
Hoffman 2.1.23: Et ole väärässä, ainoastaan uusi
Rakkaat ystävät, vaikka useimpina vuosina kalenterivuoden vaihtuminen ei takaa uutta elämää, tämä vuosi on erilainen. Koko vuoden 2023 tunnette dramaattisia muutoksia olemuksessanne, mikä johtaa uusiin kanssakäymisiin ulkoisessa maailmassanne.
Viime aikojen globaaleihin energiamuutoksiin ja sisäiseen työhönne saakka, olette tarttuneet useimpiin ongelmiin 3D-tietoisuudella. "Koska tämä toimi aiemmin, se toimii nytkin". Uuden elämänasenteenne sijasta: "Tämä toiminta näyttää epätavalliselta, mutta se tuntuu oikealta."
Sillä sitä ei ole enää, mitä oli – ei myöskään ulkoisen maailman ongelmanratkaisua. Muutaman viime päivän päästitte irti aionien pitäisi- ja täytyy-asioista ja syyllisyydestä, mikä johti uusiin tapoihin olla kanssakäymisessä muiden ja itsenne kanssa.
3D-olemuksenne oli kertymä aktiviteetteja, jotka halusitte karsia tässä elämässä – ja niin olette tehneet.
Olette nyt melkein puhdas pöytä. Vaikka osia nykyisestä 3D-elämästä jää, ne ovat niin minimaalisia, etteivät ne sisälly ajankohtaiseen itsearviointiinne. Niinpä jotkut suhteet joita saatatte jatkaa, eivät ole välttämättä yhtä rakastavia, kuin ne kerran olivat, koska katkaisitte ne karmasiteet, jotka yhdistivät teidät tuohon ihmiseen.
Keskitytte kanssakäymisiinne uusin silmin ja uusin tarpein.
Te olette uusi, ja Maa on uusi. Kuitenkin monet teistä ovat yllättyneitä siitä, että te ette enää reagoi niin, kuin ennen. Nuo erot lisääntyvät koko tämän vuoden, sillä muututte nopeasti tavoilla, joita ette pysty vielä kuvittelemaan.
Monet teistä ovat kuulleet "vaihdokkaista" – olennoista jotka väittävät tulleensa Maahan ihmiskehon kautta, jota asutti aiemmin toinen olento. Todellisuudessa nämä vaihdokkaat olivat tekstiprojekteja, jotka olivat niiden yhtenä joukkona luomia, jotka halusivat siirtyä 3D:n yli. Aivan kuten kokeiluissa ja useimmissa luomuksissa, halusitte varmistaa, että se uuden "sinun" olemus, jota pohditte, oli mahdollinen. Kyseenalaistitte, voisitteko muuttua nopeasti tässä elämässä ja kuitenkin jäädä Maahan.
Vaihdokasolennot ovat uudempia versioita itsestään, ilman entisten elämien taakkoja – mikä pätee teihin nyt. Jos joku mittaisi ajatuksenne, uskomuksenne ja reaktionne ennen siirtymänne aloittamista tässä elämässä, hän pitäisi teitä tarpeeksi erilaisena, ettei teitä tunnista – tai olette vaihdokas.
Ette ole enää se 3D-sinä, joka oli kerran tuttu muille.
Ne jotka eivät tee siirtymää, pitävät teitä hämmentävänä ja luultavasti ärsyttävänä. Kun taas ne jotka tekevät siirtymää, ovat yhtä hämmentyneitä uudesta olemuksestaan, kuin te olette omastanne.
Vaikka teitä on informoitu monilla universaaleilla viesteillä, myös omillamme, siirtymänne lopputulos kehittyy melkein päivittäin. Se johtaa sanojen ja tekojen hämmentävään sekasotkuun. Teistä tuntuu tältä yhtenä päivänä ja täysin erilaiselta seuraavana. Tietysti jotain samanlaista tapahtui 3D:ssä, mutta yhteneväisten maaelämien ja pelkojen aioneina, teillä näytti olevan oikeutus tälle pelolle tai tuolle tunteelle. "Sataa ja on kylmää, joten olen alakuloinen." "Minut saatetaan irtisanoa, joten minun on parasta tehdä pitempää päivää." "Olen rakastunut, joten leijun iloisena."
Toimenne eivät ole enää yhteneviä odotustenne kanssa. Niinpä saatatte olla väsynyt, vaikka olette saaneet kunnon yöunet. Tai täynnä iloa, vaikka toimenne ulkoisessa maailmassa olisivat aiemmin tehneet teidät surulliseksi.
Teillä ei ole enää tunne- tai kanssakäymisselviöitä. Olette todella uusi – uusien ajatusten, toimien ja puhetapojen kera.
Sallikaa itsenne tuntea ja reagoida, kun uusi elämänne tapahtuu, älkääkä sulloko itseänne pelon ja sosiaalisesti oikeiden toimien 3D-laatikkoon.
Teillä ei ole mitään oikeita toimia nyt, koska löydätte itseänne. Aivan kuten vaihdokkaiden täytyi muuttaa ajatteluaan ja toimiaan sopimaan uuteen olemukseensa, sama pätee teihin. Erona on, että ympärillänne on miljoonia muita, jotka käyvät läpi samoja epäilyjä ja toisinaan pelkoja. Sitä ei ole enää, mikä kerran teki olonne mukavaksi. Nykyinen ja tuleva olemuksenne muuttuu hetki hetkeltä.
Tietäkää, että kyseenalaistatte usein itsenne jatkuvassa muutoksessanne uuden Maan kypsyyteen. Ei siksi, että olette väärässä, vaan koska olette uusi. Niin olkoon. Aamen.
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
2.1.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine