
Kusel 12.10.23: Walesin punaiset lohikäärmeet
Kertomaton ja kauan sitten unohtunut tarina Kymristä (Wales) ja punaisista lohikäärmeistä. Muinaisaikoina Avalonissa oli kolmas sivilisaatio maan päällä. Tuohon aikaan ei ollut Atlantin valtamerta, ja näin ollen Britannia, Skotlanti ja Irlanti olivat edelleen kiinni valtavassa maamassassa, joista suurin osa vajosi sitten mereen ja saaret repeytyivät irti Euroopan mantereesta.
Näin Wales ja Bretagne sekä Irlanti olivat silloin syvästi yhteydessä Britanniaan ja Ranskan länsirannikkoon.
Siinä mikä on nyt merenpinnan alla Walesin rannikolla, oli ennen kiviympyrä, joka oli suorassa yhteydessä Britanniassa olevaan ja paljon suurempi. Oli useita röykkiöitä ja labyrinttimaisia rakenteita, sokkeloita jne., jotka muistuttivat muinaisia kelttiläisiä solmuja ja symboleja. Tämä oli Kymri, alkuperäinen Kymri, ennen kuin maamassa repeytyi ja Atlantin valtameri luotiin.
Siellä korkea-arvoinen papitar ja lohikäärmemestari hallitsivat, sillä Avalon oli alkuperäisessä tilassaan matriarkaalinen yhteiskunta ja naiset hallitsivat. Lohikäärmeet tuona aikana, joka oli kauan ennen Atlantiksen nousemista, työskentelivät rauhanomaisesti ja voimakkailla tavoilla ihmiskunnan kanssa ja auttoivat heitä monin tavoin, koska lohikäärmeet voivat päästä, minne kukaan muu ei voi päästä, ja niiden tulet muuntavat.
Täällä Lohikäärmemestarit työskentelivät ensimmäistä kertaa punaisten lohikäärmeiden kanssa, jotka olivat todellakin kiivaita/tulisia, mutta loivat myös vaurautta, iloa, kauneutta ja harmoniaa Avalonin väelle, yhtä paljon kuin ne työskentelivät myös velhojen, Merlinin ja Merlindan kanssa.
Punaisia lohikäärmeitä ei pidetty ainoastaan voimakkaina, vaan ne auttoivat myös hyväntahtoisilla tavoilla noita maita ja niiden ihmisiä menestymään, ja niitä rakastettiin suuresti. Tiedettiin, että niin kauan kuin punaiset lohikäärmeet eivät olisi ainoastaan siellä työskentelemässä ihmisten kanssa, vaan myös heidän rinnallaan, tämä Avalonin osa menestyisi, rakkaudenvoiman avulla.
Tämän lisäksi oli laulun ja musiikin voima, kun korkea bardiveljeskunta tiesi, miten työskennellään äänenvoiman kanssa, ja Stonehenge ja muita rakennettiin äänenvoimalla.
Naiset pitivät äänen salaisuuksia yhtä paljon, kun he olivat Lohikäärmemestareita.
Näin ollen punaiset lohikäärmeet tekivät silloin suurta rakkauspalvelua Avalonille, ja näin ne muistettiin syvällä alitajunnassa pitkään Avalonin kaaduttua. Kun Avalon kaatui, punaiset lohikäärmeet vetäytyivät korkeampaan ulottuvuustilaan, vannoen jonain päivän palaavansa – sitten kun Avalon nousisi jälleen.
Tuo aika on nyt.
Walesin kansallishymni sävellettiin melko hiljattain, mutta itse asiassa se välitettiin säveltäjän kautta – sillä se oli Avalonin ja punaisten lohikäärmeiden alkuperäinen laulu. Tästä syystä, kun se lauletaan, se liikuttaa syviä sielumuistipankkeja.
Lohikäärmemestari on palannut.
Hän liikuttaa Walesin kansan sielun muistamaan, ja he muistavat, kun heidän tietoisuutensa kohoaa ja he muistavat, keitä he ovat todellisuudessa. Sillä kyse ei ole siitä, että egyptiläisiä hieroglyfejä voi helposti ”lukea” alkuperäisellä Walesin muinaiskielellä, vaan ne ovat ikuisesti yhteydessä.
Nouskaa punaiset lohikäärmeet ja punainen lohikäärmekuningatar.
(Vain välitetty kauttani.) Tässä on paljon muutakin, kun Avalonin tarina on paljon suurempi kuin tämä. Olen tallentanut osan tästä Ranska-kirjaani, mutta Wales liikuttaa ihmiskuntaa pian syvässä heräämisessä.
(Lohikäärmeitä on palannut vuodesta 2012 saakka laumoittain, ja ne auttavat meitä valtavasti siirtymisessä uuteen Maahan.)
Judith Kusel
Kirjoittanut Judith Kusel (www.judithkusel.com)
12.10.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine