
Hoffman 1.4.24: Rinnakkaista vuorovaikutusta mieluummin kuin kohtisuoraa
Rakkaat ystävät, oikea vastaus teille tänään ei ehkä ole sitä huomenna tai ylihuomenna. Kehitytte vähän, ennen kuin muodostatte kantaa tai oikeita toimia itsellenne.
Käsitykset joita muodostatte nyt, muistuttavat enemmän nuoren teinin uskomuksia, kuin 3D-aikuisen. Useimmiten teini tuntee toimet tai sanat joko oikeiksi tai vääriksi, ja on vähän harmaita alueita. Mutta tämä on monien harmaiden alueiden aikaa, mikä hämmentää teitä ja muita, jotka yritätte selkeyttää uskomuksia.
Kenties osallistutte johonkin poliittiseen puolueeseen, mutta olette läheisiä ystäviä jonkun eri puolueesta olevan kanssa. Vaikka suurin osa siitä, mitä hän kertoo teille, on oikein ja hyväksyttävää, on asioita, joista kumpikaan teistä ei puhu, sillä hänen mielipiteensä ovat niin erilaisia kuin teidän. Jos haluatte säilyttää kontaktin tuon ihmisen kanssa, suljette pois joitain uskomuksianne, silloin kun olette tekemisissä hänen kanssaan. Jos ette sulje pois joitain ajatuksia, ette hyväksy mitään hänen uskomuksiaan, siitä huolimatta että kumpikin teistä yrittää välttää tiettyjä aiheita.
Mutta nyt alatte valita ystäviä taajuuden perusteella, uskomusten sijasta. Jos ystävyytenne perustui heidän ideoihinsa, että pystyisi koskaan olemaan tekemisissä heidän kanssaan, siitä huolimatta että te ette keskustele tietyistä aiheista. Heidän uskomuksensa olisivat, kuin maalaisi ison stop-merkin heidän otsaansa. Sen sijaan sallitte hidasta-merkin olevan hyväksytty.
Kypsytte uudeksi olemukseksenne – ei kaikkea kerralla, vaan hitaasti teidän ajatusprosessienne mukaan ja nopeasti meidän. Sen sijaan, että perustatte vuorovaikutuksenne käsityksiin, alatte valita ystävyyksiä ja vuorovaikutuksia samanlaisten taajuuksien vuoksi - järjestelmä jota ette ole koskaan ennen käyttäneet Maassa ollessanne.
Jotkut teistä julistavat, että romanttinen rakkaus on taajuuspohjaista, mikä pitää paikkansa jossain määrin – alkuun. Mutta kuin tuo suhde kehittyy, nuo pienet ristiriidat, jotka eivät sovi sisäisiin ajatuksiinne, ovat usein syy suhteen loppumiseen, riippumatta siitä miten viehättynyt joskus olitte.
Vaikka on eroja, taajuudet teidän ja niiden välillä, joiden kanssa nautitte nyt olla tekemisissä, ovat niin samanlaisia, ettei noilla eroavuuksilla ole merkitystä. Se ei tarkoita, että kestätte suhdetta, joka ei ole oikea teille tiettyjen aspektien vuoksi, vaan että ne erot joita löydätte, eivät ole tärkeitä kummallekaan teistä.
Tämä uusi suhdevuorovaikutus on monin tavoin erilaista, kuin 3D-toimet. Mikä tärkeintä, teistä tuntuu mukavalta tietyn olennon kanssa riippumatta siitä, mitä hän ilmaisee sanoin tai mistä hän pitää kiinni, silloin te ette ole paikalla. Sallitte eroavuudet, koska hänen kokonaisolemuksensa soljuu omanne kanssa. Kenties ei ikuisesti, mutta tällä erää tutkitte tuota suhdetta ilossa, tästä tai tuosta uskomuksesta huolimatta.
Olette kaikki ainutlaatuisilla poluilla, joista jotkut ovat rinnakkaisia omanne kanssa ja toiset 90 asteen kulmassa. Noista rinnakkaispoluista tulee lisääntyvässä määrin hyväksyttäviä teille. Ne jotka ovat kohtisuorassa olevilla poluilla, ovat edelleen liian ”omalaatuisia” teille. Vaikka löydätte joku päivä pian, ette voi vielä löytää yhtäläisyyksiä niiden kanssa, jotka ovat kohtisuoralla polulla omaanne nähden.
Kenties analogia olisi ystävystyminen collegessa jonkun kanssa, joka valitsi eri pääaineen kuin te. Tuosta erosta huolimatta, hän on oleellinen osa elämäänne. Mutta sitten kun valmistutte, olette harvoin tekemisissä hänen kanssaan. Tuo ystävä jolla on eri pääaineet, ei ole kamala – hän on pelkästään niin erilainen kiinnostusmielessä, että teillä on vähän yhteistä.
Löydätte uusia kiinnostuksia ja ystäviä, koska heidän taajuutensa on enemmäkseen samanlainen kuin omanne. Kun kypsytte, eroavuuksista tulee nautittavia, koska sallitte enemmän harmaita kiinnostusalueita olemukseenne. Ja niin se on. Aamen.
Kanavoinut Brenda Hoffman (www.lifetapestrycreations.com)
1.4.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine