Newman 07 24: Vaivattoman olemisen kauneus

Haluaisin kertoa teille, miten luova matkani taiteissa johti itseoivallukseen. Minulla oli melko normaali lapsuus, minut kasvatettiin katolilaiseksi ja olin viidestä lapsesta nuorin, mutta alusta saakka tunsin olevani erilainen kuin sisarukseni. He kaikki olivat voimakkaita persoonia – minä olin herkkä ja tunsin ankaran ulkopuolisen maailman uhkaavaksi. Mutta löysin iloa luovuudesta ja tunsin turvaa omassa luovassa mielikuvitusmaailmassani. Lapsuudessa lempinimeni oli Sophia, jonka antoi minulle yksi vanhemmista sisaruksista. Vasta paljon myöhemmin elämässä tulin tietoiseksi tämän nimen merkityksestä.

Kun kirjoitan tätä, Australiassa on talvipäivänseisaus viikon päästä. Tänä aamuna pohdin, miten elämä vie meidät unohduksen matkalle ajassa ja paikassa, voidakseen auttaa meitä tunnistamaan ja hyväksymään, kuka todella olemme. Ja millainen matka se onkaan ollut minulle, kestäen monta vuosikymmentä, kulkien monien maiden kautta ja tavaten merkittäviä avainihmisiä matkan varrella. Ihmisitselleni oli helppoa sallia ja mennä sen mukana, mihin tunsin intohimoa hetkessä.

Esimerkiksi, kulkiessani katua pitkin, kyltissä jalkakäytävällä sanottiin: ”Joogaa yläkerrassa”. Mieleeni putkahti ajatus, että haluaisin kokeilla sitä, ja niin tein – ja elämäni lähti uuteen suuntaan. Jooga vei minut monille matkoille Intiaan, vaeltamaan Himalajan vuorille ja opiskelemaan vedantaa swamien ja viisaiden kanssa. Palattuani Australiaan opetin joogaa ja meditointia ja sukelsin syvälle vedantan opetuksiin, tutkien niitä täysin, kunnes en enää tuntenut tarvetta siihen. On oikeasti hyvin helppoa, jos luotamme ja sallimme virtauksen.

Jatkoin myös intohimoani taidetta kohtaan ja maalasin monta vuotta kahden nimekkään australialaistaitelijan kanssa. Minun pitäisi mainita tässä, että jotain merkittävää tapahtui 2005 – kokemus jota voisin kuvata vain putoamisena sydämen avautumiseen, jota en ollut koskaan ennen kokenut. Tunsin rajattomuutta, rakkautta jossa ei ollut erillisyyttä minun ja muiden välillä. Minulta vei vuosia oivaltaa, että tämä oli todellisen itserakkauden tai todellisen luonteeni tunnistamista. Tuolloin tuo intensiivisyys ei ollut kuitenkaan helppoa tunnekeholle.

Sitten 2011 eräs ystävä esitteli minulle kuvataidekurssin collegessa. Tämä kuulosti jännittävältä, uudelta tilaisuudelta tutkia lisää taiteita, laajentaen kuvanveistoon, taidejäljentämiseen ja muuhun. Tiesin, että tilaisuudet johtavat aina jännittävämpään laajentumiseen, ja jos jokin resonoi sydämeni kanssa, se oli oikea seuraava seikkailu, ilman minkään lopputuloksen odottamista. Niinpä siirryin eteenpäin.

Kun kävin Victorian kansallismuseossa ja katselin amerikkalaisen taitelijan Mark Rothkon maalausta, Judith-identiteetti hävisi, kunnes ääni vieressäni sanoi: ”Täytyy olla rohkea maalatakseen tuon." Niille jotka eivät ole nähneet yhtään rothkoa, ne ovat muodottomia värilaattoja. Minulle tämä kuvasi ihmisepäilyn ja itsehyväksynnän välistä haurautta, mikä oli hallitseva taajuus minussa tuolloin. [Maalauksen kuvaus]

Muutama päivä myöhemmin kuuntelin taidehistorian tunnilla, kun taiteilija Agnes Martin puhuu haastattelussa (linkki), ja tällä kertaa tunnistin puhtaan tietoisuuden muodottomuuden.

Agnes maalasi muodotonta epäkäsitetaidetta, selkä maailmaa kohti. Hän maalasi ”näkymättömän, mutta absoluuttisen kauneuden”. Tämä viittaa myös vedanta-opetukseen ”Sat Chit Ananda” tai ”tietoisuus tietoinen itsestään” tai ”absoluuttisen” tunnistaminen. [Agnes Martin MoMA:ssa]

Suuri taide kantaa taajuutta, joka resonoi katsojan kanssa. Itsensä voi kadottaa uppoutuessaan klassisen musiikin, kirjallisuuden, suuren taiteen tai runouden kauneuteen. Kaikilla näillä ilmaisumuodoilla on kyky yhdistää yksilö todelliseen luontoonsa, ja tunnistaessani tämän, oivalsin sen merkittävän vastuun, joka luovalla ilmaisulla on olla puhdasta ja väärentämätöntä ja kantaa korkeaa taajuutta lähetyksenä katsojalle. Kaikessa ilmaisussa on transsendenttisuutta, silloin kun se tulee suoraan lähteestä, luotuna tietoisella tavalla.

Minulle tuli kohta, jolloin ulkopuolinen todellisuus ei ollut enää heijastus sisäisestä, ja minun tarvitsi vetäytyä ulkoisesta maailmasta. Se oli hiljaisen integroinnin ja viisauden aikaa, ymmärtäen kaikki opetukset ja kokemukset, joita minulla oli ollut. Se tuntui kuolemiselta uudestaan ja uudestaan, pudoten syvälle pehmeään, tyhjään olemattomuuteen. Aloin ymmärtää gravitaation hyvin selvästi, ja valta- ja kontrollipelit. Tuntiessani ja aistiessani asioita, jotka olivat kietoutuneet kollektiiviin, ihmistietoisuus antoi periksi, häviten neutraaliuteen. Käytämme tässä vielä ihmissanoja, mutta niillä on eri merkitys nyt. Mestari Eckhart kutsui tätä köyhyyden ajaksi, haluttomuuden tilaksi, sisäiseksi tyhjiöksi tai tyhjyydeksi. Siinä hävisi itsen erillisyystunne, ja se kesti minulla noin viisi vuotta. Adamus kutsuu tätä valokehon integroinniksi.

Taaksepäin katsoessa näen rikkaan kudelman kokemuksia, jotka kaikki opastivat minua johdonmukaisesti ja pehmeästi takaisin luonnolliseen tilaani. Totuus on, ettei kysymykseen ”kuka minä olen?” ole mentaalista vastausta. Kuitenkin hyväksymällä kaikki kokemukset, se kuka todella olen, paljastui ihastuttavana kauneutena ja rakkautena, joka on aina läsnä kaikissa ja kaikessa.

Puhuessani erään ystävän kanssa tulin uteliaaksi Sophia/Sofia-nimestä. Yhden gnostilaisen myytin mukaan, aineellisen maailman muodostaminen oli tulos Sofiasta, joka kuvattiin usein ikuisen valon säteilynä, ”Jumalan toiminnan tahrattomana peilinä”.

VAU!!! Olin mykistynyt. Koskaan enää en ajattelisi, etten ollut mitään erityistä, eikä minulla ollut mitään hyödyllistä tarkoitusta. Eikä pitäisi sinunkaan ajatella, sillä tämä on, keitä me kaikki olemme pohjimmiltaan. Olemme kokonainen/valmis täydellisyys. Sitten kun on herännyt totuuteen olemuksestamme, alkaa nähdä kaiken paradoksina uskolle erillisyyteen. Tämä oli oivalluksen hetki minulle. Tässä kohtaa ”valon taide” tulee kuvaan mukaan.

Viittaan nyt-hetkeen ”Sofiana, luomisen jumalattarena”, koska jokaisessa hetkessä on kuvittelun potentiaali, joka odottaa ilmaisemista elävinä väreinä.

Uskon vakaasti, että luovuus on ihmiskunnan kadotettu yhteys jumaluuteen. Käytössämme on suuri määrä enkeliaisteja, joiden kanssa voi leikkiä, tutkien niitä monia mahdollisuuksia, joita valon taide voi rajattomasti kuvitella.

Kirjoittanut Judith Newman (www.crimsoncircle.com)

Heinäkuun 2024 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine