
Hoffman 24.4.23: Olen kotona itsessäni
Rakkaat ystävät, elämänne muuttuu niin nopeasti, että 3D-pelosta tulee vanhanaikaista, ja uusi kukoistaa. Vaikka mitään uutta ei ehkä huomaa jokapäiväisessä elämässänne, se näkyy pienessä toimessa tai ajatuksessa toisensa jälkeen.
Kenties pelkäätte, mitä voisi tapahtua, ja tuo pelko vain häviää uuden informaation myötä. Tai teillä on uusia ajatuksia tai toimia, jotka olisivat näyttäneet intuitionvastaiselta tai väärältä vielä viikkoja sitten – kuitenkin se on, kuka olette nyt.
Sitä ei ole enää, mitä oli, mukaan luettuna "sinä" ja ne, joiden kanssa olette tekemisissä.
Vaikka vuorovaikutustenne määrä on luultavasti paljon pienempi kuin aiemmin, tämänhetkiset vuorovaikutuksenne ovat rehellisempiä ja sopivampia teille. Ette tunne enää tarvetta teeskennellä, että teidän täytyy sanoa tai tehdä jotain, koska se on oikein toisen tai yhteiskunnan kannalta. Tai käyttäytyä, kuin haluaisitte olla joku, joka ette enää ole.
Nykyiset pelkoaaltonne ovat enemmän linjassa sen kanssa, kuka teistä on tulossa, kuin kuka olette olleet. Kyseenalaistatte motiivinne ja toimenne enemmän kuin aiemmin, koska ne tuntuvat niin erilaiselta, kuin kuka olitte ennen. Pelkonne eivät koske sitä, kuka teidän pitäisi olla, vaan kuka teistä on tulossa. "Onko tämä todella minä?" "Milloin aloin käyttäytyä tai toimia tällä tavalla, ja miksi?" Melkein kuin olisitte vieras itsellenne.
Mutta itsestänne irtikytkeytymisen sijasta, virtaatte itseenne hetki hetkeltä, sallien todellisen itsenne tulla esiin.
Tällä uudella henkilökohtaisella vapaudella ei ole rajoja, ei mittareita kuka teidän pitäisi olla. Saatatte olla peloissanne, kun sanotte ja teette asioita, jotka näyttävät vääriltä, mutta tuntuvat oikeilta.
Uusi itsenne on hyvin uskalias, hyvin rohkea, hyvin toisenlainen kuin uskalsitte olla 3D:ssä.
Ette ole enää tuo heikko hännystelijä, joka toimii sääntöjen mukaan, jotka muut ovat luoneet "omaksi hyväksenne". Olette itsenäinen ja vähän kuriton, kieltäytyen toimimasta muiden odotusten mukaisesti, myös perheen ja ystävien.
Tämä itsenäisyys on täysin uusi fokus teille. Vaikka olette voineet haluta vähän erilaista elämää ennen siirtymäänne, teistä on tullut niin erilainen, että kyseenalaistatte ajatuksenne ja toimenne.
Erilaisuus 3D:ssä merkitsi, että tiesitte rikkovanne sääntöjä, mutta olitte ylpeä tuosta rikkomisesta tai teitte niin tietystä syystä. Nyt olette piittaamatta säännöistä, jotka eivät ole aikanne tai energianne arvoisia. Tätä eroa kuvaavat lauseet: "Tiedän, että olen erilainen, mutta toivon löytäväni jonkun ihmisen tai paikan, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen", tai "Olen upean erilainen, enkä ehkä koskaan löydä ketään, jonka kanssa sovin yhteen, mutta sillä ei ole merkitystä, koska tätä haluan tai minun tarvitsee olla."
Toisten seuraaminen ei ole enää kiinnostavaa tai tarve. Sellaista mitä ette koskaan kokeneet ennen henkilökohtaista siirtymäänne – tai tänä aikana Maan historiassa.
Kenties joillakin teistä on ollut kuvia olennoista muissa ulottuvuuksissa ja taajuuksissa, jotka elävät elämäänsä yksinäisessä ympäristössä. Tai projektionne olivat olentoryhmiä, jotka jakavat informaatiota ja olemassaolon toistensa kanssa. Kumpikin visio pitää paikkansa, mutta kumpikaan ei ole koko totuutenne, sillä teistä on tullut yhtä universumien kanssa.
Kun verho nousee, huomaatte olevanne tekemisissä olentojen kanssa, jotka eivät ole Maasta – jos haluatte. Olette myös täysin itsenäinen ilman monia tai mitään ei-maayhteyksiä – jos haluatte. Ja sama pätee elämäänne Maassa.
Olette lakanneet alistumasta siihen, kuka teidän pitäisi olla, ja olette siirtyneet täydelliseen vapauteen olla, kuka olette. Se voi olla muille nyt hämmentävää, vaikka he ovat samanlaisessa prosessissa.
Ja on vielä muita, jotka haluavat jäädä 3D:hen.
On hyvin hämmentävää aikaa, henkilökohtaisesti ja globaalisti. Tuo sydäntä raastava henkilökohtainen asia on, että te ette ole vielä varma, kuka teistä tulee. Niinpä joinain päivinä toimitte tällä tavalla, toisina päivinä löydätte yllättäviä uusia ajatuksia ja tekoja. Sellainen on odotettua, sillä tämä merkittävä sisäinen siirtymäprosessi muistuttaa 3D-puberteettia. Erona on, että muutoksenne tapahtuvat päivissä tai muutamassa viikossa.
Sitä ei ole enää, mitä oli. Ja se mitä tulee, löydetään pian, jos ei ole jo löydetty. Olette saaneet loppuun siirtymänne. Sopeudutte nyt niihin sisäisiin toimiin, jotka ovat harmoniassa tuon siirtymän kanssa.
"Uusi olento uudessa maailmassa" on ollut jatkuva siirtymämantranne.
Uusi mantranne on: "Olen lopultakin kotona itsessäni." Niin olkoon. Aamen.
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
24.4.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine