Schiltz 11.7.25: Voimakas univiesti muistettavaksi
Päivänseisauksessa näin unta, että kalkkarokäärme puri minua. Juoksin Danin luo ja sanoin: ”Kulta, kalkkarokäärme on purrut minua. Luulen, että selviydyn tästä, mutta jos en, kerro tytöille, että rakastan heitä.”
Olimme yhtäkkiä autossa, rientäen kohti sairaalaa. Matkalla kerroin Danille: ”Olen saanut valmiiksi kaikki sielusopimukseni. Tein selkeän valinnan, että haluan jäädä. Mutta jos kommunikoin jotain väärin … olen pahoillani.”
Katsoin häntä ja sanoin: ”Minun täytyy lähteä, odotan sinua toisella puolella. Mutta kun sinun aikasi tulee, älä seuraa valoa. Muista, että SINÄ olet valo. Anna sen säteillä lävitsesi. Se johtaa sinut kotiin. Mutta jos seuraat ulkoista valoa, palaat vain takaisin.”
Kysyin jatkuvasti, ymmärsikö hän. Hän näytti pelkäävän ja oli järkyttynyt, mutta sanoi ”kyllä”.
Jatkoin: ”Elämän spiraali ei johda sinua ulos, se johtaa sinut sisään. Siellä todelliset vastaukset ovat. Siellä rakkaus asuu. Lakkaa katsomasta ulkopuolelle. Kaikki on sisällä”, sanoin osoittaen hänen rintaansa.
”Et odota ylösnousemusta. OLET ylösnousemus. Ja se odottaa sinun näkevän, että näet itsesi täysin. Muistavan.”
Sairaalassa minut vietiin paareilla pois. Kun he juoksuttivat minua käytävää pitkin, huusin: ”Älä seuraa valoa! Sinä OLET valo! Muista! Rakastan sinua!”
Sitten heräsin ja sydän hakkasi, noiden sanojen kaikuessa kehossani. Toistin ne uudestaan ja uudestaan, kirjoittaen muistiin, ennen kuin he häviäisivät.
Mutta ne eivät ole hävinneet. Eivät lainkaan.
Tässä unessa ei ollut kyse kuolemasta. Se oli vihkimys ja sielun lähetys. Käärme puri minua oikeaan jalkaan, maskuliinisuuden polkuun, liikkeen suuntaan. Tämä oli myrkyn aktivointi. Vanhan versioni täytyi kuolla. Tuo puraisu oli sielusopimuksen loppuminen reaaliajassa – unohduksen sielusopimuksen.
Tämä hetki ajassa jota koemme, on uskomattoman pyhä. Ollaksemme edes täällä meidän täytyi unohtaa, antaa asettaa verho sisälle. Olemme kaikki pelanneet erillisyyden peliä – erillisyys Lähteestä, Itsestä, Maasta – ja nyt kuljemme takaisin tuon spiraalin läpi. Ei ylös ja ulos, vaan sisään ja läpi.
Nyt palaamme, eikä se ole lempeää. Koko kenttä pidättelee hengitystään, ja odottaa näkevänsä, olemmeko valmis muistamaan, kuka olemme, ja ottamaan täyden vastuun siitä.
Tuo verho ei ollut asia, joka tapahtui meille. Se on asia, jonka sisäistimme. Se ei ole vain tuolla ulkona. Se on SISÄLLÄMME.
Ohjelmointi, trauma ja odotukset, jotka nielimme ja joita kutsuimme identiteetiksi, ovat noita verhoja. Ja riisumme ne pois kerros kerrokselta.
Tässä ei ole kyse pelon tai raivon tai halun tai surun ohittamisesta. On kyse menemisestä suoraan noihin tiloihin, tavaten Lähteen siellä. Tavaten itsemme siellä.
Emme ylösnouse pois ihmisyydestä.
Tuomme Lähteen siihen.
Älä jahtaa valoa. Muista, että SINÄ olet valo.
Lähettäen sinulle paljon rakkautta,
Jenny
P. S. Postasin tämän Facebookiin, ja siellä oli kysymyksiä. Rajoittunut ymmärrykseni on, että kun ylitämme rajan, muistamme olevamme valoa, ja muistamme, että olemme sielu, joka esittää roolia. Kun riisumme ihmisyyden ja säteilemme valoamme sisältä käsin, se luo Lähderesonanssin ja toimii majakkana, joka vetää meidät pois tästä kokeilusta.
Kirjoittanut Jenny Schiltz (www.jennyschiltz.com)
11.7.2025
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
