Skip to main content

Cooper 1.8.23: Elokuun 2023 uutiskirjeestä

  • Pirjo Laine

Perinteisesti elokuu on kuukausi, jolloin ei tapahdu mitään, kun maailma rentoutuu ja lähtee lomalle. Siis on mielenkiintoista, että tänä aikana Venus perääntyy 40 päivää, jota pidetään pyhänä aikamääränä kääntyä sisäänpäin ja palata takaisin vastausten kera. Iso viesti tälle kuulle on rentoutua ja vahvistaa päivittäisiä henkisiä harjoituksiaan, jotta voi tulla jakson lopussa esiin korkeammassa taajuudessa. Kun tarpeeksi ihmisiä nostaa taajuuttaan, se vaikuttaa koko planeettaan, jotta voimme käsitellä viisaudella ne paljastukset, joita tulee jatkuvasti esiin.

Merkittävin henkinen tapahtuma tässä kuussa on Leijonaportti-portaali, jonka optimienergia on 8.8. Se tapahtuu, kun Sirius, Maa ja Aurinko Leijonan merkissä ovat linjassa Gizan Suurten pyramidien ja Sfinksin kanssa. Leijonanmerkissä on kyse todellisesta positiivisesta voimasta, rohkeudesta, luovuudesta, inspiraatiosta ja jumalaisen maskuliinivoiman oikeasta käytöstä.

Voit saada tänä aikana valokoodiaktivointeja, erityisesti Auringosta, nopeuttamaan ylösnousemustasi, ja se auttaa koko planeettaa muuttumaan. Tänä vuonna tähän aikaan tapahtuu sielujen massaherääminen omalle polulleen.

Numeron 8 värähtely tuo sinut tasapainoon. Se koskettaa sinua kunnianhimolla, suurilla unelmilla ja suunnitelmilla, ja antaa sinulle itsevarmuutta ja päättäväisyyttä. Se on myös onnen ja hyvän tuurin numero.

Vielä tärkeämpää on, että 88 on "minä olen" -olemuksesi tai monadisi värähtely. Tämän numeron sanominen tai kirjoittaminen pyytää sinua yhdistymään "minä olen" -olemuksesi/läsnäolosi ikuiseen rakkauteen.

Leijonaportti 8.8. on hyvin erityistä aikaa meditoida unelmiasi ja visioitasi. Se on voimallista aikaa ilmentää ne uskolla ja yltäkylläisyystietoisuudella. Muista myös, että kiitollisuus ilmentää. Kun olet aidosti ja täydestä sydämestä kiitollinen jollekin, hän haluaa antaa sinulle enemmän. Niin tekee myös monadisi. Suuri "minä olen" on jumalainen itsesi, ja kun olet kiitollinen, ihmeitä voi tapahtua.

Uusi kirjani The Golden Future – What to Expect and How to Reach the Fifth Dimension on saatavilla tässä kuussa, 22.8. Se on täynnä innoitusta siitä, mihin maailma on menossa ja miten elämme, askeleita joita voimme ottaa valmistelemaan itseämme elämään uudella tavalla, ja lopuksi uskomattomia uusia henkisiä harjoituksia ja tekniikkoja. Rakastaisin, jos tilaisit sen ennakolta! Ja jos tilaat, kutsun sinut uskomattomaan, ilmaiseen nettityöpajaan, Higher Ascension Tools to Propel You into the Golden Future. Tilaa tästä. Olen myös saanut juuri loppuun äänikirjan nauhoittamisen.

Parissa viime uutiskirjeessäni olen puhunut livetapahtumasta Portugalissa. Oppaani Kumeka on nyt kertonut minulle, ettemme yhdisty ainoastaan monadiimme tuona päivänä. Meillä on upea ja maailmaa muuttava kollektiivinen palvelus suoritettavana. Yhdessä kurkotamme Helioksen, Andromedan ja Lyyran 11D-taajuuksiin ja tuomme nuo energiat Maahan. Tämä on uskomatonta. Maaplaneetalla on kolme ihmistä, jotka pystyvät ankkuroimaan nuo taajuudet planeettaan meidän kaikkien puolesta. Jos haluat tietää näistä energioista, keitä nuo ihmiset ovat ja miten osallistutaan, siitä kerrotaan lisää myöhemmin tässä uutiskirjeessäni.

Rakkautta ja siunauksia,

Diana

Kutsu palvelutyöhön

Auta vetämään 11D-valoa Heliokselta, Andromedalta ja Lyyralta ankkuroitavaksi Maahan.

Valotyöntekijöitä ympäri maailmaa kokoontuu 22.10. erityistehtävää varten. Yhdistymme kaikki monadiimme ja luomme taajuushypyn. Voimakkaassa meditaatiossa sitä varten, laajennamme kosmista auraamme ja pääsemme käsiksi Helioksen, Andromedan ja Lyyran 11D-energioihin niiden valon ankkuroimiseksi Maahan. Tämä on monumentaalinen tilaisuus osallistua uskomattomaan palvelutyöhön.

Kun Jeesus pääsi 7D-Kristusvaloon ihmiskunnan puolesta, hän piti sitä kolme vuotta. Sen jälkeen opetuslapset ja seuraajat pitivät sitä, kunnes se oli täysin ankkuroitu planeettaan. Tämän tapahtuminen vei satoja vuosia.

Tällä kertaa on erilaista, sillä tuhannet ihmiset kurkottavat yhdessä kosmokseen vetääkseen sisään Helioksen, Andromedan ja Lyyran 11D-energioita.

Helios. Tim Whild on tällä hetkellä ainoa ihminen maailmassa, joka voi ankkuroida Helioksen energiaa. Niinpä nostamme kaikki taajuuttamme ja saamme pääsyn siihen kulta-oranssiin valoon, joka kantaa jumalaista maskuliinienergiaa ja onnellisuuden värähtelyä, sitten tuomme sen 12 chakramme kautta Maahan. Tim pitää kanavaa, jotta tuo valo voi virrata jatkuvasti ja on ihmiskunnan käytettävissä. Hän pitää tuota energiaa kolme vuotta.

Andromeda. Kun olemme saaneet pääsyn siihen 11D-rakkauteen, -rauhaan ja -viisauteen, jota pidetään Andromedan sydämessä, Adrian Lee pitää tuota energiaa, jotta se voi tulla maan päällä jokaisen ulottuville, joka pystyy pääsemään käsiksi siihen. Tämä avaa enemmän ihmisiä korkeammalle rakkaudelle la levittää rauhaa ympäri planeettaa. Adrian kerää ja ankkuroi sen niin, että se on kaikkien ulottuvilla vuoteen 2050 mennessä. Hän pitää tuota valoa niin kauan, kun se palvelee korkeinta hyvää.

Lyyra. Lyyran tähtiportin tuolla puolen on yksisarvisten valtakunnan häikäisevän valkoista 11D-energiaa. Tämä puhdas valo sisältää kaikkien niiden laatujen koodit, joita tarvitsemme yhdistyäksemme monadiemme kanssa. Avi Esther on ainoa ihminen maan päällä, joka pystyy pitämään ja ankkuroimaan tätä energiaa maailman puolesta. Tämä ei ainoastaan kylvetä meitä puhtaudessa ja ihmeellisissä laaduissa, vaan se sallii useampien yksisarvisten päästä planeetalle. Lisäksi kaikki jotka osallistuvat, vetävät oman yksisarvisen luokseen ja usein myös monia muita, ja ne pysyvät kanssasi pitämässä taajuutesi korkealla. Avi pitää tuota energiaa elämänsä ajan.

Seminaarin aikana ...

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä Jo Singh-Valjeelta.

Kysymys: Las Vegasissa on ollut hiljattain havaintoja ufoista ja "avaruusolennoista". Poliisi, ihmiset ja eräs perhe erityisesti ovat nähneet kummallisia valoja putoavan taivaalta, lentäviä esineitä ja kohtaamisia muissa maailmoissa elävien olentojen kanssa. Keitä nämä olennot ovat? Mistä he ovat kotoisin ja mitä he ovat tulleet Maahan opettamaan meille?

Vastaus: He ovat olentoja ja energioita Sirukselta ja tuovat informaatiota, jonka olemme valmiita ymmärtämään.

Kysymys: Schumannin resonanssityyppi on muuttunut viimeisten 2–3 viikon aikana. Äiti Maan sydämensyke on muuttunut.

Vastaus: Kyllä, todellakin Schumannin resonanssi ja Äiti Maan sydämensyke on muuttunut. Se lyö korkeammalla taajuudella.

Kysymys: Olemmeko astuneet ylösnousemuksen viidenteen ulottuvuuteen?

Vastaus: Kyllä, olemme astuneet ylösnousemukseen. Planeetta on nyt viidennen ulottuvuuden alemmilla tasoilla, ja tehtävämme on auttaa sitä nousemaan ylempiin viidennen ulottuvuuden energioihin.

Kysymys: Mitä meidän pitäisi tehdä ylösnoustaksemme planeetan mukana?

Vastaus: 1) Tuo elämäsi tasapainoon. 2) Nosta henkisten harjoitustesi taajuutta. 3) Tue tapahtumaa 22.10., jotta planeetta tekee muutoshypyn korkeampaan taajuuteen. Voit kuunnella suoratoiston ja tuoda sisään noita korkeampia taajuuksia. Kerätkää ryhmä ja tehkää tämä yhdessä!

Onko talosi tähtialus?

Tulemme kaikki eri tähdistä tai planeetoilta. tässä tai muissa universumeissa. Minulla on "kvanttikapseli" (quantum pod) kotonani, ja meditoin siinä joka päivä. Se yhdistää minut automaattisesti kotiplaneettaani, Byron B:hen, toisessa universumissa ja tekee minulle mahdolliseksi yhdistyä selkeämmin kosmokseen.

Hiljattain joku tuli kahville luokseni ja lähtiessään hän kommentoi: "Kotisi tuntuu avaruusalukselta." Se oli minusta hyvin kiehtovaa, ja kun kysyin Kumekalta, oppaaltani, hän vastasi myöntävästi – kotini on tosiaankin avaruusalus kotiplaneetaltani. Se on ankkuroitu Maahan, ja jokainen joka astuu siihen, saa avaruusaluksen energioita. Ilmeisesti "kapseli" auttaa pitämään tuon taajuuden ja pitää sen ankkuroituna!

Olet valotyöntekijä. Jos luet tätä, olet luultavasti universaali olento ja edelleen hyvin yhdistynyt alkuperätähteesi tai -planeettaasi. Meditoimalla alkuperäpaikkasi energiaa ja vetämällä päivittäin valoa ja ominaisuuksia sieltä, voit ankkuroida kotisi avaruusaluksena.

Elämä on uskomatonta. Jos haluat tietää enemmän "kapseleista" ja muista henkisistä teknologioista, käy sivuilla www.mylifeforceenergy.com.

Kaksitoista sädettä, kirjasta "2012 ja sen jälkeen"

Laitoin alun perin informaation säteistä kirjaan "2012 ja sen jälkeen", eivätkä ne ole muuttuneet. Useimmat ihmiset työskentelevät yhdellä säteellä ja kantavat sen energiaa. Muutamaan ihmiseen vaikuttaa kaksi tai jopa kolme sädettä. Mitä ne ovat, ja mikä on sinun?

Nämä korkeataajuiset valonsäteet ovat Jumalavoiman säikeitä, joita virtaa nyt Maahan kaikkien hyödyksi. Lisäksi 2008 hopeasäde, jumalaisen feminiinisyyden säde, yhdistyi kaikkiin muihin säteisiin tasapainottamaan niitä. Arkkienkelit toimivat usein säteiden eri aspektilla kuin mestarit, minkä vuoksi joillain säteillä on useampia värejä.

1. SÄDE on punainen ja mestari on El Morya, vaikuttaen ihmisiin niin, että nämä käyttäisivät jumalaista tahtoaan alemman tahtonsa sijasta ja voimaannuttaisivat itseään. Arkkienkeli Mikael työskentelee 1. säteen sinisellä aspektilla.

2. SÄDE on keltainen (joskus sininen) ja se on Lanton vastuulla. Se on rakkauden ja viisauden säde, sillä sen taajuus auttaa ihmisiä kommunikoimaan totuutta viisaasti. Arkkienkeli Jofiel, viisauden enkeli, työskentelee keltaisella säteellä.

3. SÄDE on kullankeltainen ja mestari on Paul Venetsialainen. Tämän älykkyyden ja luovan toiminnan säteen värähtely tuo esiin luovuutta ja auttaa käynnistämään tiedettä ja viisautta. Arkkienkeli Chamuel, rakkauden enkeli, toimii tämän säteen pinkillä aspektilla.

4. SÄDE synnyttää harmoniaa ja tasapainoa ametisti- ja valkoisella värähtelyllä, Serapis Beyn ohjauksessa. Arkkienkeli Gabriel, puhtauden ja selkeyden enkeli, työskentelee tämän säteen puhtaanvalkoisella aspektilla.

5. SÄDE on oranssi ja mestari on Hilarion. Säde auttaa tuomaan esiin henkistä teknologiaa ja tiedettä, jonka kaikki salaisuudet on kätketty luontoon. Arkkienkeli Rafael, parannuksen ja yltäkylläisyyden enkeli, työskentelee tämän säteen smaragdinvihreällä aspektilla.

6. SÄDE on indigo ja Maria Magdaleenan ohjauksessa, ja se avaa maailman todelliselle henkisyydelle. Arkkienkeli Uriel, rauhan enkeli, työskentelee tämän säteen kulta-purppuralla aspektilla.

7. SÄDE on violetti, lady Nadan ohjauksessa. Sen taajuus tuo esiin pyhää muinaisviisautta, intuitiota ja korkeampia psyykkisiä energioita. Arkkienkeli Zadkiel työskentelee myös tämän säteen violetilla aspektilla tuomaan muodonmuutosta.

8. SÄDE on topaasinsininen. Se on Kumekan, valonherran, vastuulla – hän on oppaani. Tämä säde tuo valaistumista ja vanhan muuntumista. Arkkienkeli Butyalil toimii tämän säteen valkoisella aspektilla.

9. SÄDE on keltainen harmonian säde, joka tuli planeetalle 2001 ja tasapainottaa ihmiskunnan mielen ja hengen. Vosloo, merkittävin korkea-arvoinen pappi Atlantiksella, on tämän säteen mestari. Serafina, joka on serafim-taajuutta, on enkeliolento, joka työskentelee tällä säteellä ja värähtelee jokaista väriä.

10. SÄDE on sitruunakeltainen säde, joka tuli planeetalle vuoden 2001 lopussa ja auttaa ihmisiä löytämään käytännönläheisen tarkoituksensa elämässä. Se kantaa Buddha-energioita, ja lordi Gautama on vastuussa tästä säteestä. Arkkienkeli Sandalfon työskentelee yksisarvisten kanssa tällä säteellä, jossa on mustavalkoinen energia. Abraham työskentelee Buddhan kanssa.

11. SÄDE on kirkkaansmaragdinvihreä säde, ja tuo selkeyttää, mystisyyttä ja parannusta. Se tuo henkisyyttä dogmaattisiin uskontoihin ja auttaa meitä hyväksymään korkeammat energiat, joita tulee. Tämä säde tuli planeetalle vuoden 2001 lopussa, ja Rakoczy on sen mestari. Arkkienkeli Christiel työskentelee tällä säteellä, värinä jäänvalkoinen jossa on sininen vivahde.

12. SÄDE on väriltään kirkkaankirsikanpinkki. Kwan Yin on tämän ehdottoman rakkauden säteen mestari, ja se tuli planeetalle 2003. Se kantaa taajuutta voimaannuttamaan jälleen naiset ja tuomaan esiin feminiinistä viisautta miehissä. Arkkienkeli Metatron työskentelee oranssin valonsa kanssa tällä säteellä.

Sydänparannus Plejadeilta

Viime kuussa laiton mukaan valokuvan avaruusaluksesta, joka oli Plejadeilta. Tässä kuussa minulle on lähetetty kuva pienestä pojasta, jonka ympärillä on plejadilaisen energian rengas. Tämä parin sekunnin video on hyvin poikkeuksellinen, kun näkee Plejadeilta tulevan sydänparannusenergian ympäröivän hänet, kuin sininen salama. Pelkkä tämän kuvan katsominen antaa sydämen puhdistuksen!

Ja muistutuksena, että kun käyt Plejadeilla nukkuessasi tai viet jonkun sinne, plejadilaiset antavat sinulle parannuksen. Koirallani Sugarilla oli kipeä kohta hännän alla. Se ei parantunut, ja se oli hyvin kurjana kaksi päivää ja kieltäytyi ruuasta eikä tullut edes kävelylle. Kysyin Kumekalta, oppaaltani, tarvitsiko se viedä eläinlääkäriin. Hän sanoi ei, mutta minun pitäisi viedä se Plejadeille tuona yönä nukkuessani. Tein niin, ja aamulla se oli jo melko pirteä ja lähti onnellisena kävelylle. Kipeä kohta oli paljon parempi, enkä vienyt sitä eläinlääkärille.

Kosminen parantava orbi

Kuva: Jan Rekoutis

Arkkienkelien Sandalfon, Gabriel, Maria, Chamuel, Mikael, Jofiel ja Metatron energiat kerääntyivät orbiksi. Sitten se avautui ja salli suuren universaalin enkelin Butyalilin enkeleiden tulla sisään. Ne nostivat taajuuden kosmisille tasoille. Kun katsot orbia, se valmistelee sinua laajentamaan kosmista auraasi.

Vahvistamme kosmisia aurojamme 22.10. osana valmistautumista yhdistymiseen monadiemme kanssa. Tämän orbin katsominen auttaa meitä yhdistymään niihin kosmisiin laatuihin, joita tarvitsemme.

Arkkienkeli Butyalil

Hän työskentelee galaksienvälisen neuvoston ja enkelimaailmojen kanssa tämän universumin korkeimmaksi parhaaksi. Tässä on vähän lisäinformaatiota hänestä Arkkienkelikorteistani.

Arkkienkeli Butyalil on universaali arkkienkeli, joka työskentelee kosmisen suunnitelman/piirustuksen kanssa. Arkkienkeli Metatronin kanssa hän valvoo tähtiä ja planeettoja ja varmistaa, että ne ovat oikeilla paikoillaan. Hän käyttää viisauttaan pitämään ne tasapainossa ja mahdollistamaan tähtimaailman yhtenäisyyden. Hän säätelee niitä valtavia kosmisia virtauksia, joita pyörii tähtien ja planeettojen ympärillä.

Hän fokusoituu Maahan, joten toteuttaakseen kosmisen missionsa, hän on yhteistyössä muiden planeettojen arkkienkelien kanssa. Hän työskentelee myös luonnon valtakuntien ja Maan sisäosan arkkienkelien kanssa. Ja hän yhdistää galaksienväliset pyrkijät Serafinaan.

Butyalil säteilee hohtavan valkoista valoa, ja hänellä on luonnollista samankaltaisuutta yksisarvisiin, jotka auttavat häntä puhtaalla energiallaan.

Hänen eetteripiilopaikkansa on Maan yläpuolella keskipisteessä, jossa neljä ylösnousemustähteä – Neptunus, Plejadit, Orion ja Sirius – kohtaa, ja hän alentaa taajuuttaan tullakseen planeetallemme Egyptin Suuren pyramidin kautta.

Opastus

Tämä kortti pyytää sinua laajentamaan horisonttiasi. Katso suurempaa kuvaa elämästäsi, yhteisöstäsi tai maailmasta. Tämä on tärkeä inkarnaatio sinulle, joten nouse olemaan kaikkea, mitä voit olla.

Kehitä keskinäistä riippuvuutta, sillä tämä on ominaisuus, joka mahdollistaa uuden kultaisen ajan kukoistamisen. Kun harjoitat sitä, muut seuraavat valoasi. Kutsu yksisarvisia työskentelemään kanssasi, ja puhtautesi huomataan.

Korkeampi opastuksesi on vaikuttaa ihmisiin ja edistää hyväntahdon, rakkauden, rauhan ja sopusoinnun virtaa. Tekemällä yhteistyötä muiden kanssa, kommunikoimalla ja myötävaikuttamalla korkeinta hyvää, mahdollistat kotielämäsi, bisneksesi ja missiosi virtaamisen harmoniassa. Sinulle muistutetaan, että silloin kun pidät tuota visiota, voit saavuttaa suurta henkistä kasvua.

Sfinksin tarkoitus ja viimeisintä informaatiota sen energiasta

Olemme nostaneet ihmisten ja planeetan taajuutta hyvin nopeasti noin kuuden viime vuoden aikana ja lisänneet Sfinksin voimaa.

Mikä Sfinksi on?

Atlantiksella, Poseidonin temppelin itäportilla oli valtava sfinksi. Se edusti puhtautta, jonka tarkoitus oli olla voiman lähde maan päällä. Se sisälsi kaiken informaation planeettaamme ja kaikkia universumeita varten, joita on koskaan ollut, on ja tulee koskaan olemaan. Se tunnetaan universaaleina Akaasisina arkistoina. Näitä arkistoja pidetään niin korkeassa taajuudessa, että harvat voivat päästä niihin.

Egyptin Sfinksi on tämänhetkinen maavastine ja sisältää Maan Akaasiset arkistot. Se rakennettiin Leijonan ajan alussa – rohkeuden, kauneuden ja rakkauden ajan – ja se on vanhempi, kuin tiedemiehet tällä hetkellä sen ajoittavat. Se maalattiin alun perin punaisella, mikä symboloi pyhää soturienergiaa sen roolissa planeetan suojelijana. Se on meidän suojelijamme. Silloin kun Sfinksillä oli 100 % voimastaan, se lähetti niin puhdasta ja voimakasta valoa, että se pysäytti tunkeutujat niiden lähestyessä Maata. Henkisyyden rappeutumisen vuoksi Sfinksistä tuli melkein voimaton suojelemaan Maata.

Silloin kun kirjoitin kolmannen kirjan henkisessä trilogiassani Valoverkko, joka julkaistiin 2004, Sfinksin voima oli vähentynyt 2 %:iin. Niin moni ihminen teki kirjan harjoituksia energisoimaan valoverkkoa Afrikan yläpuolella, että muutamassa kuukaudessa Sfinksin elinvoima oli noussut 5 %:iin. Leijonaportissa 2022 se oli 27 %. Nyt se on 62 %!! Yksi merkki siitä, miten planeetan taajuus nousee. Jokainen meistä voi vaikuttaa fokusoimalla valoa planeettaan.

Atlantiksen romahtaessa luotiin kuusi kosmista pyramidia – Egyptiin, Mesopotamiaan, Kreikkaan, Peruun, Tiibetiin ja Maya-pyramidi. Nämä ovat kaikki energeettisesti aktiivisia, vaikka fyysisesti enimmäkseen hajonneet. Egyptin Suuri pyramidi yhdistää Siriukseen ja Orioniin, kun taas Sfinksi on sisäänkäynti Onttoon maahan. Valo Ontosta maasta kulkee ylös Suuren pyramidin kautta tähtiin ja niistä alas Sfinksin kautta Onttoon maahan. Sfinksi on portaali, josta päästään informaatioon Siriukselta, Orionilta ja useilta muilta tähdiltä ja planeetoilta. Viidennen ulottuvuuden tunneli Sfinksin alla johtaa Onton maan Suureen pyramidiin, ja sinne Akaasiset arkistot, koko universumin arkistot, tallennetaan.

Voit myös piirtää karmiininpunaisen kahdeksikon, jumalaisen viisauden ikuisen silmukan, Ontosta maasta Sfinksin kautta Siriukseen ja Orioniin, ja takaisin Sfinksin kautta Onttoon maahan. Tämä on informaatiota kirjastani The Keys to the Universe.

Kirjoittanut Diana Cooper (dianacooper.com)

1.8.2023

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine