Skip to main content

Mira 7.3.24: Irtaudu menneisyydestä ja aloita elämä, jota olet aina halunnut

  • Pirjo Laine

Meillä oli hurja ukkosmyrsky iltapäivällä täällä Los Angelesissa, jossa ei ole koskaan tapana sataa. Rakastan sadetta, jota saamme nyt, ja silloin kun sataa, usein muistan, ettei mitään ole kirjoitettu kiveen. Kaikki on ”nestemäistä” ja muuttuvaa, ja asiat voivat muuttua dramaattisesti, uskomattomasti, ihmeellisesti ja kaikilla upeilla tavoilla.

Kun pohdin, mitä minulle on näytetty viime aikoina, ja kaikkea mitä olen kanavoinut ja aistinut energeettisesti …

Tiedän, että nyt on valtavien, valtavien, valtavien uusien alkujen aika, ja pehmeä ja hienovarainen avautuminen/tilaisuus löytää rajattomien vaihtoehtojen elämä.

On aika, jolloin odottamattomia loppumisia ja uusia kokemuksia voi tapahtua, näennäisesti yhdessä yössä. Esimerkiksi, pitkäaikaiset turhauttavat olotilat ratkeavat yhtäkkiä, loksahtavat täysin uuteen järjestykseen, kun uusi ja aiemmin tuntematon polku ilmestyy. Oli yksi yksinkertainen löytö/havainto, joka tapahtui vaivattomasti ja tuli tietoisuuteemme, ja peli muuttui.

Aika jolloin todellisten voimiemme yksinkertaisuus tulee valoon ja kykyämme fokusoitua tarkoituksella voidaan käyttää viisaasti kaiken muuttamiseen.

Parantamaan ja elvyttämään kehomme, täyttämään pankkitilimme ollen samalla, kuka olemme, yhdistämään meidät sieluperheeseemme ja sallimaan suhteidemme kukoistaa ja syventyä.

Olemme astumassa luovan ilmaisun ja innoittuneen muutoksen voimalliseen aikaan. On aika löytää elämä, joka on keskittynyt siihen, kuka todella olet – se joka on aina kutsunut sinua – ja elää se.

Ja energia-asetelmat joita tulee tässä ja seuraavassa kuussa, paljastavat kaikkialla tilaisuuksia tehdä sen.

Ymmärrä ensinnäkin, että maaliskuun päiväntasaus on astrologisen vuoden alku.

Lisää tuohon tietoisuuteen se ymmärrys, että numerologisesti 2024 on universaali 8-vuosi, joka on erittäin voimakasta energiaa, joka liittyy luovuuteen, sieluilmaisuun, transformaatioon ja joidenkin mukaan äärettömään henkilökohtaiseen voimaan.

Universaali 8-vuosi muuttaa kaiken edellisvuotena hankitun viisauden menestykseksi, voimaksi ja aitoudeksi.

8 on myös äärettömyyden symboli, ja tässä vuodessa on piirre, jossa on kyse syklien loppuunsaattamisesta, niiden jatkuvan toistamisen sijasta. Eli, läpimurroista!

Yksi tehokkain tapa työskennellä tämän vuoden energian kanssa on tunnistaa ne kehät, joita luomme toistuvasti todellisuuteemme ja jotka eivät tuota haluamiamme lopputuloksia, ja päättää, että nyt on aika muuttaa tämä.

Voimme muuttaa minkä tahansa rakkauden voimalla, armon voiman kera.

Jos et ole kokeillut sitä vielä, kannustan sinua tuomaan sydänchakraan kaiken, mikä mielestäsi on jumissa, vaikeaa, haastavaa tai ”triggeröivää”.

Aktivoi sydänchakrasi laittamalla huomiosi siihen ja hengittämällä tietoisesti sisään ja ulos. Sydänchakra aktivoituu ja laajenee. Jos et aisti tai tunne sitä, luota, että se aktivoituu, ja kuvittele sen laajentuvan ympärillesi puhtaanvalkoiseksi valopalloksi, jossa on häivähdys kultaa ja pinkkiä.

Sitten tuo mitä tahansa, mitä haluat, sydänchakraasi, selkeän aikomuksen ja fokuksen kera. Anna sydänvalosi taikuuden työstää kaikkea.

Kaikkea voi työstää sydämessä. Sydämemme valo voi puhdistaa kaiken. Ratkaista kaiken. Avata kaiken. Se on supervoimamme. Kykymme rakastaa. Kun jotain tulee esiin, mitä emme osaa käsitellä tai mikä tuntuu epämukavalta tai rikkomattomalta, tuo se sydämeen. Anna rakkauden energian transformoida se.

Ja? Tehdäksesi todellista taikuutta, kutsu myös armon energiaa virtaamaan sydäntilaasi, ja kerro tämä halu virrata, kehittyä, päivittyä, parantua, ilmentää, inspiroitua jne. mikä tahansa aikomuksesi on.

Armo on hopeasäteen elohim. Armon energia voimaannuttaa meidät tekemään, mitä emme pystyneet tekemään yksin. Armo on kuin voiteluainetta: se irrottaa asioita, luo virtausta, helpottaa tietä.

Armo on jumalainen voima, joka sallii sinun irtautua täysin menneisyydestä joka nyt-hetki.

Ja mahdollisuuksissa jotka asettuvat nyt riviin, on kyse tulemisesta täysin vapaaksi.

Rakastavat ei-fyysiset ystävämme ovat ehdottaneet hyvin kaunista tilaisuutta … Tämä ohjelma

Tulkaamme täysin vapaaksi ja puhtaaksi, säteilläksemme ja ilmaistaksemme sitä, kuka todella olemme!

Oletko valmis nyt vaatimaan sisäiset luomisvoimasi ja vahvistamaan yhteyttäsi universumin äärettömään yltäkylläisyyteen?

Usko, että jotain parempaa on olemassa, ja se on mahdollista, ja vaadi se:

”Kutsun ja sallin kaiken hyvän tulla elämääni.”

Sinut tehtiin muistamaan, kuka todella olet, yhdistymään jumalaiseen valoon sisälläsi, avautumaan tuolle virralle ja maailmalle, ja antamaan sisäisen valosi nostaa sinut korkeampaan tietoisuuteen ja antaa polttoainetta jumalaiselle, aidolle ilmaisullesi.

Valmis alkamaan leikkiä todellisen itsesi valolla ja voimalla, täällä?

Jos tunnet kutsun, kannustan sinua luottamaan itseesi ja toimimaan!

Kun matkaamme eloisinta, säteilevintä ja sielukkainta elämäämme kohti, aikomukseni on, että annamme sinulle tilaisuuksia yhdistyä sisällesi ja valaista polkuasi. Ja ohjelmamme, postauksemme, viestimme ja tuotteemme luovat sinulle tilan vastaanottaa erityislaatuisia kokemuksia, oivalluksia, yhteyksiä ja olemistapoja, jotka avaavat sinut sille elämälle, jonka tiedät, että sinun on tarkoitus olla, elää, tehdä ja saada.

Kyllä! Kyllä!!

Okei sitten.

Malja säteilevälle, hohtavalle uudelle alullesi …!

Kaikella rakkaudella,

Ailia

Kirjoittanut Ailia Mira (expectwonderful.com)        

7.3.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine