Love 30.4.24: Kaikki menee hyvin

Hei kaikille. Tänään haluaisin kertoa, mitä tapahtui viime viikolla. Jaan sen, koska kerrottuani kumppanilleni tämän tarinan muutama päivä sen tapahtumisen jälkeen, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä ja hän sanoi: ”Se on hyvin kaunis. Kiitos, että kerroit minulle.” Näin se menee.

Olin menossa ruokakauppaan, jossa olen käynyt monta kertaa. Se on Aldi, ihan tässä kaupungissa.

Oli aurinkoinen ja tuulinen päivä. Kun lähestyin kauppaa, huomasin miehen istumassa jalkakäytävällä, nojaten rakennuksen seinää vasten, aivan kärryjen edessä. Kärryn saadakseen täytyy laittaa 25 sentin kolikko, joten kaikki pysähtyvät siinä ensin.

Katsoin miestä ja sanoin: ”Oletko kunnossa?” En ole varma, miksi sanoin niin – en tavallisesti höläyttele asioita ihmisille. En ollut koskaan kohdannut ketään pyytämässä rahaa tuon kaupan ulkopuolella, ja hänen ulkomuotonsa yllätti minut.

Hän katsoi minuun, ja selitti noin 10 minuuttia, katsoen läpitunkevilla sinisillä silmillään, viimeisintä kovaa onneaan sekä äkillistä Jesse-poikansa menettämistä. Hänellä oli kyyneliä silmissä monessa kohtaa, kuten minullakin.

Samaan aikaan kun puhuimme, useat ihmiset lähestyivät ja laittoivat vähän rahaa hänen käteensä. Kun kävelin kauppaan, sanoin palaavani vielä hänen luokseen käytyäni ostoksilla. Suunnittelin antaa hänelle vaihtorahat ostoksistani. Yksi mies käveli hänen luokseen, veti esiin lompakkonsa ja sanoi melko kovaan ääneen: ”Huonoa tuuria? En pärjännyt hyvin tänään kasinolla, mutta jaan sen, mitä sain.”

Kun tulin ulos kaupasta, hän puhui muiden ostoksilla olevien kanssa. Kurkotin antamaan hänelle vähän rahaa, ja hän huusi: ”Kärrysi!” Se oli alkanut vieriä parkkipaikkaa alas, suoraan kohti pysäköityä autoa. Nuori nainen jätti omat kärrynsä ja juoksi ottamaan kiinni minun kärryjäni. Kiitin häntä, ja sitten käännyin antamaan miehelle rahat.

Hänen ympärilleen oli kerääntynyt kolme muuta ihmistä, ja yhdellä heistä oli laatikko täynnä ruokatavaroita. Kun hän haparoi tavaroiden kanssa, hänen kuittinsa putosi ja lensi pois. Juoksin hakemaan sen. Kun ojensin sen, hän sanoi: ”Kiitos, että annoit miehelle rahaa. Se oli erittäin siistiä.”

Kun palasin takaisin tyhjien ostoskärryjeni kanssa, ihmisiä oli edelleen hymyilemässä ja juttelemassa miehen ympärillä. Hän hymyili ja sanoi jokaiselle heistä ”Jumalan siunausta”. Kiitin häntä kärryjeni pelastamisesta, ja lähdin.

Ajattelin koko tilannetta muutaman päivän, ennen kuin pystyin puhumaan siitä. En ollut varma, mihin olin osallistunut, mutta tiesin, että se oli jotain erityistä. Se tuntui melkein pyhältä, enkä ollut varma siitä, ettei asiasta puhuminen pilaisi tuota tunnetta. Ei pilannut.

Juttu on niin, että Aldi ei ole hieno kauppa, siellä ei ole kaupallisesti mainostettuja tuotteita, ja se on edullisempi kuin suuremmat kaupat. Olen aina käynyt ostoksilla siellä. Ihmiset eivät melkein koskaan katso toisiaan silmiin. Viime aikoina kaikki ovat näyttäneet tavallaan epätoivoisilta.

Se mitä tuona päivänä tapahtui, johtui ehkä tuosta miehestä tai tähtien asennosta – en tiedä. Mutta muutaman hetken tuona iltapäivänä oli kokemus ryhmästä vieraita ihmisiä, jotka liittyivät epävirallisesti yhteen ilman tuomitsemista tai epäilyä – ihmiset olivat vain inhimillisiä. Autoimme toisiamme, kuulimme toisemme, ja katsoimme toisiamme silmiin. Minusta se oli sellaista, mihin Clif High viittaa ”itseorganisoituvana kollektiivina”. Se tuntui upealta.

Lähdin tuosta liikkeestä mukanani paljon enemmän kuin ostokset. Lähtiessäni oli sydän täynnä ja uutta uskoa ihmisyyteen/ihmiskuntaan. Olemme melko siistejä. Miehemme jalkakäytävällä on saattanut olla enkeli, sillä se mitä todistin, oli ihmeellistä. Luulen, että meillä menee kaikki lopulta hyvin.

Paljon rakkautta,

Sophia

Kirjoittanut Sophia Love (www.sophialove.org)

30.4.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine