
Schiltz 5.5.23: Rajoituksista luopuminen
Energia on ollut uskomattoman voimakasta pimennysajan läpi. Se on tehnyt tehtävänsä ja saanut aikaan massiivisen muutoksen.
Uusi energia on täällä, se on täysin käytettävissä. Kun mukaudumme tähän energiaan, voi tuntua siltä, että paljon putoaa pois. On välitila – yksi olemistapa on lähdössä ja toinen tulossa. Aikajanoja yhdistyy myös lisääntyvällä vauhdilla. Tämä voi aiheuttaa hämmennystä ja väärinymmärrystä. Toisinaan voi tuntua siltä, että meiltä menee järki. (Meille) uusia leylinjoja on maan päällä käytettävissä, kuten myös uusia tähtiportteja. Epäilemättä UUSI on täällä.
Meille esitellään ja annetaan mahdollisuus ruumiillistaa suoraan Lähde-energia. Jos valitsemme niin, kuvitteelliset erillisuusseinät voivat hävitä. Tämä sinkoaa kokemustamme ja kasvuamme eteenpäin eksponentiaalisesti, kun kaikki se mikä pysyy erillisenä sisällä, täytyy MUISTAA.
Nämä sanat tulivat mieleeni meditoinnin aikana:
Olen MUUTTUMASSA (tai tulossa joksikin).
Minusta on tulossa ENEMMÄN.
Ei enemmän kuin toinen
Vaan enemmän MINÄ/MINUA.
Kun menimme 5-5-portaalia ja pimennystä kohti kuluneella viikolla, panin merkille voimakkaan lohikäärme-energian. Se ei ole ainoastaan koettavana, vaan myös ruumiillistettavana. Tämä lohikäärme-energia auttaa DNA:n päivittämisessä. Ne ovat Kristusharmonisten (kristalli)energioiden ja niiden hurjia puolustajia, jotka pitävät ja ankkuroivat jumalaisia energioita.
Olen huomannut, että tämä energia on hiljaista vahvuutta, läsnäoloa ja kaiken omistajuutta. Se on vaatimista. Se auttaa meitä VAATIMAAN KAIKEN ja LAAJENTUMAAN KAIKKEEN täysin.
Jonkin vaatimisessa on jotain valtavan voimakasta. Vaadimme helposti tarinamme, traumamme, tuskamme ja surumme. Vaadimme ne, ja se kiinnittyy ja iskostuu ohjelmointiimme. Voimme tehdä saman rakkauksillemme, iloillemme, tarkoituksellemme ja intohimoillemme.
Tämä energia sanoo "ei enää" uhriutta tai tarinoita, jotka eivät palvele. Se sanoo "ei enää" vanhojen muistojen, uskomusten ja rajoitusten kanssa leikkimiselle. Se pyytää meitä astumaan pois näkymättömästä vankilastamme ja elämään uudessa. Nyt on aika vaatia tilasi, kehosi ja voimasi. Luo ja vaadi uudet tarinasi.
Ei leikitä enää pientä, jos valitset ruumiillistaa tämän energian. Tämä energia ikään kuin tuijottaa syvimpään ytimeesi ja sanoo: "Näen sinut, näen totuutesi, kunnioitan kokemustasi. Nyt olet valmis sen roolin esittämisen osalta, joka ei ole oikeasti koskaan sopinutkaan sinulle."
Vaatimalla itsemme, toimemme, reaktiomme ja luomuksemme, avaamme uusia ovia, uutta energiaa ja uusia ulottuvuuksia. Mitä enemmän otamme täyden vastuun ja vaadimme luomuksemme omistajuuden, sitä enempään voimme päästä käsiksi itsessämme ja "tuolla ulkona".
On jännittävää aikaa, mutta se voi olla uuvuttavaa ja musertavaa.
Työskentelin hiljattain tiimini kanssa, keskustellen niistä energioista ja vaikeuksista, joita fyysinen keho kokee. Pyysin Arcturuslaista auttamaan minua, ja kysyin, pääsisikö ihmiskeho tämän muutoksen läpi. Hän vastasi:
"Ihmismuotoa ei suunniteltu rajoittuneeksi. Liian paljon valtaa on annettu ruualle, lääkkeille ja asiantuntijoille. Tämä luo uskomuksia, jotka rajoittavat ja siirtävät kehon supistaviin/rajoittaviin tiloihin.
Keho on työkalu, se on kulkuneuvosi ja "liittymäpintasi" fyysisiin kokemuksiin. Tärkein ja vaikuttavin asia, jolla sitä ruokitaan, ovat uskomuksesi – eivät ajatuksesi, vaan taustalla olevat uskomukset.
Ihmismuoto on suunniteltu muuttumaan ja päivittymään helposti. Kehon ei tarvitse muuttua, vaan uskomusjärjestelmien.
Todellinen yhteenliittyminen tapahtuu, kun keho, mieli ja henki uskovat kaikki: "Olen rajaton.""
Ajattelin, että hänen jakamansa informaatio kehosta oli uskomattoman arvokasta.
Minulle oli näytetty aiemmin, että keho itse on uskomattoman terve, vastustuskykyinen ja joustava. Sitten lisäsimme siihen ohjelmoinnin – entiset elämät (haavat, lupaukset, valat ja traumat), oppitunnit jotka haluamme oppia tässä elämässä (usein hyvin fyysisten kokemusten kautta), esi-isiltä peritty DNA ja erillisyysilluusio. Kaikki nämä tarinat kerrostuvat kehoon ja niistä tulee uskomusjärjestelmiä.
Tehtävämme on poistaa kaikki kehoon laitetut ohjelmointikerrokset. Te jotka olette sukulinjan/rasitteen katkaisijoita, olette tehneet tätä. Poistatte tuon ohjelmoinnin käytöstä olemalla seuraamatta väkivallan, riippuvuuden, puutteen, arvottomuuden jne. polkua.
Tärkein purettava ohjelmointi on erillisyysilluusio. Erillisyys Lähteestä, erillisyys itsestä ja erillisyys kehon uskomattomista kyvyistä. Tämä on sen MUISTAMISTA, kuka olet.
Toivottavasti navigoit näitä energioita kauniisti. Lähetän sinulle paljon rakkautta.
Jenny
Kirjoittanut Jenny Schiltz (www.jennyschiltz.com)
5.5.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine