkuamme jumalaisena muutoksentekijänä, että sisällytän työkaluja sen kehittämiseen Divine Changemaker 2024 -kurssiini, joka alkaa syyskuussa. Lisätietoa täältä.
Oletukset joista puhuin viime viikon uutiskirjeessä, ovat yhteydessä itseluottamukseen ja ehdollistumiseen. Kaikista eläimistä, tämä elämä antaa konkreettisimpia tilaisuuksia nähdä itsemme selvemmin ja kehittää itseluottamusta. Kun teemme sen, vapautamme itsemme menneisyyden kahleista. Tämä auttaa meitä, sukulinjaamme ja ihmiskuntaa laajemmin. Näin on, koska kosmisella tasolla me ja ihmiskunta olemme yhtä. Transformaatiomme vaikuttaa kokonaisuuteen.
Odotan innolla palautettanne näistä ajatuksista ja miten niiden soveltaminen alkaa muuttaa elämäänne paremmaksi.
Kirjoittanut Selacia (www.selacia.com)
17.7.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine