Skip to main content

Hoffman 22.1.24: Kaikki on paikoillaan

  • Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, tästä viikosta lähtien olette astuneet uuteen aikakauteen, jota olette ennustaneet itsessänne vuosisatoja. Te ja Maa siirryitte onnistuneesti Kauriin ajasta Vesimiehen aikaan.

Totta, tämä siirtymä ei ole ollut niin ilahduttava, kuin kerran kuvittelitte. Eikä se tapahtunut niin nopeasti, kuin olisitte halunneet. Mutta se on täällä. Kaikki on paikoillaan tätä uutta maailmaa varten.

Olette pohdiskelleet ja uneksineet tätä aikaa suuren osa nykyisestä ja aiemmista elämistänne. Sillä jokaisen aikakauden luovat ne, jotka ilmoittautuvat vapaaehtoiseksi tekemään sen, aioneita ennen tuon aikakauden alkamista.

Maailmanne ei välttämättä muutu yhdessä yössä. Sen sijaan globaali fokus muuttuu nopeasti teollisuudesta ja rahoituksesta – muista, Maasta ja itsestänne välittämiseen.

Vaikka olette kuulleet aiemmista historiallisista muutoksista, ette luultavasti oivaltaneet, että nuokin muutokset olivat ennalta suunniteltuja. Siirtymiä – kuten tämä nykyinen – ei luo yksi olento, tai niitä ei luoda yhdessä osassa maailmaa, vaan ne ovat globaali reaktio vastaavassa ajassa. Niin on nyt.

Media maalaa parhaillaan kuvaa vihasta ja raivosta, koska niiden jotka ovat syvälle juurtuneita Kauriin aikaan, täytyy ylläpitää nuo ominaisuudet niistä merkeistä huolimatta, ettei se ole enää sopivaa. Se on heidän viimeinen Kauris-henkäyksensä – ajan jota ei enää ole. Silti on jäljellä lyhyt yllätyshyökkäys Kauriiseen, jotta ne jotka kyseenalaistavat muutoksen, ymmärtävät, mitä he eivät enää halua.

Kenties osuva analogia olisi autojen käyttöönotto. Monet ihmiset kieltäytyivät vaihtamasta hevosen vetämistä kulkuneuvoista autoihin – kunnes auton ostaneiden määrästä tuli liian suuri sivuutettavaksi, ja auton omistamisesta tuli helpompaa ja joskus halvempaa.

Niin on nyt. Monet julistavat, että teollisuus ja sen säännelty rahoitus hallitsevat ylimpänä. Siis, siihen saakka kunnes todellisuuden titaanit oivaltavat, että ne ovat epätahdissa massojen kanssa ja hyväksyvät tämän uuden ajan, tai ne jotka siirtyvät eteenpäin, sivuuttavat ne. Te jotka teitte siirtymän, kiellätte noiden ominaisuuksien olemassaolon, pehmeämmän ja ystävällisemmän maailman hyväksi.

Maahistorianne sisältää aiempia siirtymiä, sellaisia kuin renessanssi.

Vaikka tämä on valtava muutos olemuksenne sisällä ja ulkopuolella, se tuntuu oikealta, koska olette valmistautuneet tähän aikaan aioneita.

Tämä Vesimiehen aika on suodattunut olemuksessanne vuosikymmeniä. Suuret ikäluokat ja ne jotkut ennen sitä, jotka kastoivat varpaansa Vesimiehen aikaan, oivalsivat, että oli liian aikaista ja tarpeeksi moni olento ei halunnut jättää teollisuus/rahoitusmaailmaa ihan vielä.

Niinpä ne olennot jotka yrittivät esitellä Vesimiehen ajan ennenaikaisesti, syventyivät sen vastakohtaan, keitä he olivat – etsien aina sitä sateenkaarta, jonka aiemmat sukupolvet kertoivat olevan heidän perimmäinen tavoitteensa. Tavoite joka ei koskaan tuntunut täydelliseltä, vaikka he olisivat saavuttaneet sen. Heidän oli tarkoitus käynnistää Vesimiehen aika, sitten kun aika oli oikea. Tuo aika on nyt.

Useammat ja useammat ovat järkyttyneitä globaalista epätasapainosta – Maasta josta on tullut ”yläpainotteinen”, ja palkkioita saavat harvat. Muille jää toiveita ja unelmia, joista ei koskaan näytä tulevan heidän todellisuuttaan.

Tästä viikosta lähtien tuo ”yläpainotteinen” epätasapaino alkaa muuttua, ensin hitaasti, kunnes se on niin dramaattista, ettei kukaan voi kieltää tämän uuden ajan todellisuutta.

Niistä jotka ovat tehneet siirtymän, tuntuu siltä, että he ovat uudessa maailmassa. Ja niistä jotka eivät ole tehneet tai eivät tee sitä, tuntuu lisääntyvässä määrin epämukavalta.

Tämä on se globaali siirtymä, josta olette uneksineet aioneita. Sallikaa itsenne juhlia sen sopivuutta/oikeutta, kuka olette, piilottamatta enää todellista ”sinua” tai tarvitsematta todistaa muille, että olette oikeassa. Olette se, kuka olette aina olleet, mutta olette pelänneet ilmaista sitä, koska se oli epätahdissa Maan todellisuuden kanssa – tähän saakka.

Ole oma itsesi – maailma tarvitsee sinua. Pelit, pitäisi- ja täytyy-asiat eivät enää päde yhteiskuntaan tai edistä sitä. Sinä olet sinä koko sädehtivässä loistossasi. Niin olkoon. Aamen.

Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)

22.1.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine