Cisowska 07 25: Lohikäärmeen syleily - tuhkasta vapauteen

Siitä ei ole kauankaan, kun elämäni oli aivan sekaisin. Vaikka se näytti ulkoa katsoen täydelliseltä, olin joko masentunut tai juoksin kuin hamsteri juoksupyörässä, kykenemättä löytämään tietä ulos. Mutta sitten yhtenä päivänä tunsin syvän sisäisen kutsun osallistua erääseen työpajaan. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä odottaa – jokin sisälläni vain tunsi vastustamatonta vetoa siihen. Sillä tavalla tapasin Gregorin, joka ohjasi retriitin jälleenyhdistymisestä itseen luonnon kautta. En tiennyt sitä silloin, mutta siitä tuli elämän mullistava kokemus.

Retriitin aikana kohtasin osiani, jotka olin haudannut vanhojen trauma- ja haavakerrosten alle. Siihen saakka en ollut luottanut kehenkään, ja olin pitänyt itseni piilossa maailmalta, peläten uutta satuttamista.

Minulla oli myös tilaisuus kokea henkilökohtainen terapiasessio Gregorin kanssa, ja se liikutti minua syvästi. Ensimmäistä kertaa tunsin todellista turvaa, kuin minua olisi pidetty pehmeässä kotelossa. Tunsin lämpöä ja rakkautta nousevan sisältäni. Jotain syvällä sisälläni oli kosketettu, herätetty. Saatoin vihdoinkin päästää irti, astua pois selviytymismoodista ja pelkästään … levätä.

Seuraavana päivänä minusta tuntui kuin feeniksiltä, joka nousee tuhkasta.

–––––

Ja sitten tapahtui jotain vielä odottamattomampaa – rakastuimme. Kumpikaan meistä ei nähnyt sen tulevan. Se vain tapahtui luonnollisesti, kuin kukan avautuminen, silloin kun aika on oikea.

Gregorin kautta törmäsin Crimson Circleen ja sitten Althariin, Joachin Wolfframin kanavoimaan Kristallilohikäärmeeseen. Silloin kuulin ensimmäisen kerran lohikäärmeistä, vaikka tuolloin se oli vain yksi käsite.

–––––

Kunnes yhtenä päivänä kaikki muuttui.

En voinut hyvin, ja rakkain kumppanini tarjoutui pitämään minulle tilaa etäsessiossa. Tuolloin asuimme 800 kilometrin päässä toisistamme, kuitenkin yhteys välillämme oli syvä. Hänen läsnäolonsa kietoutui ympärilleni kuin lämmin syleily, ja sallin itseni pehmetä siihen.

Sitten yhtäkkiä tuli lohikäärme. Hän törmäsi päähäni. Se oli kova laskeutuminen. Se sattui. Mutta niin sen täytyi tapahtua. Muuten hän ei olisi kyennyt murtautumaan mieleni melun läpi.

Olin ällistynyt. Se herätti kunnioitusta. Sitä ennen minulla ei ollut aavistustakaan, että minulla oli oma lohikäärmeeni. Mutta hän oli ollut siinä koko ajan, odottaen kärsivällisesti. En vain ollut valmis näkemään häntä.

Tuosta päivästä lähtien lohikäärme on ollut seuralaiseni – aina läsnä, aina lähellä.

–––––

Tuolloin asuin ruuhkaisessa kaupungissa, työskentelin yritysmaailman IT-kuvioissa, puskin itseäni tekemään uraa, ja olin kiinni loputtomassa kilpajuoksussa. Ulkopuolta katsottuna elämäni näytti menestyvältä – ihmiset ihailivat itsenäisyyttäni ja miten hyvin olin rakentanut elämäni. Mutta sisällä minusta tuntui epävakaalta, ikään kuin maa allani ei olisi ollut koskaan oikeasti vakaa. Hiljainen levottomuus jäi kytemään – tunne, että mitä tahansa teinkin, jotain puuttui, jokin oli ulottumattomissa.

Kun aloin syventää yhteyttä itseeni, asiat eivät helpottuneet. Täysin päinvastoin. Työstä tuli sietämätöntä. Joka päivä tuntui raskaammalta. Kaupunki muuttui häkiksi. Melu ja betoni tukahduttivat minut. Tunsin olevani vankina elämässä, joka ei tuntunut enää omaltani.

Kun aika kului, jonkin herääminen sisälläni jatkui. Aina kun olin läsnä, luonnon ympäröimä, näin lohikäärmeeni polttavan kaikkea ympärilläni. Uudestaan ja uudestaan tuli poltti kaiken näköpiirissä. Se säikäytti minut. En ymmärtänyt. Miksi hän tekee näin? Miksi elämäni oli hajoamassa? Jopa ihmiset jotka olivat ennen tuntuneet läheisiltä, näyttivät vierailta. En pystynyt enää samaistumaan heihin.

Ja sitten yhtenä päivänä sain tarpeekseni. Ei enää.

En voinut jatkaa tätä ”vanhaa” elämää – jokapäiväistä loputonta rutiinia, merkityksetöntä työtä. Mieleni huusi: Mitä olet tekemässä? On vastuutonta irtisanoutua töistä! Tulet näkemään nyt kurjuutesi. Sinulla ei ole suunnitelmaa! Mitä jos epäonnistut? Mutta pelon alla oli jotain syvempää. Tietäminen. Hiljainen, vakaa läsnäolo sisälläni.

Niinpä päätin hypätä jyrkänteeltä, näkemättä maata alapuolellani.

Seuraavana päivänä irtisanouduin työpaikastani. Ei siksi, että minulla oli selkeä suunnitelma. Ei siksi, että tiesin tarkkaan, mitä tulevaisuus pitäisi sisällään. Vaan koska jokin suurempi kutsui minua, jokin mitä en voinut sivuuttaa. Kyse ei ollut vanhan elämäni pakenemisesta, vaan astumisesta johonkin uuteen. Johonkin mikä tuntui todelta.

Ja tiesin, tarvitsematta selittää tai oikeuttaa sitä, että minun täytyi olla Sloveniassa. Gregorin, ja hänen rakkautensa ja innoituksensa kanssa, luonnon syleilyssä, maan rauhoittavassa läsnäolossa. Siinä oli jotain, sanatonta helppouden tunnetta, ikään kuin koko energia tukisi minua lempeästi. Se kaikki resonoi tavalla, jota en pystynyt pukemaan sanoiksi.

Pelkoja pyöri edelleen, mutta hengityksen hiljaisissa väleissä tunsin jotain muuta – syvää tyyneyttä. Sisälläni oli syvä rauha – läsnä tavalla jota en ollut koskaan ennen huomannut.

–––––

Sitten kohtasin jälleen kerran lohikäärmeeni, joka poltti maata ympärilläni, mutta tällä kertaa minä olin yhtäkkiä hänen kanssaan, ja lensimme yhdessä taivaalla, vapautettuina ja vapaina. Siitä tuli iloista. Ja tuolla hetkellä ymmärsin.

Hän ei ollut repinyt minua kappaleiksi. Hän oli raivannut tietä, polttanut pois kaiken, mikä ei enää palvellut minua, tehden tilaa jollekin uudelle.

Puolitoista kuukautta myöhemmin saavuin Sloveniaan. Matkustaessani Ljubljanaa kohti, minuun asettui syvä rauha, joka kietoutui ympärilleni kuin kotelo. Kun suljin silmäni ja tunsin sitä, näin lohikäärmeeni nukkuvan takan ääressä, täysin rentona. Aa … tätä hän todellisuudessa on. Lempeä ja ystävällinen seuralainen, aina rinnallani.

Kun lohikäärmeeni herää nyt lakaisemaan pois sen, mikä on valmis vapautettavaksi, en enää vastusta. Ja prosessi soljuu helpommin. Epäilyksiä ja pelkoja herää edelleen, mutta toivotan ne tervetulleeksi rakkauden ja myötätunnon kera, sillä niillä ei ole enää valtaa minuun.

Suljen silmäni, vedän syvään henkeä, ja palaan sisäiseen tietämiseen.

Kaikki on hyvin koko luomakunnassa.

Minun ei tarvitse todistaa mitään kenellekään, edes itselleni.

Olen täällä ollakseni.

Ja se … riittää.

Kirjoittanut Natalia Cisowska (www.crimsoncircle.com)

Heinäkuun 2025 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine