Skip to main content

Andrews 20.5.25: Uusi itsemme

  • Pirjo Laine

Hiljaisina hetkinä voimme tuntea kehomme kehittyvän. Psyykkiset kykymme ovat heränneet, ja saamme viestejä erityisistä asioista, joita tulee tapahtumaan elämässämme. Olemme uppoutuneet näihin kosmisiin energioihin, joita virtaa hyvin vapaasti ja hyvin voimakkaasti Maahan, ja ne tuovat mukanaan meille uusia koodeja, suuntia ja informaatiota. Asioita tapahtuu nopeasti, ja tahti kiihtyy.

Jatkamme sen kokemista, mitä tämä energia saa aikaan kehossamme – esimerkiksi viime sunnuntaina monet tunsivat olonsa motivoitumattomaksi, väsyneeksi … ja vain plääh. Tällä viikolla meillä on saattanut olla aikoja, jolloin ruokahalu oli poissa ja tunsimme meille suuntautuvien energioiden intensiivisyyden. Oli kummallisia kipuja ja särkyjä. Tänään (tiistai) energia vaikutti hermostoomme. Onneksi olemme tulossa aikaan, jolloin se on vähän helpompaa, koska olemme aina vain enemmän kotonamme näissä uusissa energioissa.

Synnytämme uutta itseämme. Näin unta, että synnytin, ja kun katsoin vauvaa, se olin yllättävästi minä. Kokemuksemme ovat henkilökohtaisia, koska jokainen meistä tekee tämän matkan itse. Kuitenkin yhteisiä piirteitä on kaikkialla. Tämä tapahtuu meille kaikille.

Ja haluan mainita, että kun olin 15.5. ulkona hoitamassa asioita, liikuin yhtäkkiä valtavalla vauhdilla, ja kaikki tapahtui vaivattomasti, kun minut kannettiin asiasta toiseen. Tuo vaivattomuus oli mahtavaa, ja toivon, että tämä korvaa sen väsymyksen, jota hyvin monet ovat tunteneet.

Olemme sopeutumassa näihin taajuuksiin. Kehomme tekee siirtymää korkeampiin taajuuksiin. Ja voimme tuntea, että seuraavaksi tulee huomattavia fyysisiä muutoksia. Olen saanut uudestaan ja uudestaan viestin, että olemme nyt nuorempia kuin fyysinen ikämme. Pian näemme sen. Fyysinen keho on osamme, joka muuttuu viimeisenä.

Koemme luomiskykymme, ja opimme, miten se toimii. Meidän täytyy joskus rukata luomuksiamme. On helppo pyytää jotain ja sitten oivaltaa, ettei se ole aivan, mitä halusi. Opimme matkan varrella. Löydämme voimamme ja opimme luottamaan siihen, mitä voimme tehdä.

Ja huomaamme, ettei meidän tarvitse tuomita. Voimme pitää vain tilaa kaikille kasvaa. Tänään eräs naapuri joka ei tee tätä työtä, kysyi minulta, mitä ajattelin maailmassa tapahtuvan. Jaoin joitain ajatuksiani, ja hän sanoi olevansa avoin kaikelle sille. Se oli kaunista kuulla, koska olemme kaikki tällä matkalla yhdessä.

Kirjoittanut Terry Andrews (terryandrews.org)

20.5.2025

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine