
Hoffman 28.8.23: Anna resursseja itsesi sijasta
Rakkaat ystävät, sen oikeaksi todistaminen, että kaikki on hyvin maailmassanne, on vaikeaa, koska tuska ympäröi teitä. Vaikka useimmat teistä ovat yhdistyneet iloisiin asioihin, tunnette usein syyllisyyttä siitä, ikään kuin olisitte tehneet jotain väärää nauramalla tai ilmaisemalla mielenrauhaa.
3D-huolet nakertavat jatkuvasti iloanne.
Teillä on hauskaa, kunnes joku rakas ihminen kertoo teille fyysisestä tai tunnetuskastaan – asia jota ette uskoaksenne voi kieltää tai sivuuttaa. Niinpä ilonne tuntuu kuin puolelta askeleelta eteenpäin ja kahdelta taaksepäin.
Ihmettelette, miten voitte erottaa itsenne rakkaidenne tuskasta tai peloista. Vaikka he ovat siirtymässä 3D:n yli, heillä on suurta pelkoa, aivan kuten teillä oli oman siirtymänne samalaisissa vaiheissa.
Teistä luultavasti tuntuu, että teidän täytyy kulkea heidän rinnallaan tuossa pelossa. Mutta lakkaatte silloin olemasta rakkauden tai mahdollisuuksien majakka. Sitten tulee kysymys: "Mitä minun pitäisi tehdä, jos rakkaani on pelossa ja minä en?" Teillä on kaksi vaihtoehtoa, joista kummassakaan ei todennäköisesti ole tolkkua vähään aikaan. Ensimmäinen vaihtoehto on tuntea tuska hänen kanssaan. Toinen vaihtoehto on sivuuttaa tai pelkästään tunnustaa hänen tuskansa ja jatkaa elämistä iloisesti.
Valitkaa toimenne sisäisen äänenne avulla. Säälittekö rakasta ihmistänne? Teettekö rakkaanne tuskasta omaanne? Vai sivuutatte tai tunnustatte hänen tuskansa ja sitten jatkatte ilonne löytämistä?
Vaikkei nyt ole mitään oikeaa toimea teillä tai kenelläkään, jokaisella toimintapolulla on seuraamuksia. Jos säälitte rakastanne, hän saattaa jatkaa tuskamoodissaan, koska se saa aikaan rakkautta teiltä. Ja jos vaaditte rakkaanne tuskan omaksenne, lakkaatte itse liikkumasta eteenpäin. Mutta jos sivuutatte tai tunnustatte hänen tuskansa ja sitten siirrytte eteenpäin, pääsette käsiksi iloon, joka auttaa kumpaakin teitä niiden resurssien ja sen ilon kautta, joita generoitte.
Ilmeinen kysymys on: "Mitä jos menetän tuon ihmisen, koska en hyväksy hänen tuskaansa?" Saatatte menettää. Mutta toisaalta, jos iloa on toisella areenalla ja jatkuvaa tuskaa toisella, kumman valitsisitte?
Ne jotka ovat sielunsa pimeässä yössä tai kiipeävät joitain tuskavuoria, joita useimmat teistä ovat kokeneet, haluavat tarttua kehen tai mihin tahansa, mikä helpottaa heidän tuskaansa. Ja koska he eivät ole vielä täysin universumeissa, he tarttuvat ensimmäisenä ihmiseen, joka on pitänyt huolta heistä tunnepuolella. Vasta sitten kun vetäydytte muiden tunnehuolenpidosta, he etenevät uuteen olemukseensa.
Tämä on äärimmäisen vaikeaa aikaa ihmiskunnalle. Niitä jotka haluavat edetä, kutsutaan takaisin 3D:hen auttamaan muita. Mutta teillä ei ole taitoa vetää ketään pois tuskastaan. Teillä on energiaa ja taitoa vain tulla uudeksi "sinuksi".
Koska olette edelläkävijöitä, niiden vaikerrus jotka ovat siirtymässä 3D:n yli tai jotka ovat tiukasti 3D:ssä, on kovempaa, kuin on enää koskaan. Miljoonat ovat avautuneet uudelle olemukselleen. Mutta nuo miljoonat ovat loppuunsaattamisen eri vaiheissa, teidät mukaan lukien. Se työ jota vaaditaan niiltä, jotka seuraavat teitä saavuttaakseen saman kohdan, jossa olette nyt, tuntuu ylivoimaiselta heille – aivan kuten tuntui teille aikanaan.
Erona on, että te ette tunteneet Maassa ketään, joka voisi auttaa teitä saavuttamaan sen, mikä teidän tarvitsi. Tietysti oli rohtoja, parantajia, kanavoijia, enkeleitä ja muita, jotka auttoivat teitä matkan varrella. Siis, kunnes oivalsitte, että te olitte ainoa, joka voisi päästä käsiksi siihen informaatioon, jota te tarvitsitte. Ne jotka vaativat nyt äänekkäästi apuanne, eivät ole vielä löytäneet niitä resursseja, joita te käytitte, mukaan luettuna universaalit oppaat ja enkelit.
Teillä ei ole energiaa tai taitoa esittää universaalin oppaan roolia.
Tietysti tuo viime lause on ahdistava. Vaikka haluatte auttaa rakastanne voimaan paremmin, hän tuntuu vaativan teiltä enemmän joka kerta, kun teette sen. Teillä ei ole energiaa tehdä sitä nyt – ja luultavasti ei moneen kuukauteen.
Teillä on taitoa tulla uudeksi "sinuksi", ja niin on rakkaallannekin. Hänen tukemisensa draamasta toiseen ei auta teitä tai häntä. Tämä on se kohta, jossa me jotka olemme universumeista, astumme antamaan niitä vastauksia ja suuntia, joita rakkaanne tarvitsee.
Mutta mitä teidän pitäisi sanoa rakkaallenne, kun etäännytte hänen peloistaan ja ahdistuksestaan? Esimerkiksi rakkaanne saattaa sanoa: "Selkääni sattuu, tarvitsen lisää rahaa, tai olen niin yksin." Tunnustakaa hänen tuskansa ja jatkakaa hänen rakastamistaan, mutta sitten kannustakaa häntä toimintamoodiin sen sijaan, että teette sen hänen puolestaan.
Rakkaanne ei koskaan kävele uuteen elämäänsä, jos kannatte häntä. Sen tekeminen on vain taakka teille ja ei-oppimiskokemus hänelle. Päästäkää hänestä rakkaudella irti antamalla resursseja, jotka eivät sisällä henkilökohtaisia resurssejanne.
Huolenpitäjänä estätte häntä kävelemästä tai jopa konttaamasta. Samaan aikaan oma etenemisenne pysähtyy, mikä johtaa kituliaaseen kasvuun teillä kummallakin. Me jotka olemme universumeista, emme eläneet elämää teidän puolestanne, kun olitte sielun pimeässä yössä – annoimme pelkästään rakkautta ja resursseja. Niin on teillä nyt.
Antakaa rakkaallenne resursseja, itsenne sijasta. Niin olkoon. Aamen.
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
28.8.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine