
Hoffman 23.12.24: Tyhjän taulun prosessointia
Rakkaat ystävät, vaikka me jotka olemme universumeista, olemme välittäneet lukuisia kertoja informaatiota ajatustenne ja tekojenne muuttamisesta pelosta rakkauteen, emme ole koskaan olleet kovin järkähtämättömiä siinä. Ennen tätä oli aikaa ohjata uudelleen energianne. Se aika on loppu. Ne universaalit muutokset jotka liittyivät muutaman viime päivän astrologisiin tapahtumiin, ovat sulkeneet teiltä 3D-maailman.
Monet teistä ovat helpottuneita, ettei sitä ole enää, mitä oli. Mutta tuo tieto pakottaa teidät kuvittelemaan erilaisen elämän – kenties aiemmin, kuin teistä tuntuu mukavalta tehdä niin.
Jos ette ole valmistautuneet tähän muutokseen, saatatte tuntea eksyneenne, olla vihainen ja ajatella: ”En halunnut tätä”, ”En ole valmis tähän”, ”Miksi minua ei varoitettu enemmän?”, tai ”En pysty tähän."
Muutaman päivän teistä tuntuu kuin vieraalta vieraassa maassa, koska tarvitsette aikaa prosessoida tämän muutoksen tavoilla, joita ette osaa vielä kuvitella. Siis, sallikaa itsenne olla huolissanne tai myös peloissanne ennen sen täyttä oivaltamista, miten vapaa olette.
Tämä on ilon aikaa tavalla, jota ette odottaneet – kuin pitäisi-asioiden ikeen nostamista harteiltanne ja sen laittamista sivuun sellaista varten, joka ehkä haluaa ottaa sen itselleen – ei katkerana tai vihaisena, vaan koska tuo ies ei ole enää oikea teille.
Saatatte tarvita yli viikon tähän vaiheeseen. Sillä ei ole merkitystä, koska päästätte automaattisesti irti tuosta ikeestä uuteen vuoteen mennessä. Ette ole enää 3D:tä.
Aluksi olitte keskeneräinen työ, kun hitaasti muutitte pitäisi- ja täytyy-asioitanne, karsitte suhteita, jotka tuntuivat vääriltä tai toksisilta, ja yrititte asettua uuteen elämäntapaan. Kun teitte sitä, koitte monia pelon ja halveksunnan töyssyjä – varmana, ettei se ilo johon viittasimme vuosia, olisi koskaan osa teidän tulevaisuuttanne.
Nyt kun olette päässeet läpi ennakkoedellytyksistä ja lisäksi monista henkilökohtaisista peloista ja huolista, teistä tuntuu todennäköisesti tyhjältä – kuin teidän pitäisi tehdä tai olla jotain, mutta ette tiedä, mitä. Tällaiset tunteet ovat merkki, että olette valmis uuteen, joka laajentaa olemustanne tavoilla, joita ette voi vielä tunnistaa. Ajatuksenne, uskomuksenne, kiinnostuksenne ja toimenne ovat niin tuoreita, että ette ole kehittäneet vielä sanoja tai tunteita kuvaamaan, kuka teistä on tulossa.
Vaikka tarvitsette luultavasti vähän aikaa prosessoida uutta tyhjyyttänne, ennen kuin teillä on energiaa alkaa luoda uutta maailmaanne, alatte muodostaa uutta elämäänne uuden vuoden alkuun mennessä.
Miten olette tekemisissä muiden kanssa, kun prosessoitte? Se riippuu täysin teistä – olette niin uusi, ettei mikään suunta ole väärä. Tämä saa teidät kysymään, teettekö virheen tai loukkaatte jonkun tunteita tänä joulunaikana. Teette ja sanotte juuri sen, mitä teidän täytyy tehdä ja sanoa, mutta me jotka olemme universumeista, emme tiedä tätä enemmän, sillä olette nyt täysin uusi olento, joka perustuu rakkauteen pelon sijasta.
Ette ole vielä yhdessä luoneet mallia tuon rakkauden ilmaisemiseen – tiedätte vain, ettei teistä tunnu enää mukavalta pelossa. Olette tavallaan tyhjä rakkaustaulu. Se miten täytätte tuon taulu, määrittelee teidät ja polkunne.
Ei ole mitään tarvetta valita huolella tai pelätä tuloksia, koska tuloksenne päätyvät aina rakkauteen.
Siis ole vapaasti sinä – uusi sinä joka perustuu rakkauteen – tietäen, että tulette yhtenä joukkona saattamaan loppuun tämän siirtymäkokeilun rakkaudessa ja ilossa. Rakkaudessa ja ilossa, joka levittäytyy ympäri universumeja. Niin olkoon. Aamen.
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
23.12.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine