
Hoffman 20.11.23: Mitä tarvitset sädehtiäksesi?
Rakkaat ystävät, mikään ei vaikuta rauhanne ja iloonne, paitsi se pelkonne, että me jotka olemme universumeista, emme ole kertoneet teille totuutta. Niin paljon on tapahtunut muutamana viime päivänä, että voitte kuvitella vain tuskan. Olette ikään kuin sallineet itsenne maalata vain harmaalla, kaikista niistä merkeistä huolimatta, että teillä on sateenkaari, jonka kanssa voitte työskennellä.
Vaikka olette luoneet uuden maailman ja tutustuttaneet itsenne tuohon maailmaan, pelkonne epäonnistumisesta ja sen tuskan toistamisesta, jonka kanssa olette eläneet aioneita, on voittanut uskonne loistavaan, ilon ja rauhan tulevaisuuteen.
Sallikaa itsenne tietää, että kaikki on hyvin maailmassanne, viimeaikaisista vastakkaisista merkeistä huolimatta. Ette ole yksin, ettekä epäonnistu. Sen sijaan löydätte asioita, jotka hyväksyitte aiemmin, mutta joita teidän ei enää tarvitse hyväksyä – joille voitte ja teidän täytyy sanoa ”ei” mielenterveytenne ja hyvinvointinne vuoksi, ja joita teidän ei enää tarvitse hyväksyä olemuksenne kustannuksella.
Kenties tuo viime osa on ollut erityisen selvää muutaman viime päivän, kun asioita joita oli ennen, yritti kiinnittyä teihin. Koska hyväksyitte tuollaiset häiriötekijät, tuskan ja vihan aioneita, itsenne suuntaaminen uuteen olemukseenne on usein vaikeaa. Niin on, koska osa teissä tuntee, että teidän täytyy huolehtia niistä, jotka näyttävät tarvitsevan apuanne. Samaan aikaan sen tekeminen järkyttää tai suututtaa teitä. Mitä teidän pitää tehdä?
Oikea kysymys on: mitä haluatte tehdä? Ei ole enää oikeita toimia tai sanoja. Se yhteiskuntarakenne johon sopeuduitte aioneita, hajoaa, joten se mikä oli kerran oikein, ei ehkä enää tunnu oikealta.
Tämä on uusi maailma, ja te olette uusi olento. Mikä tekee teidät onnelliseksi? Mikä tekee teidät surulliseksi tai vihaiseksi? Ne ovat uudet rajanne.
Mitä aiotte tehdä noilla uusilla rajoilla? Aiotteko seurata muiden tarpeita vai omia tarpeitanne? Ja jos jatkatte muiden tarpeiden seuraamista, miksi siirsitte/muutitte Maan ja itsenne?
Tämä on päätösaikaa. Oletko tarpeeksi rohkea tulemaan siksi, kuka olet halunnut olla aioneita? Vai onko sinusta helpompaa – ja vähemmän iloista – jäädä siihen, kuka olit? Et voi elää kummassakin maailmassa. Etkä voi odottaa muiden auttavan sinua tulemaan sinuksi. Tämä on sinun tehtäväsi, sinun tarpeesi – ei kumppanisi, perheesi, ystäviesi tai tuttujesi.
Löydät sen, kuka haluat olla, vain kuuntelemalla sisäisiä tarpeitasi.
Tämä ei ole aikaa olla sopeutuja. Tämä on sisäisten tunteidesi ja tarpeidesi maanjäristys. Mitä tarvitset sädehtiäksesi? Se on tämän viikon seikkailu.
Olet joskus vihainen ja huomaat, ettei ollut mitään tarvetta. Joskus sallit muiden ohjata aikomuksiasi tai tarpeitasi ja huomaat, ette se tekee sinut vihaiseksi. Ei ole enää oikeaa tapaa. Mitkään sanelut eivät päde sinuun tai läheisiisi. Tämä on suhdekommunikoinnin ”yleistä tappelua”.
Löydät sen, kuka olet. Ja sama pätee jokaiseen, joka on päättänyt siirtyä 3D:n yli.
Kuka sinä olet? Ja keitä he ovat? Siitä tässä viikossa on kyse. Teetkö virheitä sanoissa tai tuomitsemisessa? Tietysti. Samaan aikaan löydät itsesi.
Olet aarrekartta, joka paikantaa keskuksensa. Et maasi, suhteesi, perheesi tai yrityksesi keskusta – vaan henkilökohtaisen keskuksesi.
Koska olet piilottanut tuon keskuksen hyvin kauan, se voi tuntua vaihtelevalta/satunnaiselta. Saatat tehdä muut vihaiseksi tai surulliseksi tai yllättää heidät sanoillasi tai teoillasi. Ja he tekevät samoin sinulle. Siinä on kyse itsensä löytämisestä – ei mikään helppo prosessi, ottaen huomioon, miten kauan kätkit itsesi itseltäsi Maassa ja muissa taajuuksissa ollessasi.
Olette nyt löytäneet henkilökohtaisen aarrekarttanne alkupisteen – alkupisteen joka on täynnä ”kouruja ja tikapuita” tavalla, joita ette pysty vielä kuvittelemaan. Odotitte uuden maailmanne ilmestyvän helposti, kuten voisi tapahtua, jos olisitte eristäytynyt. Mutta aivan kuten te käytte läpi näitä muutoksia ja siirtymiä, niin käyvät muutkin.
Toisinaan liitytte helposti yhteen muiden kanssa. Toisilla kerroilla teistä tuntuu, että yritätte yhdistää öljyä ja vettä.
Älkää lannistuko. Tämä vaihe on, kuin vaatekerroksien riisuminen helteisenä päivänä. Teistä tuntuu mukavammalta jokaisen kerroksen myötä, jonka poistatte henkilökohtaista epärehellisyyttä.
Menetättekö ystäviä ja sukulaisia? Ehkä. Mutta luultavammin luotte uusia, rehellisiä suhteita itsenne ja muiden kanssa. Rehellisyyttä jota ympärillänne olevat pitävät virkistävämpänä, kuin oivallatte.
Elämä on uusi. Te olette uusi, niin kuin ovat kaikki ympärillänne. Tästä olette uneksineet aioneita.
Erona on, että te ette oikein ymmärtäneet, miten kaikkien muuttuminen samanaikaisesti toimisi. Osa löydöistänne on palkitsevia ja rakastavia, ja toiset ovat pelottavia, kunnes huomaatte turvalliseksi olla "sinä” – sama pätee niihin, joita edelleen vaalitte/pidätte arvossa. Niin olkoon. Aamen.
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
20.11.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine