Skip to main content

Andrews 12.8.25: Sydäntietoisuuteen putoaminen

  • Pirjo Laine

Kun matkamme jatkuu korkeampiin ulottuvuuksiin, meillä voi olla odottamattoman voimakkaita kokemuksia, jotka muuttavat taajuuttamme. Tämä tapahtui minulle muutama päivä sitten, ja minulta vei useita päiviä integroida tuo energia.

Varhain aamulla 7.8. näin unta. Ilmaantui miespuolinen olento. Tunnistin hänet, koska hän oli ilmestynyt toiseen uneen muutama vuosi sitten ja kertonut minulle olevansa yhteydessä. Hän näytti ihmiseltä, mutta oli jostain muualta kuin maasta. Unessa hän oli kanssani pitkän aikaa sydäntietoisuudessa, pitäen sitä ja jakaen sen. Tämä tunne oli niin upea, että halusin jäädä siihen iäksi. Vielä heräämisen jälkeenkin hän oli kanssani kaksi tuntia, kun pysyin tuossa kauniissa tilassa. En halunnut lähteä siitä, mutta lopulta minun täytyi nousta, kun ystävä oli tulossa käymään.

Kun nousin ylös, minua huimasi vähän, mikä merkitsi, että taajuuteni oli muuttunut. Ja tunsin oloni hyvin muuntuneeksi. Itse asiassa pystyin tuskin puhumaan ystäväni kanssa. Hän oli vain vähän aikaa, koska hän sanoi minun olleen niin erilainen. Olin iloinen saadessani loppupäivän itselleni. Tarvitsin ehdottomasti aikaa integroida kaiken tuon energian ja tuon hyvin suuren muutoksen. Vei kaksi päivää, ennen kuin tunsin oloni taas ”normaaliksi”, ja vielä päivän lisää ruumiillistaa tuo energia täysin, vaikka vielä nytkin tunnen ankkuroivani sitä edelleen.

Ensin minusta oli vaikea pitää tuo energiataajuus, johon minut oli siirretty, mutta nyt huomaan vain putoavani siihen. Päivä päivältä siitä tulee enemmän se, kuka olen. Ja se on merkinnyt, että olen siirtynyt eteenpäin joistain asioista, jotka olivat kiinnostavia aiemmin. Sitä tapahtuu, kun taajuutemme muuttuu.

Näin meillä menee kaiken tämän energian keskellä, jota nyt tulee. Tunnemme paljon energiaa tulevan erityisesti kruunuchakran läpi, ja väsymys tulee ja menee. Monet tuntevat ahdistusta ja pelkoa, ja on myös satunnaista surua, joka näyttää tulevan tyhjästä. Tämä vaikuttaa kaikkiin, ei vain meihin jotka teemme tätä työtä.

Siis, meitä opastetaan, tuetaan ja autetaan, kun teemme tätä uskomatonta työtä, jossa luomme uutta maata ja siirrämme fyysisen olemuksemme siihen. Luota prosessiin, ja muista, että intuitiosi on tärkeä työkalu. Kuuntele sitä ja tarkkaile merkkejä, joita ilmestyy omaan elämääsi näyttämään sinulle tietä.

Kirjoittanut Terry Andrews (terryandrews.org)

12.8.2025

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine