Skip to main content

Fenn 25.2.23: Maaliskuun loppu ja "taivas maan päälle" -tiimin voima!

  • Pirjo Laine

25. päivä: Maaliskuun loppu ja "taivas maan päälle" -tiimin voima! No, olemme päässeet melkein läpi maaliskuusta 2023! Vain muutama päivä, mutta olemme jo uusissa energia-asemissa siirtyäksemme eteenpäin taivaan tuomisessa maan päälle. Oman versiomme – ei jonkun muun unelman, jolle annamme energiaamme päivittäin. Kun alamme tuntea itsemme, astumme mestarienergiaamme luomaan ja kanssaluomaan unelmiemme ilmentämisessä.

Neljä valtavaa energiaa on liikkumassa yhteen tällä hetkellä, mikä aiheuttaa kaoottisen ja joskus ristiriitaisen voiman. Tämä on tuottanut yhden vaikeimmista viikoista, joka minulla on ollut tässä prosessissa viime aikoina. Se oli järkytysten ja katastrofien viikko henkilökohtaisella tasolla. Tämä on Uranuksen energiaa Härässä, joka vaikuttaa kotiin ja raha-asioihin. Ja koska minulla Härkä on toisessa huoneessa, se on tuplakoettelemus.

Sitten meillä on Jupiter Oinaassa, mikä pyytää meitä laajentamaan itseämme ja visiotamme tulevaisuudesta. Tämä merkitsee, että joskus meistä voi tuntua, että meitä venytetään uupumukseen saakka, käsitellessämme samalla myös järkytyksiä ja kaaosta.

Kuulostaako tutulta?

Mutta on myös kolmas energia, Pluto Vesimiehessä, joka romuttaa kaikki yhteiskunnalliset rakenteemme ja korvaa ne jollain, mikä on sopivampi uuteen Maahan. Siis tästä syystä on kaaosta, kun rakenteet jotka on suunniteltu rikastuttamaan harvoja monien kustannuksella, alkavat romahtaa ja romuttua, ja uusia rakenteita alkaa tulla esiin. Tämä ei ole millään muotoa mukava jakso.

Sitten neljäs energia on Saturnus, joka siirtyi vastikään Kaloihin. Mitä voin sanoa tästä muuta, paitsi että pitkällä aikavälillä se auttaa meitä luomaan uusia henkisiä rakenteita, jotka ovat sopivampia siihen, missä olemme nyt moniulotteisessa transformaatiossamme. Mutta syvä ja vetinen Kalat yhdistettynä Saturnuksen tarpeeseen hallita ja luoda rakenteita, ei ole myöskään mukava liitto.

Kun matkaamme näiden syvästi transformoivien energioiden läpi, muotisana "tuolla ulkona" on sinnikkyys. Tämä antaa optimismia ja toivoa saamaan ihmiset kestämään, teoriassa.

Tunnen, että henkisillä termeillä käsitteitä ovat luottamus, kärsivällisyys, antautuminen ja hyväksyminen.

Sen tietäminen, että kaikki on hyvin ja korkeamman itsesi ja jumalaisen lähteen käsissä, antaa myös toivoa ja optimismia, ja vahvuutta päästä järkytysten ja kaaoksen läpi menettämättä uskoa.

Ja myös yhteys sieluperheisiimme ja valopiireihimme, kertomaan meille, ettemme ole yksin tällä matkalla, vaan tulimme "tiiminä" ollaksemme johtajia ja tiennäyttäjiä "taivas maan päälle" -prosessissa.

Olemme astumassa johonkin todella uuteen.

Tässä sitä mennään, tiimi.

Onnistumme tässä!

Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)

Maaliskuu 2023

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine