Skip to main content

Awen 12.10.23: Käännekohta heräämisessä

  • Pirjo Laine

Tämä näyttää olevan käännekohta monille herääville sieluille, erityisesti kun tulemme ulos 10-10-portaalista (”1” on uudet alut ja ”0” on tyhjä tila) ja menemme pimennyskäytävään ja sitten 11-11-portista. Tämä on vuoden voimallista kuoleman ja uudestisyntymän aikaa sekä solutasolla pidettyjen jännitteiden paljastumis- ja ratkaisemisaikaa.

Tämä vuosi tuntuu vielä voimakkaammalta, kun on huipentuvia matriisi-, sota- ja suuri nollaus -agendoja, henkilökohtaista kärsimyksiä ja traumoja, asunto- ja selviytymiskamppailuja, rahan tiukkuutta ja puutetta, suhdeongelmia, suhteiden loppuunsaattamista ja eroja, valheellisen valo- ja opettajayhteisön hyväksikäyttöjä ja romahduksia, kehosairauksia ja -oireita … KAIKEN tämän kohdatessa suvaitsemattomuuden pelätä sekä jumalaisen itsemme ja pyhän ihmisyytemme ruumiillistumisen. Kaikki pelkopohjainen ja varjoissa oleva haluaa tulla muutetuksi rakkaudella.

Olen tuntenut myös itselläni parannus/päivitysprosessin viime aikoina, jonka on valaissut syvä solutason traumapudistus fyysisellä ja tunnetasolla, todellisen elämäntilanteen laukaisemana. Minun todella täytyi OLLA näiden energioiden ja tunteiden kanssa, sallien ne ja tuntien suoraan sen osani, joka koki niitä ja käytti niitä portaalina, ja tarjoten rakastavan ja myötätuntoisen sydäntilan, johon tämä osa saattoi tulla.

Sen jälkeen kun on vuodatettu tarpeellisia ”kurkkukyyneliä” (niitä jotka tulevat syvältä vatsasta, kohdusta), sulateltu Rafaelin kanssa ja oltu lähettiläänä tuon tuskan lähteelle (”toisessa” muodossa, kuitenkin vain heijastus minusta), tunnen uudessa määrin keskittyneen itseni, elämäni hyvyyden ja lisääntyneen palvelun nykyvirran. Pelkosolmu joka vedettiin tähän elämään ja kuitenkin tulee sielulähteestä (kuten aina), aukeaa, kun vastaan tuohon kireyteen, joka tarvitsee huomiotani.

Halusin jakaa joitain viisauksia ja sieluopastuksia, joita tuli minulle ja yhteistyössä muiden kirkkaiden sielujen kanssa ”introissa”, yksityissessioissa kanssani ja yhteisökokoontumisessamme parin viime viikon aikana … voit tuntea, mikä resonoi myös sinun kanssasi:

* Joskus tarvitset ”ulkoisen kodin”, joka edustaa taivasta, kauneutta ja on todellinen turvasatama sinulle. Tarvitset tätä jonain aikajaksona muistuttamaan sinulle, mikä on mahdollista. Ja sitten joskus tämä koti ”otetaan pois” sinulta, joskus yhtäkkiä ja tavalla, joka voi jättää trauman (tässä tapauksessa se tapahtui äkillisessä tulvassa). Tämä on itse asiassa muistutus ja uudelleenkoodaus, että ”turvapaikka on sisälläsi”, ”turva on sisälläsi”, ”kauneus on sisälläsi”. Tuntiessasi niitä osiasi, jotka olivat fokusoituneita ulospäin ja tuntevat järkytystä, kun tämä ”koti” otetaan pois, voit kutsua ne sydämesi turvapaikkaan.

* Sisäisen maskuliinisuuden ja sisäisen feminiinisyyden dynamiikka valaistaan suhteissa, jotka ovat olleet jollain tavalla rajoittavia. Eivät välttämättä väkivaltaisia tai suorastaan toksisia, on kuitenkin hienovaraisempaa vinoutumaa, kasvamista yli aiemmista sielusopimuksista ja resonoinnin puutetta heräämisessä, minkä saaminen täysin ”valmiiksi” voi viedä vuosia. Maskuliinisuus tuntee hyvin paljon painetta, kireyttä, kontrollia, riittämättömyyttä ja suojeluntarvetta siinä sisäisen feminiinisyyden kasvavassa tyytymättömyyden, onnettomuuden ja loukkaantumisen tunteessa, kun tämä haluaa vain ENEMMÄN eikä pysty saamaan sitä suhteessa, erityisesti jos maskuliinipuoli vetäytyy.

Maskuliinisuuden tarve olla tarvittu, osuu feminiinisyyden haluun olla haluttu, ja tapahtuu polarisoituminen, haavoittuvuuden ja intiimiyden romahtaminen. Tämä on tiukka paikka elää pitkäaikaisesti, sisällä ja ulkona, ja lopulta siltä loppuu alusta, kun armo ja myötätunto johtaa loppuunsaattamiseen ulkona ja ratkaisuun sisällä.

* Itse kärsimyskierrosta tulee riippuvuus, ei ulkoisesta käyttäytymisestä – ruuan, alkoholin, työn tai suhteiden väärinkäyttö. Sisäinen rankaisija (joka toimii ”kaapatusta” itsesuojelutarpeesta) tuomitsee ja kontrolloi sisäistä lasta, mikä murskaa tämän häpeän, arvottomuuden ja loukkaantumisen paikkaan. Se saa vain rankaisijan pelaamaan korkeammilla panoksilla kärsimyskierrossa, vetäen elämän olosuhteita ja ihmissuhteita, jotka vahvistavat ja heijastavat tätä. Kierron kummankin osan tunteminen ja niihin yhdistyminen, tullen niiden väliin myötätuntoisen itserakkauden kera, sallii tämän kierron loppua sisällä ja ulkona.

* Tulee esiin lisääntynyttä halua tarjota palvelua muille ja seurata sielutarkoitusta. Tämän on tarkoitus aktivoitua rakkauden ylivuodossa, kun heräät tai osasi voivat tulla liian eristyneeksi, liian itsekeskeiseksi, liian ”itseen” suuntautuneeksi. Muiden palveleminen puhtaalla tavalla (ei tekovalo/egotyydytyksenä tai rahan vuoksi tai muiden kontrolloimiseksi tai vallan saamiseksi heihin) voi herätä vain, kun sisäiset ja ulkoiset suhteet parantuvat traumoista, suojelutarpeista ja projektioista. Siirtyen traumasiteistä sointuviin siteisiin.

Todellinen palvelu on heijastusta syvästä läheisyydestä elämässäsi, ei ”näkymistä ammattilaisena”. Ravitsevien suhteiden ylivuodossa (sisällä ja ulkona) pystyt sitten ylitsevuotamaan tuota rakkautta muille, palvelussa heidän KANSSAAN, peilinä hyvyyden mahdollisuuksista.

* Jossain kohtaa ”osien työstöprosessin” täytyy jäädä taakse, jotta jumalaisen itsen ruumiillistuminen voi tapahtua ja syventyä. Se on väliaikainen silta, hyvin hyödyllinen jonkin aikaa – kuitenkin se voi olla kainalosauva siinä määrin, ettei tapahdu syvempää jumaluudelle antautumista ja siihen nojautumista. Myös rakastetut mentorit ja opettajat (mukaan luettuna tietysti minä) voivat pitää vain peiliä, mutta eivät voi olla korvikkeita syvemmälle menemiselle oman ruumiillistumasi vihkimyksiin, joissa sielu ottaa homman vastuulleen siitä eteenpäin.

Ja sain myös tämän upean palautteen tällä viikolla:

”Kiitos kaikesta, Jelelle! Minusta tuntuu PALJON paremmalta, ja pystyn syömään taas ja olen saanut takaisin jo pari kiloa eikä minulla ole pahoinvointia. Olen kiitollinen sinulle!!! Autoit minua paljon, ja toivottavasti palautteeni kannustaa muita hakemaan apua sinulta.” –Beth

Jos tunnet vetoa yksityissessioihin …

Sinut kutsutaan myös sunnuntaina 15.10. kärsimyssyklien parantavaan ryhmäpuheluun …

Kirjoittanut Jelelle Awen (soulfullheartblog.com)

12.10.2023

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine