
Hoffman 30.6.25: Ainutlaatuisuus on avaimesi
Rakkaat ystävät, teidän tarvitsee olla koko loistossanne. Se mikä on oikein sinulle, ei ehkä ole oikein kenellekään muulle, mikä pelottaa teitä, koska olette tottuneet olemaan samanmielinen ainakin muutaman ihmisen kanssa.
Siis sinusta tuntuu sekä yksinäiseltä että pelokkaalta. ”Mitä jos olen täysin yksin?” Ja saatat olla, mutta juuri tässä kohtaa teidän on tarkoitus olla nyt siirtymässänne. Ette odottaneet tätä yksinäisyyttä, sillä luulitte, että siirtymässänne olisi kyse samanmielisistä ihmisistä, jotka vuorovaikuttavat ilossa – sen sijaan että löydätte onnellisuutta, mutta ette välttämättä muiden ihmisten kanssa.
Tämä ei tarkoita, että olette yksin, vaan että jokainen, mukaan luettuna itsesi, luo ainutlaatuisen, yksilöllisen polun rakkauteen. Siis näyttää siltä, ettei rakkaus ole ehkä mahdollinen, ottaen huomioon miten monenlaisia tapoja muut kuvaavat rakkaudeksi.
Jonkin yhtenäisen kuvan sijasta, jonka samanmieliset ihmiset jakavat, uusi maailmanne on enemmän kuin seinävaatteen nurja puoli, ilman selkeää kuviota, koska riittävä määrä lankoja ei näy määrittämään, millainen lopullinen taideteos on.
Sinua pelottaa, koska haluat olla täydellinen ja kokonainen nyt, jotta tiedät, keiden ja minkä kanssa sinun pitäisi olla tekemisissä. Tämä on 3D-tarve, ei uuden sinun toimintaa. Vapaus olla sinä sisältää ehdottomasti tarpeen olla ainutlaatuinen yksilö. Sitä ei voi tapahtua, jos odotat muiden liittyvän mukaan ajattelutapoihisi ja toimiisi.
Tämä on uusi maailma, ja sinä olet uusi olento, uusien tarpeiden ja ajatusten kera. Mutta niin ovat kaikki muutkin.
Sinulla ei ole selkeää kuvaa, kuka tai mikä sinun pitäisi olla, koska teet siirtymää, kuten kaikki muutkin. Eli miljoonia ideoita vapaudesta nousee nyt esiin. Kukaan ei ole johtaja, eikä kukaan ole seuraaja. Olette kaikki pelkästään ainutlaatuisia yksilöitä, jotka luovat polkua, joka on oikein itsellenne. Tällaista ette ole koskaan ennen tehneet Maassa ollessanne.
Kun sinusta tulee itsenäisempi, hämmästyt ja kenties sinua myös pelottaa, että muut ovat ainutlaatuisempia ja itsenäisempiä, kuin uskot, että heidän pitäisi olla. Sillä tosiaankin, tiedät oikean tien – mutta toisaalta, niin kaikki muutkin tietävät.
Salli tämän toimien ja reaktioiden lajittelun ja seulonnan jatkua, kun löydät oikean polkusi. Sivuuta se, mitä muut tekevät tai sanovat, ellei heidän polkunsa näytä kiinnostavalta. Et voi muuttaa heidän suuntaansa, yhtään sen enempää, kuin he voivat muuttaa sinun suuntasi. Tämä on uusi maailma, jossa on uudet toimet ja kyllä, uudet säännöt. Itsenäisyys pitäisi- ja täytyy-asioista sisältää sen, ettet odota muiden seuraavan johdollasi, yhtään sen enempää kuin sinun tarvitsee odottaa, kunnes tämä tai tuo ihminen on omalla siirtymäpolullaan.
Et ole koskaan ennen kokenut todellista vapautta Maassa ollessasi. Niinpä tämä ns. sotkuinen/epäselvä osa vaikuttaa sopimattomalta ja pelottavalta. Haluat muiden liittyvän mukaan omiin ajatuksiisi ja syihisi – samaan aikaan muiden halutessa samaa sinulta. Niin ei kuitenkaan tapahdu, koska sisäisen äänesi seuraaminen on merkittävä osa siirtymääsi pelosta rakkauteen, kuten jokaisella joka käy läpi tätä transformaatiota.
Et ole johtaja etkä seuraaja. Olet vain sinä, löytämässä niitä, jotka herättävät kiinnostuksesi. Se voi tapahtua muutaman minuutin, päivän tai vuoden ajaksi. Sillä ei ole merkitystä, miten kauan olet kiinnostunut – vain sillä on, että hakeudut niiden ihmisten, paikkojen ja asioiden luo, jotka kiinnostavat sinua. Unohda, mitä muut sanovat, että sinun pitäisi tehdä tai olla – olet tehnyt sitä uuvuttavien aionien ajan. Nyt on aika löytää itsesi yhteydessä toisiin – tai sitten ei. Sillä ei ole merkitystä, koska ainutlaatuisuus on avain.
Salli niin olla, ja sitten aloita vapausmatkasi askel kerrallaan, olematta huolissasi siitä, johtaako tai seuraako joku sinua. Sinä olet sinä, aivan kuten jokainen siirtymän tekijä.
3D:ssä toimet pystyivät muuttamaan yksilöitä, ryhmiä ja maita vain, jos riittävä määrä ihmisiä seurasi jotakuta tai jotain. On ainutlaatuisuuden aika. Ryhmäajattelua ja -toimia ei ole enää.
Älä hermoile. Maailmasi ja olemuksesi kehittyy nopeammin, kuin me jotka olemme universumeista, ajattelimme mahdolliseksi vasta muutama kuukausi sitten.
Maailmasi vaikuttaa nyt sekavalta sotkulta, mikä indikoi, että se mitä oli, tulee aina olemaan. Sen sijaan katso sen yli, mitä ajattelet, että pitäisi tapahtua, ja nauti ilolla sen katselemisesta, kun uusi maailma kehittyy yksi ainutlaatuinen ja luova ajatus ja teko kerrallaan. Niin olkoon. Aamen.
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
30.6.2025
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine