Skip to main content

Ryhmä 02 23: Portaali

  • Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Merlia, ja liityn seuraanne tänä ihmeellisenä päivänä hyvin maagisella tavalla. Kerromme teille jotain, minkä kerroimme Isännälle hyvin kauan sitten. Planeettanne käy läpi monia muutoksia elämänne aikana. Se on osasyy, miksi te kaikki ilmoittauduitte olemaan täällä juuri tällä hetkellä. Ja kaunista siinä on, että olette aikataulussa – teitte sen! Pidätte energiaa, joka muuttaa kaiken. Ja tänään haluaisimme yhdistyä tuohon energiaan – ei vain teidän käyttöönne, vaan myös ympärillänne oleville.

Miten ihmiset luovat voimaantuneen yhteiskunnan? No, teitte sen Lemurian aikoina. Yrititte sitä ja pääsitte hyvin lähelle Atlantiksen aikoina. Luultavasti helpoin tapa kuvata sitä on, että jos haluatte elää voimaantuneessa yhteiskunnassa, voimaannuttakaa ihmisiä ympärillänne. Löytäkää tapoja työskennellä heidän kanssaan ja käyttää E-tekijää, voimaantumistekijää (suom. huom. "voimaantuminen" alkaa e:llä englannin kielessä, mutta e:tä on käytetty muissakin merkityksissä joskus).

Miten tuotte esiin parasta informaatiota ja parhaita energioita kaikista ympärillänne? Kun voimaannutatte ihmisiä ympärillänne, yhtäkkiä ette ole ainoastaan itse voimaantunut, vaan elätte voimaantuneessa yhteiskunnassa. Feminiinienergia nousee nyt valtavasti. Se kohtaa vastarintaa, kuten kaikki muutos, ja näin tapahtuu myös tämän portaalin osalta, joka alkaa nyt avautua. Sydämen tiedemies puhuu lisää siitä myöhemmin.

Mutta juuri nyt haluaisimme teidän vain pitävän kädestä, yhdistyvän sydämestä sydämeen ja tuovan tätä energiaa kauttanne.                 Jokainen teistä on maagikko itseoikeutetusti. Pitämällä tätä energiaa yhdessä, maadoitatte valoa hyvin maagisella tavalla. Siis aloitetaanpa siitä. Vetäkää syvään henkeä, antakaa silmienne sulkeutua, jos haluatte, ja löytäkää oma keskuksenne.

Parantava piiri

Tuntekaa maaplaneetan tasapainoinen energia kaikkialla ympärillänne, kun kutsutte sitä sisään. Tuo taika on alkanut. Hyväksykää se, ja tietäkää, että teidän aikanne on tullut täällä maan päällä. Olette luoneet itsellenne maagisen tilan. Nyt kaikkien pitäessä kädestä, avataan parantava piiri. Laitamme tämän piirin aikakuplaan, jotta ihmiset jotka tulevat myöhemmin, pystyvät liittymään täsmälleen samaan energiaan, jossa te olette nyt, vaikka he eivät katsokaan tätä suorana. Tekin voitte katsoa tämän myöhemmin ja silti olla osa tätä kollektiivista värähtelyä. Vetäkää syvään henkeä, ja laittakaa hetkeksi sivuun kaikki ajatuksenne tästä päivästä. Laittakaa sivuun kaikki, mistä olette olleet huolissanne, asiat jotka teette myöhemmin päivän aikana, ja kaikki haasteet joita teillä on elämässänne nyt. Voitte ottaa ne takaisin myöhemmin, jos valitsette niin.

Erinomaista. Te joilla on jokin haaste, jossa haluaisitte apua, mikä tahansa tai missä tahansa se on, niin jos haluatte astua parantavaan piiriin, tehkää se nyt. Se on melko suuri piiri, ja tilaa on kaikille. Hyvä. Vetäkää nyt henkeä ja avatkaa sydämenne, samaan aikaan kun kaikki piirin ulkopuolella alkavat avata sydäntään ja lähettää rakkautta tuohon piiriin, puhdasta rakkausenergiaa. Kaikki toverinne, riippumatta siitä, missä he ovat, mitä kieltä he puhuvat tai mikä heidän uskomusjärjestelmänsä on, ovat ihmisolentoja. Olette henkiä, jotka teeskentelevät olevansa ihmisiä. Toistenne voimaannuttamisesta tulee tapa luoda tämä uskomaton yhteiskunta. Siis avatkaa ehdoton rakkautenne tuohon piiriin nyt, ja säteilkää sitä.

Erinomaista. Vetäkää nyt syvään henkeä. Te jotka olette piirin sisällä, antakaa kyynelten virrata, jos haluatte. Tuntekaa tuon valon säteilevän koko kehonne läpi, avaten kanavat ja ovet sydämessänne. Monet teistä saavat ulkoisia vaikutuksia, kun menette omaan päiväänne. Näette ilmestyvän tilaisuuksia ja ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Näette muutoksia omassa fyysisessä olemuksessanne, jos sitä työstätte. Teidän on aika tulla Kotiin, ollessanne edelleen maan päällä, ja tuo portaali avautuu. On maagista aikaa olla täällä, ja paikkanne on ollut varattuna. Nimenne oli tuossa tuolissa, ennen kuin koskaan ajattelitte maaplaneetalle tulemista. Useimmat teistä ovat olleet täällä monta kertaa, joidenkin teidän pitäessä sitä uskomatonta rakkautta, jota maa käyttää luomaan tämän pyhän tilan. Tervetuloa Kotiin, rakkaat ystävät, meille on kunnia olla kanssanne.

Astukaa päivään

Sydämen tiedemies selittää portaalia, joka avautuu, mikä se on ja mitä uskomattomia tilaisuuksia se tuo. On maagista aikaa olla maan päällä. Luotte taikuutta sinne, missä olette tällä hetkellä – kiitos, että olette siellä. Kiitos, että kunnioitatte lupaustanne, ei vain olla maan päällä, vaan myös osallistua muutokseen, joka tapahtuu. Tämän myötä lähden luotanne tällä erää, mutta en ole koskaan kaukana. Feminiinisyys tasapainottaa energiaa maaplaneetalla maagisilla tavoilla, ei meidän vuoksemme, vaan teidän. Teidän halukkuutenne vuoksi pitää tuota energiaa ja luoda tilaisuuksia.

Antakaa henkenne säteillä ja tulla nähdyksi. Joka kerta kun nauratte, ja joka kerta kun hymyilette, silmänne säihkyvät Kodin valoa. Suuresti kunnioittaen pyydän teitä kohtelemaan toisianne mahdollisimman arvostaen, hoivaamaan toisianne ja tekemään tilaa kaikille. Älkää unohtako pelata hyvin yhteen, kun luotte tätä uutta peliä.

Olen Merlia, Merlinin feminiinienergia, ja rakastan teitä kovasti. Tulkaa katsomaan minua joskus.

Espavo.

________

Terveisiä Kotoa, rakkaat ystävät.

Olen Sydämen tiedemies. Liityn seuraanne tänään, koska ihmiskunta on jonkin upean partaalla. Emme kerro, että se on helppoa. Ei ehkä ole, mutta se riippuu teistä. Ihmiskollektiivi päättää, miten tämä siirtymä tapahtuu. Käsillä oleva siirtymä on asia, mistä monet teistä ovat uneksineet ja mitä olette odottaneet. Jokin aika sitten puhuimme Esayotosta, korkeamman värähtelyn tilasta. Voitte itse asiassa elää Esayoto-tilassa jonkin aikaa yhdistyäksenne, kokoontuaksenne ja tuodaksenne yhteen sen korkeammat värähtelyt, kuka olette henkenä. Kun palaatte fyysiseen olemukseenne, kannatte sitten enemmän omaa henkeänne. Olemme puhuneet myös melko paljon fyysisyydestä versus henki.

Portaali

Rakkaat ystävät, meidän perspektiivistämme olette henkiä, jotka teeskentelevät olevansa ihmisiä. Kuitenkin useimmiten vain noin 20 % hengestänne pystyy kurkistamaan ulos, silloin kun olette iloisia tai intohimoisia, kun hymyilette tai nauratte. Kyllä, ne ovat maagisia aikoja. Ja olemme myös maininneet, että on tulossa aikoja, jolloin pystytte lisäämään sen henkisyyden määrää, jota kannatte fyysisessä kehossanne. Nuo ajat ovat käsillä, ja siitä tässä portaalissa on kyse. Portaali joka tulee maaplaneetalle, laskeutuu täysin 24.3. tänä vuonna. Se pysyy täällä ja on käytössä 27.8. saakka, jos se sulkeutuu lainkaan. Ja sanomme näin, koska on mahdollisuus jättää se auki, jättää se paikoilleen, mikä sallisi teidän saada takaisin enemmän omaa täydellisyyttänne.

Siis miltä se oikeasti näyttää? No, siihen liittyy hyvin paljon. Siinä saatte tilaisuuden kehittää ihmisenä olemisen kokemusta ja tuoda enemmän henkeänne läpi joka päivän joka hetki. On se aika, ja olette päässeet näin pitkälle. Tervetuloa Kotiin. Mutta on monia kertoja, jolloin avaatte näitä ovia ja on suurta vastarintaa ihmiskunnan kollektiivivärähtelyssä. Tosiasia on, rakkaat ystävät, että ihmiset eivät pidä muutoksesta ja säilyttävät mieluummin vallitsevan tilan. Vaikka pidätte sitä menestyksellisenä, se on todellisuudessa aika tyhjää. Nyt teillä on tilaisuus astua esiin ja kantaa enemmän henkeänne joka hetki. Voitteko kuvitella, millaista on kulkea katua pitkin, muodostaa yhteys pelkällä nopealla katsella ja nähdä, keitä ihmiset oikeasti ovat?

Kyllä, se on teillä kaikilla edessä, vaikka on monia, jotka pelkäävät ja valitsevat olla tekemättä sen. Jotkut piiloutuvat mieluummin, kun astuvat esiin ja ovat se henki, joka he todellisuudessa ovat. Tässä ei ole oikeaa tai väärää, rakkaat ystävät, mutta selitetäänpä tämän portaalin laajempia aspekteja. Meistä on kiehtovaa, että siinä moniulotteisessa maailmassa jossa elätte, ilmestyy joka päivä elokuvia tästä, ja yksi niistä voittaa palkintoja. Everything, Everywhere, All at Once -elokuvassa (= kaikki, kaikkialla, yhtäkkiä) on kyse moniulotteisuudesta, ja se jäljittelee monin tavoin kokemustanne maan päällä. Se pudottaa todellisuuden siemeniä kaikkien koettavaksi. Olemme kuvanneet sitä niin, että hengellä on monia kokemuksia "sinuna" eri todellisuuksissa.

Tässä on monia aspekteja. Jos otatte ison ympyrän ja sanotte: "Okei, tällä puolella, olen tämä henkilö oikealla. Tuolla vasemmalla olen eri henkilö", todellisuudessa teillä saattaa olla eri uskomusjärjestelmät. Ne eivät oikeita tai vääriä, pelkästään eri kokemuksia joita teillä on. Siis alkakaa nähdä itsenne tällä tavalla. Se auttaa avaamaan mielenne, laajentamaan kykyänne kommunikoida ja suvaita kaikkia ihmisiä. Jaan enemmän tästä, kun työstämme Hengen ihmisoppitunteja. Tuomme teille tilaisuuksia kehittyä, jotta voitte pitää tämän portaalin auki pysyvästi. On maagista aikaa olla täällä. Siis mitä tarkkaan ottaen tarkoitamme sillä?

Täydellisyyden piilottaminen pelin pelaamiseksi

Kun tulette maan päälle, on yksi sääntö: ette voi olla täydellinen. Olette siirtyneet äärettömyydestä rajallisuuteen. Ja ollessanne rajallinen yksilö, koko henkenne ei sovi tuohon kehoon. Se on hyvin yksinkertaista. Tiedätte luontaisesti olevanne täydellinen olento, kuitenkin teillä on vaikeuksia heijastaa sitä ympäröivään maailmaan. Näin on, koska tullessanne sisään jakauduitte 11 eri aspektiin ja jokaisella aspektilla on tietty määrä täydellisyyttänne.

Jos luovumme oikeasta ja väärästä, voitte nähdä tämän laajemmasta perspektiivistä, mikä on ehdottomasti maagista. Sanotaan esimerkiksi, että kokemuksenne tällä puolella olette hyvin uskonnollinen ihminen. Olette voimaantunut paljon uskomusjärjestelmästä, joka liittyy uskontoon. Kuitenkin saman ympyrän vastapuolella voitte olla ateisti. Mielenkiintoista tässä on, ettei kumpikaan ole oikein tai väärin. Riippumatta siitä, voimaannutteko ateistina vai uskovaisena, tärkeintä on, että teistä tulee voimaantunut. Se on helppoa ja yksinkertaista. Olette luojaolentoja, rakkaat ystävät. Ei ole oikeaa tai väärää, kunhan liikutte sitä kohti, että kannatte enemmän omaa henkeänne. Se on kaiken tämän kaunis aspekti.

Siis tämä portaalia avaa teille ovia yhdistyä muihin osiinne. Ja siinä mielessä teistä tulee täydellinen olento enemmän. Tämän elämän aikana olette keränneet uskomusjärjestelmiä. kokemuksia ja tunnearpikudosta. Myös kokemukset aiemmista elämistä, joita olette kantaneet, voivat estää teitä olemasta täydellinen. Joskus reagoitte ja toisilla kerroilla ylireagoitte, mutta se on täysin luonnollista, eikä sitä pitäisi tuomita. Nyt saatte tilaisuuden astua paljon korkeammalle täydellisyystasolle, erityisesti tuona maagisena aikana 24.3.–27.8. Se on täydellistä aikaa astua tähän ja nähdä eri perspektiivistä. Siitä tässä portaalista on kyse. Mutta mitä tapahtuu, jos ette pidä tuota portaalia auki? Iso haaste on se, jos planeetta ajautuu pelkoon, mikä on rakkauden vastakohta. Kaikki negatiiviset tunteet ovat pelkopohjaisia jossain muodossa.

Mikä portaali on?

Teillä on ollut maaplaneetalla monia portaaleja, joita olette nähneet aika ajoin. On maagisia tiloja, joita on joskus jopa omalla takapihallanne. Kun menette sinne, teistä tuntuu upealta, yhdistyneeltä. Se on yleensä pyörre, joka on energiaa pyörivä spiraali. Kun tuota pyörrettä hoidetaan ja siitä pidetään huolta, se voi muuttua portaaliksi, joka yhdistää muhin ulottuvuuksiin.

Monet teistä ovat olleet jokin pyörteen suojelijoita, joka on ehkä kutsunut teidät tuohon paikkaan. Kun pyörre muuttuu portaaliksi, "holhoustanne" ei enää tarvita ja sopimuksenne tuon maa-alueen kanssa on täytetty. Tässä kohtaa useimmat suojelijaihmiset tuntevat tarvetta muuttaa. Näitä portaaleja joita luodaan, ehkä käytetään tai ehkä ei, mutta ne avautuvat muihin ulottuvuuksiin ja ovat rajoittuneita tiettyyn paikkaan. Jotkut ovat melko pieniä.

Portaali joka avautuu nyt, on suurempi kuin maapallo, ja se ankkuroituu miljooniin pienempiin paikallisiin portaaleihin, joita on avattu. Tämä uusi portaali kykenee yhdistämään Maan ja sen asukkaiden kaikki ulottuvuudet. Se yhdistäisi kaiken sen, mikä jaettiin osiin, jotta voitte pelata peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen. Se antaisi kaikille tilaisuuden yhdistää kaikki ulottuvuutensa, luomaan täydellisemmän olennon.

Koska henkilöllä on 11 ulottuvuutta, jotkut niistä ovat vastakkaisia uskomuksia. Se saattaa tehdä portaalista vaikean pitää auki, koska ihmiset ovat laajasti panostaneet vastakkaisuuteensa. Ihmiset näkevät asiat oikeina tai väärinä, eikä pelkästään ihmisinä joilla on jokin kokemus. Tämän vuoksi portaalia kohtaan saattaa olla suurta vastarintaa, kun se on auki. Olemme antaneet teille useita kuvauksia vastakohdista. Koska ihmiset näkevät kontrastin avulla, on helppoa osoittaa se. Mutta useimmat eivät mene täydellisiin vastakohtiin, sillä he ovat panostaneet uskomusjärjestelmiinsä.

Kehopuvut (vartalosukat)

Uskomusjärjestelmiä kannetaan kehopuvuissa, joita ihmiset käyttävät pelatessaan peliä. Kehopuku ei ole huono asia, rakkaat ystävät. Se ei ole fyysinen kehonne. Se on yleinen tunnekehonne, samanlainen kuin persoona, jonka kanssa toimitte joka päivä. Teidän täytyy laittaa päälle kehopuku voidaksenne pelata peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen. Se on melkein kuin nappula, jota liikutatte laudalla joka kerta, kun heitätte noppaa. Kun illalla menette sänkyyn, otatte pois kehopuvun. Laitatte sen kivaan pikkuhenkariin, ja annatte sen tuulettua yöllä, kun menette nukkumaan ja piristätte henkeänne. Heräätte aamulla ja laitatte kehopuvun takaisin. Ainoastaan joskus sanotte: "Hetkinen, tänään menen eri tilanteeseen, ja haluan käyttää eri kehopukua." Vaatteiden tapaan ihmisillä on monia kehopukuja, joita he voivat käyttää. Jokainen sisältää eri uskomusjärjestelmän tai eri kuvan itsestä.

Rakkaat ystävät, olette varanneet paikkanne tähän aikaan. Maaplaneetalla ei ole ketään, joka vie vain tilaa ja jolla ei ole jotain tärkeää tehtävää. Jokainen ihminen on täällä, koska hän ansaitsee olla täällä, ja hänellä on jokin palapelinpala, jota kaikki tarvitsevat. Siis pyydämme kaikkia teitä tuomaan tuon palan esiin. Uskaltakaa astua eri kehopukuun. Nähkää itsenne täydellisempänä olentona, kuin olette. Päästäkää irti joistain vanhoista, rajoittavista uskomusjärjestelmistä ja arpikudoksesta, jota kannatte menneisyydestä energiakentässänne.

Olette luojaolentoja. Kaikki minkä voitte tasapainottaa pään ja sydämen välillä, ilmentyy maailmaanne. Olette onnen tyttö, jos sanotte olevanne – se on näin yksinkertaista. Mutta suurin haaste tässä kaikessa on pelko, kun näitä suuria muutoksia tapahtuu. Rakkaat ystävät, on monia, jotka osoittavat sormella ja sanovat: "Nämä ihmiset täällä ja tuo energiaryhmä tuolla aiheuttavat ongelman kaikille maan päällä." Ette ole vielä toipuneet covid-19:stä. Ette itse asiassa koskaan toivu, muttei se ollut koskaan ajatuksena. Se työnsi teidät pois normista, jotta voisitte astua johonkin uuteen. Nyt teillä on tuo tilaisuus globaalisti – olla täällä aikana, jolloin asiat voivat muuttua.

Iso kysymys

Siis, tässä on se iso kysymys. Ihmisissä on kyse kontrastista. Näette asiat ylhäällä tai alhaalla, hyvänä tai huonona ja oikeana tai vääränä. Mitä tapahtuu, jos ette pysty pitämään tuota portaalia auki ja se sulkeutuu 27.8.? No, se on melko yksinkertaista, rakkaat ystävät: avaatte vain toisen. Tämä on ensimmäinen valtava portaali. Sen rakentaminen vaati paljon energiaa, mutta sitä ei ennakoitu. Sen sijaan loitte sen menemällä tämän energian läpi ja kehittymällä. Olette muuttaneet koko ihmiskollektiivin värähtelyä vähän korkeammaksi. No, saatatte olla eri mieltä siitä. Kun avaatte television tai luette sanomalehtiä, näette kaikenlaisia negatiivisia energioita, joita ei ollut täällä vielä muutama vuosi sitten. Kyllä, ne ovat ehdottomasti reaktioita värähtelyn nousemiseen.

Siis mitä tapahtuu, kun tämä portaali aukeaa? Monet astuvat harkitusti siihen, käyttävät sitä ja ankkuroivat sen. Sen tekevät ihmiset, jotka ovat valmiita astumaan korkeampaan värähtelyyn ja parantamaan itseään jollain tavalla, millä voivat. Ja sitten on monia, jotka pelkäävät kovasti sitä. Miten tämä ratkeaa? Meneekö maailma sotaan, vai menettekö se kohti rauhaa? Olette luojaolentoja, rakkaat ystävät. Esitämme nämä samat kysymykset, koska se riippuu täysin teistä. Teillä on maaplaneetalla tällä hetkellä tarpeeksi valotyöntekijöitä pitämään tämän portaalin auki pysyvästi. Se vaatii vain hyvää kuvaa itsestänne, koska tämä on todella uskomaton tilaisuus.

Järjestelmät muuttuvat

On järjestelmiä, jotka eivät muutu, koska monet järjestelmänne rakennettiin alempaa värähtelytilaa varten. Siis kun astutte korkeammalla värähteleviin todellisuuksiin, järjestelmät voivat kehittyä ja muuttua. Joskus niissä on halkeamia, jotka täytyy korjata tai muuttaa jollain tavalla, tekemään niistä korkeampia värähtelyjä. Toisilla kerroilla tietyt järjestelmät romahtavat, mutta rakennatte uusia. Luotte tilaisuuksia yhdistyä hyvin monilla tavoilla. Ja nämä ovat asioita, joita pyydämme teitä kaikkia tekemään heti tämän alussa. Alkakaa astua esiin ja yhdistyä. Luokaa kollektiivinen värähtely, joka liikkuu mukananne. Tämä on sen taika, koska te ette ole ainoita luojia maaplaneetalla, kuten olemme kertoneet teille monta kertaa. Rakkaat ystävät, näemme teidät jumalana. Mutta te ette ole ainoa jumala.

Ja se on koko idea – mitä tahansa päätätte kollektiivisesti, se tapahtuu. Mitä itse Maalla tapahtuu? Se on saavuttanut 8 miljardin merkkipaalun, ja se tekee päätöksiä. Mutta se on myös moniulotteinen, samanlainen kuin te. Se voi nousta esiin ja luoda täysin uuden tilaisuuden uuteen peliin, mahdollisuuden tehdä sitä taas taikuudessa. Tämä on tapahtunut aiemmin – kokemus ei ole ensimmäinen, joka teillä on ollut. Atlantiksen aikoina ja ennen sitä Lemurian aikoina, oli tilaisuuksia saavuttaa tämä tila. Pääsitte hyvin, hyvin lähelle Lemuriassa. Sydämenne olivat auki, ja olitte yhdistyneet toisiinne. Pystyitte näkemään toisen olennon värähtelyt, ja oli helppoa harmonisoitua sen vuoksi. Tänä päivänä verhonne ovat paljon paksumpia, koska olette päättäneet pelata tätä peliä paljon tiheämmässä muodossa.

On monia, jotka käyttävät tämän muutoksen huomion saamiseen. On monia, jotka yrittävät saada rahaa, mainetta ja valtaa osoittamalla sormella. He kertovat teille: "Tuo on sinun ongelmasi tuolla, ja tässä on sinun ongelmasi." Tai kenties he sanovat: "Seuraa vain minua. Osaan korjata kaiken." Rakkaat ystävät, se ei ole totta. Ainoa ihminen joka voi muuttaa tämän, olet sinä, sillä olette uskomattomia olentoja. Tulitte mukananne kaikki työkalut, joita tarvitsette tasapainottamaan ajatuksenne ja tunteenne, pään ja sydämen.

Suurimpia enkeleitä

Se on magneettinen yhteys, värähtelyspiraali. Ei päässä eikä sydämessä ole kaikkia totuuksia. Kuitenkin yhdistäessänne ne, on sähkömagneettitaajuus, joka on ainutlaatuisesti teidän. Katselemme suurella odotuksella, kun menette näiden aikojen läpi. Kyllä, voi olla vaikeaa. Suuria haasteita voi tulla esiin maaplaneetalla tämän portaalin avautumisen vuoksi. Teillä on kuitenkin myös tilaisuus saavuttaa jotain suunnatonta. Olette suurimpia enkeleitä, joita on koskaan elänyt. Tänä kriittisenä aikana maan päällä olette ottaneet pois siipenne pelataksenne tätä peliä.

Teillä on suunnitelma/piirustus tulevaisuudesta ja kaikesta, mitä varten olette tehneet työtä, rakkaat ystävät. Ympärillänne on ollut monia, jotka ovat kulkeneet paikallisportaalien läpi. Kutsutte heitä avaruusolennoiksi, mutta me kutsumme heitä aika-avaruuden veljiksi. Monet teistä uskovat, että voitte osoittaa taivaalle ja kertoa, miltä planeetalta he ovat. Mutta tavallisesti he ovat vain toisesta todellisuusulottuvuudesta. He ovat oppineet, miten kuljetaan näiden portaalien läpi ja tullaan käymään teidän luonanne. Kaiken viisautensa ja tietonsa kera, he olisivat voineet vahingoittaa koko ihmiskuntaa, mutta ne eivät ole vahingoittaneet. He ovat sisarianne ja veljiänne. Ja he haluavat tarkkailla ja auttaa, jos mahdollista.

On niitä, jotka yrittävät käyttää tätä avautuvaa portaalia omiin pahoihin tarkoituksiinsa. Se on vain osa ihmisenä olemista. On myös monia, jotka yrittävät tehdä rahaa tämä portaalin avautumisella. Mutta älkää tuomitko mitään tästä – valitkaa vain, mikä on oikein teille. Valitkaa ne energiat, jotka voimaannuttavat teitä jollain tavalla. Jos tarpeeksi moni maaplaneetan kollektiivista tekee sen tänä aikana, portaali pysyy auki. Ja kun portaali pysyy auki, rakkaat ystävät, kaikilla kaikkialla on tilaisuus muuttua yhtäkkiä.

Olemme puhuneet melko pitkään tästä tilaisuudesta muuttua tai astua korkeampaan värähtelyyn. Mutta vaikka tämä portaali sulkeutuisi, saatte ideoita ja käsityksiä mukaanne. Usein noita asioita vastustetaan, koska ne edustavat muutosta. Olkaa kärsivällinen kanssaihmisten suhteen, rakkaat ystävät. Olkaa suvaitsevainen ja rakastakaa vapaasti ja avoimesti niin usein, kuin voitte. Muistakaa, että puhutte muille hengille, joiden täytyy muuttua samalla tavalla, kuin te muututte.

Suhteista kaikilla eri alueilla tulee uskomattoman tärkeitä, ja toivomme voivamme antaa teille joitain uusia työkaluja siihen. Myös seksuaalisuus saa uusia energioita ja tilaisuuksia, koska se on kommunikointimuoto, ei vain fyysinen tarve. Paljon alkaa avautua nyt, emmekä malta odottaa, että näemme, mitä teette sillä. Hyvin tehty, rakkaat ystävät. Kyllä, olette täällä juuri tällä aika-avaruuden hetkellä, ja olette luoneet jotain maagista. Tämä on visio, jonka toitte Kotoa. Ette voi ainoastaan mennä siihen, vaan voitte myös elää siinä. Oletteko valmis uuteen peliin? Se on alkanut, astukaa siihen.

Löytäkää ne työkalut, joita tarvitsette astuaksenne omaan työhönne. Ja te kaikki jotka olette opettajia, astukaa esiin ja synnyttäkää lahjanne ja visionne. On sen aika. Teitä tarvitaan nyt enemmän, kuin voitte mitenkään kuvitella. On aika herätä täysin tuosta unesta – olette ansainneet sen. Jokainen teistä tietää, että voitte vaikuttaa. Jotkut teistä opettavat, puhuvat ja jakavat aktiivisesti, kun taas toiset teistä pitävät tätä energia hyvin hiljaa sisällään. Lähestymistavallanne ei ole merkitystä, sillä olette kaikki osa kollektiivivärähtelyä. Tarttukaa tähän energiaan. Tehkää siitä jotain erityislaatuista, ja luokaa Kodin valoa maaplaneetalle.

Lähden nyt luotanne kolmen yksinkertaisen muistutuksen kera. Kohdelkaa toisianne kunnioittaen, sillä katsotte jumalaa silmiin. Hoivatkaa toisianne joka tilaisuuden tullen, ja auttakaa ympärillänne olevia voimaantumaan. Pelatkaa hyvin yhteen.

Olen Sydämen tiedemies, ja rakastan teitä kovasti.

Espavo. Kiitos kun otat oman voimasi.

Ryhmä

HUOM. Seuraavat kanavoinnit annettiin suorassa Global Light -lähetyksessä (28.1.2023) , ja ne voi kuunnella alkuperäisenä nauhoituksena. Kun se saatetaan puhutusta kirjoitettuun muotoon, tehdään editointia. Tässä prosessissa Ryhmä tekee usein lisäyksiä tai selkeyttää jotain aihetta, ja yhdistämme usein kanavointeja tuomaan tärkeintä informaatiota esitysajankohdasta. Toivottavasti nautit siitä.

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)                

Helmikuu 2023

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine