Richardson 7.1.24: Elämänoppeja lumisesta aamusta Uudessa-Englannissa

Kun täällä Uudessa-Englannissa sääennuste lupaa lunta, jäämme odottamaan, mitä tuleman pitää. Kun asumme rannikolla, emme koskaan tiedä, mitä päivä tuo, ja kun heräsin tänä aamuna, löysin lumimuurin makuuhuoneeni ikkunan takaa.

Puhdistettuani ja täytettyäni lintujen ruokinta-astiat ja laitettuani raikasta vettä oraville, seisoin keittiössä odottamassa kattilan kiehuvan. Tuijottaessani koivuja lysähtäneenä märän lumen painon alle, hymyilin muistaessani ne vuodet, jolloin ryntäsin ulos luudan kanssa vapauttamaan ne valkoisesta taakasta. Pelkäsin, että oksat katkeaisivat ja menettäisin kallisarvoiset puuni.

Niin paljon vuosien varrella on murehtimista asioista, joita ei koskaan tapahtunut. Totta tosiaan, kun myrskyt loppuivat ja lumi hävisi, oksat nousivat. Kevään tullessa niiden juuret syvenivät, oksiin tuli uutta kasvua, ja harvoin mikään oksa katkesi.

Ja niin on vanhenemisen kanssa. Millainen lahja onkaan saada kokemuksen viisaus tihkumaan luihimme, mikä saa meidät olemaan enemmän rauhassa elämän tapahtumisen kanssa. Kun vuodet takanamme lisääntyvät, voimme katsoa eteenpäin luottavaisena ja tietäen, että hyvin paljon siitä, mistä olemme huolissamme, ei koskaan tapahdu, tai se ei ollut koskaan niin paha tilanne, kuin mielemme kuvitteli. Ja silloin kun elämästä tulee vaikeaa – koska siitä tulee – voimme luottaa hyvään itsehoitoon, rakastavaan tukeen ja kaikkeen, minkä olemme oppineet auttavan meitä kantamaan minkä tahansa myrskyn painon.

Siis, siinä sitä on tänään. Puuviisautta. Ja lisää lunta. Kyllä, saamme ennustettua enemmän, joten kun lumihiutaleita putoilee edelleen, minä jatkan lapiointia ja viisauden keräämistä.

Rakkautta,

Cheryl

Kirjoittanut Cheryl Richardson (cherylrichardson.com)

7.1.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine