
Hoffman 23.1.23: Maa-triage
Rakkaat ystävät, teistä luultavasti tuntuu, että Maa on aina kaoottinen, ikään kuin kaikki olisivat tarpeeksi vihaisia vahingoittaakseen muita tai itseään, parhaista yrityksistänne huolimatta löytää iloa elämäänne.
Näin on, koska ne jotka jäävät 3D-pelkoon, taistelevat säilyttääkseen sen. Muutamaa viime viikkoa lukuun ottamatta, pelko on hallinnut maailmaa. Ne jotka ovat 3D:tä, keräsivät valtaa uskoen, ettei heille tulisi koskaan päätepistettä, että he voisivat kontrolloida maailmaa.
3D-vallanlietsojat** ajattelivat voittavansa ihan viime aikoihin saakka, jolloin heidän haarniskaansa alkoi ilmestyä rakoja. He rakastivat ylistystä ja taloudellisia resursseja, joita näytti tulevan ilman suurempaa ponnistelua – ikään kuin he olisivat Maan kultaisia lapsia. Ja he olisivat olleet missä tahansa aiemmassa 3D-maaelämässä. Mutta tämä elämä on erilainen.
Ne jotka ovat täysin kietoutuneet 3D:hen, huomaavat, ettei heitä enää palkita rahalla tai ylistyksellä. Että taloudellista arvoa tai muiden mitä ilkeintä vähättelyä tai vahingoittamista – hinnalla millä hyvänsä – ei enää palkita niin, kuin ennen. Ne jotka määrittelevät itsensä 3D-linssien läpi, huomaavat, että heidän ylistyspäivänsä olevan luetut ja etteivät muut enää palvo heitä, vaan alkavat sen sijaan kyseenalaistaa heidän toimiaan ja motiivejaan.
Kenties epäilette noita viime kommentteja, koska ne jotka pettivät ja kertoivat epätotuuksia kiivetessään huipulle, näyttävät pärjäävän hyvin. Me jotka olemme universumeista, haluamme teidän tietävän, että johtajien jotka ovat vailla rakkautta, perustukset hajoavat päivä päivältä.
Olette astuneet uuteen aikaan. Sitä ei ole enää, mitä oli. Ne jotka saavuttivat loistoa pelossa ja petoksessa, huomaavat nopeasti, etteivät he enää säilytä sitä valtaa, joka oli ennen selviö.
Valtaosa ihmisistä on nyt taivaan ja Maan hybridejä. Hybridejä joilla on vähän kiinnostusta tai aikaa sille pelonlietsonnalle, joka on ollut "maakuitu" aioneita.
Alatte – jos ette ole jo alkaneet – huomata, että 3D-vallanlietsoja toisensa jälkeen putoaa armosta. Ja kun näin tapahtuu, ihmettelette, mikä sai teidät luulemaan, että he olivat mustasukkaisuutenne tai kaipauksenne arvoisia.
Kenties uskotte, että se raha- tai valtamäärä, jonka he keräsivät tuossa 3D-ympäristössä, on kadehdittava, koska te pystytte tuskin maksamaan laskujanne, tai kukaan ei pidä teitä vaikutusvaltaisena.
Niin on syystä. Rakennatte uutta elämää uusilla formaateilla. Mitään ei ole rajoitettu uuden "sinun" totuudessa – kaikki on luomisvoimienne rajoissa. Vaikka se on aina ollut totuutenne, sitä ei lisätty tai sallittu, silloin kun pelko hallitsi.
Pelko ei enää hallitse maailmaa, huolimatta siitä mitä ehkä tunnette, kun pelko näyttää tunkeutuvan melkein joka osaan ulkoisessa maailmassanne. Tämä on pelon viimeinen hengenveto, joka vaatii tarkastelemaan tuota ongelmaa, ennen kuin se sulaa pois.
Tämä välivaihe saa teidät kyseenalaistamaan uskonne ja omistautumisenne ja ajattelette: "Onko tässä kaikki, mitä on? Kamppailinko aioneita tämän vuoksi?" Aivan kuten moni tuntee katsoessaan sodan tuhoja.
Erona on, että olette rakkauden luoja, kuten useimmat maaolennot. Niinpä sen sijaan, että tunnetut 3D-rakenteet palaavat muutamien luovien päivitysten kera, tämä nopea uudelleenrakennus ei tee sitä, mitä oli, vaan uusia rakkauspohjaisia rakenteita.
Kaikkien olentojen kunnioittaessa ainutlaatuisia lankojaan/taitojaan elämän kudelmassa, uudet ratkaisut eivät voi olla samoja kuin 3D-pelossa. Niinpä vaikka uudelleenrakennusideoita saatetaan esitellä nopeasti, teistä luultavasti tuntuu, että kaaos jatkuu jonkin aikaa.
On aika päästää irti 3D-odotuksista, mitä teidän ja uuden maailman pitäisi olla. Ei ole mitään selviöitä tai rakenteita. Ei ole oikeita tapoja tehdä mitään.
3D-rakenteet olivat helpompia luoda. Jokaisen täytyi vain muodostaa jokin tapa olla suurin tai paras siinä, mitä he yrittivät – haalia taloudellisia resursseja, ulkoa ohjattua valtaa, näyttäviä massamurhia, tähteyttä tai mitä tahansa muuta, mikä oli huomionarvoista toimintaa 3D-maailmassa.
Uusi Maanne on rauhanomainen ja lempeä. Siinä ei ole kyse valtakontrolloinnista, vaan vallan jakamisesta. Vallan/voiman joka on kaikkien ulottuvilla siinä muodossa, jossa hän haluaa. Tämän uuden maailman rakentamisessa on kyse konsensuksesta ja ilosta, ulkoa ohjatun vallan keräämisen sijasta.
Alkuun monet teistä yrittävät viuhtoen luoda uudelleen sen, mitä oli, kunnes oivallatte, ettei se ollut enää sopivaa uuteen Maahan – tai teille.
Sitä mitä luotte, ei ole vielä muotoiltu, ja se mitä oli, ei ole enää sopivaa. Siis salli itsesi rentoutua sinuun, kun löydät uusia kiinnostuksia ja reittejä uuden maailman luomiseen.
Ns. Maan kontrolli on uusi luomis- ja konsensusformaatti, jota ei ole vielä löydetty. Olette itselöytämisvaiheessa – vaiheessa joka tarvitaan, ennen kuin luodaan joukkona niillä uusilla monivärisillä langoilla, joita nyt pohditte.
Salli itsesi kääntyä sisäänpäin. Unohda ulkoinen maailma, kun luot ensimmäistä, tai kenties ainoaa, lankaa, jonka kanssa haluat työskennellä, kun autat Maata ja sen olentoja kehittymään nopeasti pelosta rakkauteen.
Tämänhetkinen roolisi on löytää itsesi, kun maailma näyttää hajoavan pelossa. Sitten kun pelkorakenteet on poistettu, sinä ja miljoonat muut tulette nopeasti sisään triage-luomusten kera, jotka muuttuvat parantuneeksi Maaksi, jota kaipaatte. Niin olkoon. Aamen.
*Triage merkitsee yleensä hoitotarpeen ja kiireellisyyden määrittelyä, jonka mukaan tehdään potilasluokittelu.
**Vallanlietsoja on henkilö, joka käyttää valtaa tyrannimaisesti tai vastuuttomasti (suora käännös).
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
23.1.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine