
Richardson 11.6.23: Toivo jotain hyvää
On joitain päiviä, jolloin olen vilpittömän kyllästynyt maailmamme tilaan, ja haluan vain löytää pienen saaren keskeltä ei-mitään – ilman internetiä tai puhelimia – jolle voin rakentaa pienen majan kepeistä ja oksista suojaamaan minua auringolta, kun tuijotan keskeytyksettä vettä tuntikaupalla.
Mutta sitten on todellisuus.
Torstai oli yksi noita päiviä. Loppuiltapäivään mennessä olin levoton ja uupunut ja päätin lähteä asioille siinä toivossa, että maisemanvaihdos muuttaisi jotenkin sisäistä maisemaani. Se toimi. Mutta ei niin, kuin odotin.
Matkalla kauppaan hakemaan ruokaostoksia, käännyin pois moottoritieltä ja pysähdyin punaisiin valoihin. Edessäni olevassa autossa – pieni katumaasturi – oli takaikkunassa viesti:
"Toivon, että jotain hyvää tapahtuu sinulle tänään."
Se oli niin odottamaton näky, että minun täytyi lukea se kahdesti ollakseni varma, että näin oikein.
"Miten ihana asia", ajattelin itsekseni liikenteen alkaessa liikkua. Sen sijaan, että kuvittelen pakenevani saarelle, uneksin maailmasta, jossa vieraat ihmiset toivottivat hyvää toisilleen huomaavaisilla, satunnaisilla tavoilla. Pian päiväunelmointini muuttui täysimittaiseksi fantasiaksi, jossa miljoonien ihmisten tekemät pienet, ystävälliset valinnat edistivät rauhaa, yhtenäisyyttä ja tuotteliasta yhteistyötä ympäri planeettaa.
Silloin muistin, että tuo positiivinen muutos alkaa yhdestä ihmisestä, joten kotiin mennessäni etsin internetistä tuota tarraa ja löysin sen Amazonista (näet sen täältä). Tilasin monta, ystäville ja perheelle, ja laitoin yhden tarran omaan autooni tänä aamuna.
Nyt minulla on uusi mielikuva: jokaisessa autossa tiellä on tämä tarra puskurissaan ja ajaja, jolla on hyviä aikeita ihmiskunnalle.
Siinä se on. Jotain hyvää tosiaan tapahtui minulle tänään, ja nyt annan tuon lahjan sinulle ...
Toivon, että jotain hyvää tapahtuu myös sinulle tänään!
Rakkautta,
Cheryl
Kirjoittanut Cheryl Richardson (cherylrichardson.com)
11.6.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine