
Schiltz 8.11.23: Energia ei hellitä ihan vähään aikaan
Tämä syksy on ollut intensiivinen energiatapahtuma toisensa jälkeen! Lokakuu antoi meille pimennyksiä, jotka kaivautuivat syvälle sisäämme, saaden tuntumaan, että olemme vereslihalla ja haavoittuva. Marraskuussa on poikkeuksellisia energiasykkeitä, jotka osoittavat meille vielä lisää parantumattomia osia sisällämme, samalla auttaen päivittämään DNA:mme. Joulukuu antaa meille vähintään 12-12-asetelman ja päivänseisauksen. Kun tunnen tammikuuta, se on uusien alkujen energiaa ja jotain, mitä en oikein tajua. Tuntuu siltä, että tammikuun energia riippuu siitä, mihin laskeudumme päivänseisauksen jälkeen.
Kaiken kukkuraksi meillä on merkittäviä aurinkotuulia, auringon roihupurkauksia, ja uskomattomat plasmamäärät pommittavat meitä.
Tämä voi tehdä meidät energeettisesti, tunnepuolella ja mentaalisesti uupuneeksi ja fyysisesti heikoksi. Tämän evoluutioprosessin intensiivisyys on voimistunut. Tuntuu siltä, että meihin isketään kaikilta puolilta.
Katso muutoksia, joita magnetosfäärimme on käynyt läpi vuodesta 2009.
Tämän on aiheuttanut nopeasti muuttuva aurinkomme, joka lähettää voimakkaita purkauksia ja aurinkotuulia. Nämä takovat Maan ”magneettisuojaa”, aiheuttaen halkeamia ja heikkoja kohtia, ja pääsee sisään suurempia määriä säteilyä, plasmaa, avaruuspölyä ja koodeja.
Kuva: Aurinkotuulen vaikutukset Maan heikentyvään magnetosfääriin 2009–2023
Kun magneettisuoja Maan ympärillä heikkenee ja säröilee, koemme merkittävämpää säteilyä, plasmaa ja avaruuspölyä.
Emme ole erillään Maasta, ja kaikki se mitä tapahtuu, vaikuttaa omaan energeettiseen kilpeemme ja kehoomme. Tämä heikentää ja rikkoo auraa ja haloa. Tämä voi päästää sisään energioita, jotka eivät ole meidän, ja taajuuksia jotka aiheuttavat päällekäyviä ajatuksia ja tunteita.
Tiimini on pyytänyt, että tarjoan apua energiakentän puhdistamiseen, rosoisten reunojen tasoittamiseen, chakrojen puhdistamiseen ja avaamiseen sekä ei-haluttujen ja hyödyttömien energioiden poistamiseen. Taajuudet ja parannusmoduulit auttavat tuomaan kehon takaisin tasapainoon. Tarjoan kolme kaukoparannusta …
Kirjoittanut Jenny Schiltz (www.jennyschiltz.com)
8.11.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine