
Fenn 18.3.23: Aldebaranin smaragditähtipuutarha - maaliskuun päiväntasaus ja taivaan tuominen maan päälle
Pyhän ja galaktisen vuoden spiraalissa, kaksi päiväntasausta on osa kahdeksasta valopisteestä, yhdessä kahden päivänseisauksen ja neljän aikaportaalin kanssa.
Päiväntasaus merkitsee vuodenajan vaihtumista: pohjoisessa muutos on talvesta kevääseen ja etelässä kesästä syksyyn. Kun aurinko ylittää taivaan ekvaattorin, päivä ja yö ovat melkein täsmälleen saman pituisia, näin ollen "equi" samasta pituudesta ja "nox" yöstä (suom. huom. englannin kielessä päiväntasaus on "equinox"). Tämän jälkeen päivät alkavat pidentyä pohjoisessa kesää kohti ja lyhentyä etelässä talvea kohti. Kesäkuun päivänseisauksessa meillä on pisin päivä ja lyhin yö (pohjoisessa) ja lyhin päivä ja pisin yö (etelässä).
Meidän on aika tulla tasapainoon ja sisäiseen harmoniaan niiden voimakkaiden valokoodien jälkeen, joita virtaa Vesimies-portista ja kuninkaallisen Fomalhaut-tähden vallan alla. Nyt Maan matka ekliptikalla lähestyy galaktisen taivaan uutta osaa, jota hallitsee kuninkaallinen Aldebaran-tähti ja joka sisältää Siriuksen, Orionin ja Plejadien tähdistöt. Näillä tähdistöillä on rikas ja vaikutusvaltainen historia kanssaluomisessa Elohim-enkeleiden ja Maan kanssa.
Ennen kuin aloitamme uuden voimallisen valokoodiseikkailun näiden tähdistöjen ja galaktisten ja enkeliperheidemme kanssa, meille annetaan tilaisuus saattaa itsemme sisäiseen harmoniaan ja tasapainoon päiväntasauksessa. Tämä on voimallinen prosessi, kun paljon siitä mitä on tapahtunut kulkiessasi henkilökohtaisia aikaspiraalejasi, on voinut tönäistä sinut vähän pois kurssista. Mutta nyt on aika tuoda itsesi takaisin harmoniaan unelmiesi, halujesi ja luomustesi kanssa. Jos sinulla on "vauhtitärinää", nyt on aika tasoittaa se ja fokusoitua harmoniaan ja rauhaan.
Avain henkisen matkan tämän osan kulkemiseen on olla maadoittunut. Valokoodeissa ja energioissa on tässä kyse taivaan tuomisesta maan päälle ja smaragdikoodien maadoittamisesta (smaragdi)sydämen kautta.
Aldebaranin smaragditähtipuutarha on korkeamman ulottuvuuden tila, jota hallitsee Aldebaranin valoneuvosto, ja se lähettää näitä voimakkaita smaragdikoodeja, jotka sisältävät piirustukset tai mallit taivaaseen maan päällä. He opastavat meitä luomaan uudelleen paratiisipuutarhan maan päälle ja synnyttämään uuden Lemurian.
Siriuksen voimakkaat tähtiopettajat ja Plejadien tähtiopettajat, tiedehenkilöt ja taitelijat työskentelevät yhdessä Aldebaranin valoneuvoston kanssa, uuden Maan valokoodien lähettämiseksi planeetalle. Tämä tapahtuu päiväntasauksen jälkeen, jotta me, valotyöntekijät ja tähtisiemenet ihmismuodossa, olemme tasapainossa, ennen kuin alamme integroida uusia koodeja.
Nämä lähetykset saavuttavat huippunsa Härkäportti-portaalissa 5.5.
Maaliskuun päiväntasauksessa voimme astua Aldebaranin tähtipuutarhaan meditoidessa ja puhua valo-olentojen sekä kasvien, eläinten, lintujen ja hyönteisten suojelijoiden kanssa, joilla on näiden valomuodot ja mallit valmiina lähetettäväksi Maahan. Kaikki täällä säihkyy smaragdivaloa ja korkeita taajuuksia. Kun astut tähän tilaan, sinua tervehtivät arkkienkeli Rafael ja Elohim sekä galaktiset ja enkeliolennot, jotka hoitavat tähtipuutarhaa ja valmistelevat smaragdikoodit lähetettäväksi Maahan.
Sinulle muistutetaan, että tämän projektin tärkein osa on saattaa sisäinen jumalainen maskuliinisuutesi ja feminiinisyytesi tasapainoon. Uusi maskuliinienergia luonnossa panee alulle syvän uudistumisen, ja jumalainen feminiinisyys hoivaa luonnon esiintulevia uusia muotoja uutta Maata varten.
Nyt päiväntasauksessa voimme kääntyä sisäänpäin ja tuoda sisäisen pyhän sydäntilamme tasapainoon, jotta voimme olla osa tätä projektia, tai uudestisyntymää ja uudistumista, ja jakaa tässä smaragdienergiakoodien pitämisen prosessissa. Haluat ehkä käyttää tätä runoa alkukohtana.
Aldebaranin tähtipuutarha
Tervetuloa Aldebaranin tähtipuutarhaan
Smaragdivalo säihkyy
Kultainen valo virtaa
Runsaaseen ja kauniiseen valopuutarhaan.
Luoden malleja
Uutta Lemuraa varten.
Enkelit ympäröivät sinua
Galaktinen perhe toivottaa sinut tervetulleeksi!
Jokainen kukka, jokainen nuppu, jokainen lehti
Toivottaa sinut tervetulleeksi!
Linnut, eläimet, perhoset
Tähtivesien virtaaminen
Ne toivottavat sinut tervetulleeksi.
Lepää syvässä rauhassa
Tasapainota sydämesi, mielesi ja sielusi hengellä.
Kaikki on hyvin.
Kaikki on kaunista.
Sinua rakastetaan.
Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
18.3.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine