
Aluna Joy 3.10.23: Pimennysportaaliviesti
14.10. tulirengas, vuosittainen auringonpimennys – 28.10. osittainen kuunpimennys. Olemme intensiivisen transformaatioajan kourissa. Olemme odottaneet tätä aikaa pitkään. Uusi maailma on jo täällä. Laskeudumme sielumme syvyyksiin, paikkoihin joita emme tienneet olevankaan, ja ankkuroimme VALON sinne. Meidät rikotaan auki. Horisonttimme laajenevat. Kuitenkaan maailmamme ei ole koskaan ennen tuntunut enemmän illuusiolta. Se häviää silmiemme edessä, ja uusi maailma tulee esiin. Se mitä muistamme, menee pitkälle nykyaikamme yli. Muisto sukulinjoistamme palaa alkuun, jolloin valitsimme kokea erillisyyden Jumalasta ja Yhdestä luomakunnasta/luomisesta.
Tavoitteemme on parantaa aiempien mullistusten traumat ja mennä niiden ohi, ei elää niitä uudestaan, mutta näyttää siltä, että monet tekevät sen. Se katastrofaalinen epäonnistuminen, joka oli Atlantis, Maldeckin tuhoutuminen jne. – nämä syvät ja märkivät haavat kollektiivissamme järisevät ja kaikuvat nykyhetkeen parannettavaksi. Nämä näkymättömät ja kuulemattomat kaiut aiheuttavat liioittelevia ylireaktioita tapahtumiin, laukaisten globaalia järjettömyyttä ja holtittomia ”taistele tai pakene” -reaktioita kollektiivissa. Mutta tämä ei ole osa tämänhetkistä, esiintulevaa maailmaamme, minkä vuoksi vanha maailma tuntuu illuusiolta.
Uusi maailma on jo tässä, mutta menneiden aikojen kaiut sokaisevat meidät tässä maailmassa elämiseltä. Jotenkin tiedämme, että se on jo tässä. Alamme tuntea uskomatonta tarvetta muuttaa suuntaa. Tämä maailma avautuu meille nyt nopeasti. Näemme tulevaisuuden ensimmäisiä reunoja avautuvan eteemme. Meidän tarvitsee vain ottaa tuo ensimmäinen rohkea askel tuntemattomaan. Kaikki mikä pidättelee meitä nyt, on uskomus.
Aionien saatossa maailmamme on menettänyt kyvyn elää täysin avoimesti kuin viaton lapsi, kokea elämää niin, kuin Luoja kokee. Olemme joutuneet häkkiin, oman luomisemme pelkomatriisiin. Meitä ovat estäneet tiedolliset ennakkoasenteet ja selektiiviset totuudet, joita lietsoo ego ja tekoparemmuus. Uskomukset pidättelevät meitä nyt kirjaimellisesti. Olemme tuominneet lukemattomilla tavoilla, mikä on erottanut meidät toisistamme. Tämä erillisyys on synnyttänyt järkyttävää myötätunnottomuutta kollektiivissa. Mutta tämä aika on paljastanut myös sisällämme ne paikat, jotka tarvitsee vielä hyväksyä, rakastaa ja parantaa.
Tätä prosessia emme voi kiirehtiä. Sillä on oma aikansa, ja se on erilainen joka sielulla. Surun prosessoiminen entisestä maailmasta ja antautuminen uuteen maailmaan vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Meidän täytyy kerätä suurta rohkeutta, kun teemme tätä työtä. Parannumme, kun hengitämme sisäisiin syvyyksiimme ja tunnustamme tuon unohdetun itsen. Nämä sisäiset paikat vaativat äänekkäästi tulla nähdyksi, kuulluksi ja ehdottomasti rakastetuksi, ennen kuin voimme siirtyä eteenpäin. On hyvin hämmentävää aikaa. Mutta jos meistä tuntuu hämmentyneeltä tai eksyneeltä, se johtuu siitä, että sallimme itsemme sukeltaa näihin pimeisiin ja unohdettuihin paikkoihin, ja olemme valmis tekemään tuon työn.
Nyt voimme lopultakin kohdata kaiken sen sisällämme, mitä tarvitsee tunnustaa ja rakastaa. Vasta nyt voimme antautua luomisen yhdelle lähteelle ja olla taas kokonainen. Tätä itsemestaruus on. Heräämisessä ei ole kyse itsemme pakottamisesta pysymään positiivisena ja olemisesta täysin kontrollissa, elääksemme vain puolittaista elämää. Olemme täällä elääksemme täysillä. Tässä ajassa on kyse sen pisteen saavuttamisesta, jossa emme tiedä enää, mitä tehdä – sallien kaiken ja antautuen. Tästä alkaa todellinen työ. Kun emme tiedä, missä tai mitä teemme seuraavaksi, se aloittaa uuden matkan.
Se on aikaa, jolloin uskollisuus itsellemme on ainoa asia, joka tuntuu enää oikealta – ollen täysin joka hetkessä, ollen peloton tässä häkellyttävässä, sotkuisessa ja hämmentävässä paikassa. Olemme tarpeeksi vahvoja pitääksemme ja tunnustaaksemme koko luomuksemme, eikä vain niitä osia jotka tuntuvat hyviltä tai joista olemme samaa mieltä.
Voimme yrittää taistella tätä sydäntä avaavaa prosessia vastaan, jota käymme läpi. Mutta se antaa meille vain hengähdystauon siitä työstä, joka tarvitsee tehdä. Jos sinun täytyy paeta kasataksesi itsesi ja latautuaksesi, ennen kuin menet seuraavaan kerrokseen, siinä ei ole mitään vikaa. Jokainen meistä kokee tämän sydäntä avaavan kokemuksen monin tavoin, koska olemme kaikki ainutlaatuisia ja uskomattomia ihmisolentoja. Samaan aikaan meidän täytyy päästää irti siitä ajattelutavasta, että olemme erillään toisistamme. Olemme Maan ja universumimme perhettä. Jos voisimme nähdä itsemme niin, kun tähtiperheemme näkee, tietäisimme olevamme yhtä.
Olemme syvällä intensiivisen transformaatioajan kourissa. Energiat ja taajuudet kohoavat Maan energiakentissä tavalla, jota emme ole koskaan ennen kokeneet. Hermostomme saa uskomattomia päivityksiä/parannuksia sisältääkseen ne uudet taajuudet, joita tulvii nyt sisään. Tämä on energiakenttämme venyttämistä, mikä on melko epämukavaa toisinaan. Tämä on kovaa ja hyvin nöyräksi tekevää työtä. Jos olet fyysisessä kehossa tällä planeetalla nyt, teet jo tätä työtä. Älä vähättele olemassaoloasi! Olet aivan aikataulussa!
Tämä on aikaamme voimaantua tavalla, mitä emme ole koskaan ennen tehneet. On se aika, jolloin näymme itsellemme ja toisillemme. Olemme niitä, joita olemme odottaneet.
Kirjoittanut Aluna Joy (www.alunajoy.com)
3.10.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine