Skip to main content

Jay 24.6.24: Jumalaista hämmennystä

  • Pirjo Laine

Minut on käännetty niin ympäri, etten tiedä edes, mistä aloittaa. Tuntuu siltä, että vanhojen aikajanojen pirstaleet hajoavat niin nopeasti, ettei ole selvää polkua eteenpäin. Vaikka tiedän, että tämä on hyvä asia, sitä on silti melko hämmentävää elää. Et ole yksin, ja tämä menee ohi.

Olemme oikeilla raiteilla ja menemme eteenpäin melko nopeasti. Paras asia jonka voimme tehdä nyt, on antaa kontrolli korkeammalle itselle. Ego on ohentumassa takaisin tarkoitettuun kokoonsa, ja vie hetken muistaa, miten navigoidaan ilman kaikkea mentaalista melua. Enimmäkseen haluan tuijottaa vain ulos ikkunasta luonnon kauneutta. Tiedän, että on tehtäviä asioita, mutta millään ei tunnu olevan juuri merkitystä.

Olen varma, että motivaatio palaa, mutta iloisemmalla tavalla. Sen sijaan, että ”minun täytyy tehdä tämä asia”, ”saan tehdä tämän asian”. Kun tämä sumu hälvenee, asioiden tekeminen tulee enemmän sydämestä kuin mielestä. Tarvitsetko esimerkin? Ajattele nuorempaa itseäsi tai lapsia yleensä. Lapset eivät tee luetteloa – he vain nauttivat siitä, mitä tulee esiin. Rentoudu ja nauti siitä, mitä ilmaantuu.

Tähän uuteen virtaan yhdistyminen merkitsee myös aiemmista suunnitelmista irtipäästämistä. Alkuperäiset suunnitelmasi voivat palata, mutta ole avoin muille mahdollisuuksille. Jos joku tarjoaa sinulle työpaikkaa tyhjästä, harkitse sitä. Tee valintasi vähemmän mielellä, ja enemmän sen perusteella, miltä sinusta tuntuu. Vaikka tuo uusi työ merkitsisi vähemmän rahaa (mentaalinen huoli), tunnetko innostusta uudesta mahdollisuudesta (ilo)?

Olen elänyt koko elämäni intuition pohjalta, ja tämä ajankohta on silti hämmentävä. Voimme tuntea polun, kun se ilmaantuu. Juuri nyt kyse on kärsivällisyydestä. Rentoudu vain hämmennykseen.

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)

24.6.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine